Petri Kataja

Petri Kataja kuvatus

I am error.

Valitse näytettävät sisältötyypit

Uutinen

Final Fantasy VII:n episodeissa riittää pelattavaa kokonaisten pelien verran

Klassikoksikin kehuttu Final Fantasy VII on tekemässä paluuta pelaajien pariin. Roolipelistä kehitellään parasta aikaa paranneltua versiota julkaistavaksi episodimaisesti PlayStation 4:lle. Paloihin pilkottu seikkailu pitää kuitenkin sisässään reilusti pelattavaa, kertoo Square Enixin Yoshinori Kitase.

Gameinformerin haastattelema tuottajamies kertoo, että jokainen episodeista vastaa kokonaista peliä. Hän vertaa osasia kokoluokaltaan vuonna 2009 julkaistuun Final Fantasy XIII:een.

Petri Kataja
Uutinen

Wiiltä tuttua tasoloikkaa sekä urheilujuhlaa Nintendon latauspalveluissa

Nintendon latauspalvelut päivittyvät torstaiseen tapaansa uusilla peleillä ja alennuksilla. Ohessa muutama poiminta tämän kerran uutuuksista.

Wario Land: The Shake Dimension - Mario-maailman antisankari on saanut tukun omia pelejä eri konsoleille, joista yksi julkaistiin Wii-konsolille. KonsoliFINin arvostelu (klik) vuodelta 2008 kehuu pelin kenttäsuunnittelua sekä hahmoanimointia.

Petri Kataja
Uutinen

Overwatchin liian seksistinen poseeraus on nyt mennyttä

Overwatch-räiskintä ei ole vielä saapunut kauppoihin, mutta sen sisällöstä on silti ehtinyt nousta pienimuotoinen kohu. Yksi pelissä olevista voittoposeerauksista koettiin nimittäin liian seksistiseksi, sillä se tuntui keskittyvän liikaa Tracer-hahmon takapuoleen. Tämä voittoanimointi on nyt mennyttä ja sen seuraaja on selvillä.

Petri Kataja
Uutinen

Pelaa vokseleilla ehostettua klassikko-Zeldaa selaimellasi

Alkuperäinen The Legend of Zelda täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Yksi fanivoimin tehdyistä juhlallisuuksista on The Legend of Zelda: 30 Year Tribute -sivusto, jolla pääsee pelaamaan paranneltua versiota originaaliseikkailusta.

Sivusto kertoo kyseessä olevan fanitribuutti kaikkien aikojen parhaalle videopelille, NES-konsolin The Legend of Zeldalle. "Tämä avoimen lähdekoodin projekti käyttää WebGL:ää ja vokseleita esittääkseen pikselintarkan kopion alkuperäisestä, kokonaan Javasciptilla", lupaillaan sivun esittelyteksteissä.

Petri Kataja
Uutinen

Kauhuelokuvaa ja peliä yhdistelevä The Bunker säikyttelee vielä tänä vuonna

Ihmisnäyttelijöitä, toimintaa sekä kauhua yhdistelevä peli. Näin voisi kuvailla myöhemmin tänä vuonna julkaistavaa The Bunkeria, joka pyrkii sekoittamaan elokuvan ja pelaamisen rajoja.

The Bunkerin pääosassa heiluu brittiläisessä bunkerissa yksinään elävä John. Hän on maanalaisen suojan viimeinen eloonjäänyt, kun Iso-Britannia on tuhoutunut ydinhyökkäyksen jäljiltä. Tarinan edetessä bunkkerin monet salaisuudet aukeavat, kun John joutuu kohtaamaan tukahdutetut muistonsa selvitäkseen kohtaamistaan kauhuista.

Petri Kataja
Uutinen

Donald Trump jakoi seuraajilleen Mass Effectiä vahvasti lainaavan kampanjavideon

Yhdysvaltain presidentiksi pyrkivä Donald Trump on jakanut Twitterissä Mass Effect -peliä vahvasti lainaavan kampanjavideon. Kyseinen klippi on tosin fanivoimin tehty, eikä se ole saanut pelintekijöiltä tahi Electronic Arts -pelitalolta innostunutta vastaanottoa.

Trumpin twiittama video on fanituotos, joka käytti musiikkia ja Martin Sheenin nauhoittamaa puhetta Mass Effect 2 -pelistä. Kyseessä on kampanjamainoksen muotoon koostettu videopätkä, jota peliä tuntematon voisi kenties luulla aidoksi asiaksi.

Petri Kataja