Tarja Porkka-Kontturi

tarjapkkesä.jpg

Puusepän töistä pelialalle luikahtanut kulttuurituottaja ja yrittäjä.

Työnkuvaan kuuluvat mm. liiketoiminnan kehittäminen, saavutettavuus sekä yhteisöjen rakentaminen ja niiden kanssa työskentely.

Tarja tuli mukaan KonsoliFINin riveihin vuonna 2020 uutisten, peli- ja laitearvioiden pariin, ja on sittemmin kirjoittanut myös mm. Pelaaja-lehteen. Työn ohella hän on aktiivisesti mukana erilaisessa (yhdistys)toiminnassa pelialan ja maailman parantamiseksi, panostaa jatkuvaan oppimiseen sekä mentoroi alalle pyrkiviä uusia tekijöitä. BAFTA-jäsen vuodesta 2025.

Arjessa aika kuluu nörttijuttujen ohella kissojen ja puolison kanssa elämää ihmetellen, joogaillen sekä niin digi- kuin lautapelien parissa. Lapset ovat jo lehahtaneet maailmalle, joten nykyisin jaloissa pyörii lähinnä se ikuinen backlog, joka ei pelaamalla lopu.

"I used to be an adventurer like you, then I took an arrow in the knee."

Sähköposti: tarja.kontturi[ a t ]konsolifin .net

Valitse näytettävät sisältötyypit

Uutinen

The Lord of the Rings: Rise to War -mobiilipeli elää Tolkienin fantasiamaailmassa

NetEase ja Warner Bros. Interactive Entertainment kertoivat työskentelevänsä aivan uuden Lord of the Rings -pelin parissa.

The Lord of the Rings: Rise to War on erityisesti mobiililaitteille suunniteltu strategiapeli. Sen tarkoituksena on tarjota "visuaalisesti upea ja täysin uskollinen tulkinta" Tolkienin fantasiamaailmasta. Rise to Warin kerrotaan sopivan hyvin yhteen alkuperäisen trilogian hahmojen sekä ympäristön kanssa.

Tarja Porkka-Kontturi
Uutinen

PS5 saa täysin uudistetun käyttöliittymän – ja todennäköisesti muokattavan ulkoasun

Sony esitteli konsoliaan ja vilautti käyttöliittymää viime viikon PS5-tapahtumassa. Vaikuttaa siltä, että esittely raapaisi vasta pintaa.

Matt MacLaurin PlayStation-tekniikan UX-suunnittelupuolelta lupaa PlayStation 5:n saavan täysin uudistetun käyttöliittymän. MacLaurin kuvaili LinkedInistä nyt jo poistetussa keskustelussa tulevia muutoksia "erittäin mielenkiintoisena käyttöjärjestelmän kehityksenä". MacLaurinin mukaan kyseessä on PlayStation 4:stä tutun käyttöliittymän totaalinen uudistus yhdistettynä joihinkin hyvin erilaisiin konsepteihin.

Tarja Porkka-Kontturi
Uutinen

Pokémon GO Fest järjestetään heinäkuussa – liput vuoden suurimpaan taskuhirviötapahtumaan ovat jo myynnissä

Pokémon GO Festin liput saapuivat myyntiin. Festivaalia vietetään 25. – 26. heinäkuuta.

Pokémon GO Fest on Nianticin järjestämä vuoden suurin Pokémon GO -pelin sisäinen tapahtuma, joka on tänä vuonna täysin virtuaalinen. 17 euroa maksavan lipun lunastaneet osallistujat saavat nauttia täydestä tapahtumakokemuksesta, mutta pikkubonuksia on luvassa myös ilmaiseksi pelaaville kouluttajille.

Festivaaliviikonlopun tapahtumasisältö:

Lauantai 25.7. kello 10 - 20

Tarja Porkka-Kontturi
Uutinen

Little Devil Inside -kehittäjä pahoittelee ja lupaa muuttaa rasistista hahmosuunnittelua

Little Devil Inside on kohdannut negatiivista palautetta rasistisia karikatyyrejä edustavien vihollishahmojensa vuoksi.

PS5-tapahtumassa esitelty Neostreamin peli aiheutti kohun heti trailerin julkistamisen jälkeen. Twitter-käyttäjä Lord Balvin oli ensimmäisten joukossa kiinnittämässä huomiota rasistisina pitämiinsä hahmomalleihin. Sosiaalisessa mediassa yhdyttiin pian laajalti siihen mielipiteeseen, että hahmot ovat huolestuttavia.

Tarja Porkka-Kontturi
Uutinen

Moottoriurheilupelien pakettitarjous Humble Bundlella – yli 90 prosentin alennus kaahailuista

Humble Bundle lyöttäytyi yhteen Codemastersin kanssa.

Uuden kaahailupelejä sisältävän paketin tuotolla tuetaan Special Effectiä sekä valitsemaasi hyväntekeväisyyskohdetta. Special Effect auttaa pelaajia, joilla on jokin rajoittava fyysinen vamma. Organisaatio tarjoaa pelaamiseen tukea sekä apuvälineitä, kuten asiakkaan tarpeiden mukaan muokattuja ohjaimia.

Tuttuun Humble-tyyliin voit valita eri tasojen väliltä: mitä enemmän maksat, sitä isomman paketin saat.

Tarja Porkka-Kontturi
Uutinen

Persona 4 Golden yllätysjulkaistiin Steamissa

Atluksen Persona 4 -roolipelin kohenneltu versio Persona 4 Golden julkaistiin yllättäen PC:llä Steamin kautta.

Alkuperäinen Persona 4 ilmestyi vuonna 2008 PlayStation 2:lle, ja neljä vuotta myöhemmin siitä tehtiin PlayStation Vitalle uusi versio nimeltä Persona 4 Golden. Kultainen painos lisää alkuperäiseen peliin tuoreen tarinaosuuden lisäksi uusia hahmoja sekä luolastoja.

Tarja Porkka-Kontturi
Uutinen

Sony-pomo selittää PS5:n muotoilua – rohkea muutos vanhoihin kaavoihin

PlayStation 5:n ulkomuoto on tarkoituksellisesti "rohkea ja uskalias", kertoo Sony Interactive Entertainmentin johtomies Jim Ryan.

Ryanin mukaan PlayStation 5:n epätavanomainen muotoilu luotiin näyttämään hyvältä osana kodin oleskelutilaa. Sony halusi luoda jotain, jonka suunta on eteenpäin ja tulevaisuuteen, selkeästi 2020-lukua. Ryan myös painottaa valko-mustan värimaailman olevan julkaisuasu, joten muut värivaihtoehdot eivät ole poissuljettuja.

Tarja Porkka-Kontturi
Uutinen

Project Athia on suunniteltu erityisesti PS5:lle – Square Enixin tulevassa seikkailussa on naispääosa ja hirviöitä

Square Enix julkisti PS5-tapahtumassa Luminous Studion Project Athian.

Naispääosan tähdittämä Project Athia on luotu nimenomaa PlayStation 5:tä silmällä pitäen. Vielä työnimeä kantavan pelin kerrotaan olevan lopulta laaja ja yksityiskohtainen maailma, joka on täynnä niin kauneutta kuin surullisuuttakin. Lohikäärmeitä sisältävä seikkailu tulee olemaan "kieroutunut, myrskyisä ja tyly".

Tarja Porkka-Kontturi