doom.jpg
Uutinen

Doomin tuorein traileri esittelee moninpelitarjontaa

Tero Lepistö

Tero "TeRm0z" Lepistö on pyörinyt foorumilla vakituisesti vuodesta 2004. Vaikka pelaaminen kuuluu edelleen tiiviisti elämään, arjen puristuksessa rakkaalle harrastukselle uhrattu aika pienenee vääjäämättä ja samalla pelimaku jalostuu. Nykyään parhautta edustavat (kaahauspelien lisäksi) sopivan tiiviit juonelliset toimintapläjäykset, jotka jättävät takaraivoon muitakin tunteita kuin turhautumista. Virtuaalimaailmoiden lisäksi suhtautuu tarpeettoman intohimoisesti automaailman ilmiöiden seuraamiseen ja yleiseen viisasteluun.

Keväällä kauppoihin rymistelevän Doomin sisältämät moninpelimuodot paljastettiin. Id Softwaren kehittämän ja Bethesdan julkaiseman räiskinnän tarjontaa esitellään myös tuoreen videon voimin.

Verkossa päästään mittelemään tappomatsien lisäksi viidessä muussa variaatiossa. Freeze Tagissa on tarkoituksena jäädyttää koko vastapuolen joukkue. Tovereita pystyy kuitenkin sulattamaan kohmeestaan kesken ottelun. Soul Harvest tuo mielleyhtymiä Call of Dutyjen Kill Confirmed -moodiin, kun pelaajien täytyy napata myös nitistämiensä vihollisten sielut parempaan talteen pistepottia kerryttääkseen.

Loput muodot tarjoavat perinteisempää menoa. Dominationissa joukkueet pyrkivät hallinnoimaan kentille määriteltyjä alueita. Warpath edustaa puolestaan Doomin näkemystä kukkulan kuninkaasta. Valloitettava kohde liikkuu ottelun aikana, minkä luvataan johtavan hektisempään menoon. Clan Arenassa keskitytään vanhan koulukunnan tappomatseihin ilman kerättäviä esineitä tai uudelleensyntymisiä.

Doom saapuu PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja PC:lle 13. toukokuuta.

Pelit
Studiot
Julkaisijat
Lähteet