Petri Kataja

Petri Kataja kuvatus

I am error.

Valitse näytettävät sisältötyypit

Uutinen

Pinkin palleron saviseikkailu sai julkaisupäivämäärän

Wii U:lle saapuva Kirby and the Rainbow Paintbrush on saanut osakseen julkaisupäivämäärän. Nintendon kertoman mukaan saviseen maailmaan päästään pulahtamaan toukokuun alussa.

Nimikkeessä pelaajat pääsevät käyttämään konsolin GamePad-ohjainta Kirbyn rullaamien reittien piirtämiseen. Mukaan menoon voi ottaa maksimissaan kolme muuta pelaajaa, jotka pääsevät etenemään seikkailussa perinteisempien tasoloikkien tapaan. Paremman kuvan pelimekaniikasta saa katsomalla alta löytyvän trailerin, joka myös muistuttaa pelin tukevan Amiibo-hahmojen käyttöä.
Petri Kataja
Uutinen

Far Cry 4 ja lumimiehet ne yhteen soppii

Kaipaatko Far Cry 4:ään lisää villejä ja hengenvaarallisia otuksia? Saamasi pitää, sillä pelin DLC-sisältö päästää pelaajat tutkimaan jetien kansoittamaan laaksoa.

Ubisoftin blogin mukaan pelaajien on mahdollista päästä selvittämään mystisten lumimiesten salaisuuksia sekä taistelemaan selviytymisestä vuorelta. Esimakua tulevasta toiminnasta voi katsastaa alta löytyvästä trailerista.
Petri Kataja
Uutinen

PlayStation-alustoilla lapioidaan pikseleitä huhtikuussa

Wii U:lla, 3DS:llä ja Steamissa ihastusta herättänyt Shovel Knight saapuu PlayStation-alustoille tänä vuonna. Retrokas peli on nyt saanut julkaisupäivämääränsä muutaman kuukauden päähän.

Lapioimaan pikselivastustajia hengiltä PlayStation 4:llä, PlayStation 3:lla ja Vitalla päästään päivämäärällä 21.4. Tuleva julkaisu pitää sisältää uutta pelattavaa, sillä uusilla alustoilla päästään muun muassa ottamaan yhteen God of War -peleistä tutun Kratosin kanssa.

Petri Kataja
Uutinen

PlayStation-alustoilla lapioidaan pikseleitä huhtikuussa

Wii U:lla, 3DS:llä ja Steamissa ihastusta herättänyt Shovel Knight saapuu PlayStation-alustoille tänä vuonna. Retrokas peli on nyt saanut julkaisupäivämääränsä muutaman kuukauden päähän.

Lapioimaan pikselivastustajia hengiltä PlayStation 4:llä, PlayStation 3:lla ja Vitalla päästään päivämäärällä 21.4. Tuleva julkaisu pitää sisältää uutta pelattavaa, sillä uusilla alustoilla päästään muun muassa ottamaan yhteen God of War -peleistä tutun Kratosin kanssa.
Petri Kataja
Uutinen

Mortal Kombat X:n juonikuviot ja brutaalit lopetukset uusilla trailereilla

Huhtikuussa julkaistavasta Mortal Kombat X:stä on jälleen päästetty uutta liikkuvaa kuvaa verkkoon. Tarjolla on kahdenlaista videota, joista toinen valottaa pelin juonikuvioita ja toinen paljastaa mätkinnästä löytyviä lopetusliikkeitä.

Juonta esittelevä video paljastaa nipun mätkeeseen osaa ottavia hahmoja. Tähän sakkiin kuuluvat muun muassa Jaxin tytär Jacqueline Briggs, Kenshin tytär Takashi Takeda sekä Kung Laon jälkeläinen Kung Jin.
Petri Kataja
Uutinen

Ganon mätkii ja muksii Nintendon latauspalveluissa

Nintendon latauspalvelut päivittyvät torstaiseen tapaansa uusilla peleillä ja alennuksilla. Ohessa muutamat poiminnat uutuuksista.

Hyrule Warriors -DLC - Hyrylän taistelijat saavat uutta lisäsisältöä, jossa otetaan ohjat Ganon-pahiksesta. Jättikokoisen pahiksen pelimoodin lisäksi tarjolla on Boss Challenge -pelimuoto sekä viisi uutta vaatepartta palkintoina. Japaninkielinen traileri.
Petri Kataja
Uutinen

Gotham saa uuden isännän Batman: Arkham Knightin uudella trailerilla

Gotham on minun, vauhkoaa Linnunpelätti tulevan Batman: Arkham Knight -toimintaseikkailun trailerilla.

Kesäkuussa markkinoille saapuva rymistely päästää pelaajat jälleen lepakkoisen miehen ohjaksiin. Tällä kertaa menossa mukana on myös Batmobile-ajokki, jolla päästään ajamaan sarjan tähän asti suurimmalla pelialueella.
Petri Kataja
Uutinen

Mortal Kombat X saa Predatorin lisäksi myös Spawnin hahmovalikoimiinsa?

Aiemmin tällä viikolla huhuttiin, että huhtikuussa julkaistava Mortal Kombat X saisi omakseen taistelijoita suoraan valkokankaalta DLC-sisältönä. Predator-elokuvasta mätkintään ottaisi osaa itse Predator-hurjimus sekä sotilas Colonel Al Dillion. Nyt myös sarjakuvien sivuilta tuttu Spawn olisi potentiaalisesti hyppäämässä osaksi veristä mätkettä.
Petri Kataja
Uutinen

Wii-Kirby, Castlevaniaa ja tukuttain alennuksia Nintendon latauspalveluissa

Nintendon latauspalvelut päivittyvät torstaiseen tapaansa uusilla peleillä ja alennuksilla.Tällä kertaa tarjontaa on vaikka muille jakaa. Ohessa muutamat poiminnat uutuuksista.

Kirby's Adventure Wii - Wiiltä tuttu tasoloikka saapuu digitaalisesti ostettavaksi Wii U:lle. Peli tarjoilee tasoloikkaa erilaisten kykyjen ja maksimissaan neljän pelaajan yhtäaikaisen moninpelin muodossa. Wii-version traileri.
Petri Kataja
Uutinen

Mitä tapahtuu The Last Guardianille? Sony menetti projektin tavaramerkin

Vuodesta 2007 asti kehitteillä olleella The Last Guardianialla ei mene lujaa. Aikoinaan PlayStation 3:lle julkistettu peli on myöhästynyt kerta toisensa jälkeen ja uusimman käänteen myötä Sony on myös menettänyt nimikkeen tavaramerkin.

Yhdysvaltalainen patentti- ja tavaramerkkiviranomainen kertoo, että tavaramerkki on ”hylätty”, koska sille ei pyydetty jatkoa tai esitetty käyttötarkoitusta. Kyseessä on jo toinen kerta, kun näin käy Team Icon kehittelemän projektin kanssa.
Petri Kataja