Käyttäjän tuottama sisältö
Uutinen
Capcom keskittää uusien pelien kehityksen Japaniin
Capcom aikoo tulevaisuudessa keskittää uusien pelien kehitystyön Japaniin. Länsimaisia studioita käytettääneen lähinnä valmiiksi määriteltyjen pelisarjojen jatkamiseen.
Japanilaisyhtiö kertoi viime vuoden lopun konferenssipuhelussa, että heillä on ollut vaikeuksia tehdä yhteistyötä länsimaisten kehittäjien kanssa. Esimerkkinä mainittiin ruotsalaisstudion tuottama Bionic Commando, joka ei menestynyt odotusten mukaisesti.
Ulkomaisille kehittäjille saatetaan antaa myös vastuuta pelien tietyistä komponenteista.

Chromehoundsin serverit sammuvat tänään
Sega sulkee Chromehoundsin serverit tänään. Taistelurobottien täyttämä verkkopeli lakkaa toimimasta yli kolmen vuoden sodankäynnin jälkeen.
From Softwaren kehittämä Chromehounds luottaa vahvasti Xbox Liveen. Neroimus War -pelimuodossa pelaajat osallistuvat yksittäisiin taisteluihin, jotka vaikuttavat rintamalinjojen kehittymiseen isommassa mittakaavassa.
Serverien sulkemisen jälkeen Neroimus Warin tykit hiljenevät lopullisesti.

Matt Hazardia Live Arcadessa
Live Arcadessa julkaistiin tänään Matt Hazard: Blood Bath and Beyond. Kaksiulotteiseen räiskintään luottava toimintapeli maksaa 1200 Microsoft-pistettä.
Matt Hazardin tuoreimman seikkailun luvataan tarjoilevan kasoittain aseita ja räjähdyksiä sekä tiukkoja vihollisia, kuten esimerkiksi pahoja ninjoja ja tappajapingviinejä. Peli sisältää kahden pelaajan yhteistyötilan.
Blood Bath and Beyondin on tarkoitus ilmestyä myös PlayStation 3:lle.

Dark Voidin demo ladattavissa
Xbox Liven kauppapaikalle laskeutui tänään Dark Voidin demo. Noin 800-megatavuisen kokeiluversion voi laittaa konsolinsa latausjonoon Xbox.comista.
Dark Void on Capcomin ja Airtight Gamesin yhteistyön tulos, jonka kruunaa Nolan Northin ääninäyttely. Lennokas toimintapeli julkaistaan ensi viikon lopulla Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle ja PC:lle.

Dragon Ageen tuhti lisäpaketti maaliskuussa
Dragon Age: Origins saa Awakening-lisäosan 16. maaliskuuta Xbox 360:lla, PlayStation 3:lla ja PC:llä. Yhdysvalloissa laajennuksen hinnaksi tulee 40 dollaria.
Awakening sisältää tutkittavan alueen, Amaranthinen, sekä tuoreen tarinan. Pelaajat pääsevät selvittämään darkspawnin salaisuuksia ja motivaatiota. Matkalla listitään uusia hirvityksiä ja tehdään tiukkoja moraalisia päätöksiä BioWaren tapaan.

KonsoliFIN muistelee pelivuotta 2009
KonsoliFINissä muistellaan uuden vuoden alkajaisiksi edellistä pelivuotta. Sekä PlayStationFIN että XboxFIN tarjoavat omat katsauksensa, joista haistellaan myös hitusen tulevaa.
Artikkeli
Katsauksessa PlayStationin vuosi 2009
PlayStation 3 onnistui nostamaan profiiliaan vuoden 2009 aikana.
Uutinen
Shenmue täytti 10 vuotta
Alkuperäisen Shenmuen japanilaisesta julkaisusta tuli eilen kuluneeksi kymmenen vuotta. Dreamcastin legendaarinen seikkailupeli saatiin länteen vuoden 2000 jouluksi.
Yu Suzukin visioiman tarinan toinen kappale valmistui vuotta myöhemmin. Microsoft hankki Shenmue II:een kuitenkin julkaisuoikeudet, eikä peliä julkaistu lainkaan Dreamcastille englanninkielisellä ääniraidalla varustetuna.

XboxFINin Tekken- ja NHL-taitajat löytyneet
KonsoliFINissä on saatu jälleen päätökseen kaksi Xbox Live -turnausta. Taitavimpia kiekkoilijoita haettiin NHL 10 -turnajaisissa ja kovimpia taistelijoita Tekken 6 -mittelöissä.
Uutinen
Trials HD:n lisäradat nyt ladattavissa
Trials HD:n Big Pack -laajennus ilmestyi tänään Xbox Liven kauppapaikalle. Tukullisen lisää kikkailtavaa voi lunastaa 400 Microsoft-pisteellä.
Live Arcadeen saatiin myös tuoretta sisältöä, sillä sekä 0 Day Attack on Earth (1200 pistettä) että Polar Panic (800 pistettä) julkaistiin latauspalvelussa. Lisäksi Marvel vs Capcom 2:n voi ostaa päivän tarjouksena 560 pisteellä.

Capcom lykkäsi pelijulkaisujaan
Capcom ilmoitti lykkäävänsä useita julkaisujaan huhtikuussa käynnistyvälle uudelle tilivuodelle. Yhtiö pyrkii näin välttämään keväälle pakkautuneen peliruuhkan.
Lost Planet 2, Super Street Fighter IV, Dead Rising 2, Monster Hunter Trin länsimainen versio ja muita suuria nimikkeitä julkaistaan tasaisesti seuraavan tilivuoden aikana.

Musiikkipeleille omat Xbox Live -osastot
Xbox Liven kauppapaikalle avattiin tiistaina omat osastot Lipsille, Guitar Herolle ja Rock Bandille. Uusissa sovelluksissa voi hakea, esikuunnella ja ostaa kappaleita kyseisiin peleihin.
Musiikkipelit saavat lisäisältöä tiuhaan tahtiin verrattuna muihin lajityyppeihin, joiden laajennuksille tarjottaneen nyt enemmän näkyvyyttä.

Shadow Complex tarjouksessa Xbox Livessä
Epic Gamesin Shadow Complexin voi lunastaa kuluvan viikon ajan Xbox Livestä 800 Microsoft-pisteellä. Tavallisesti toimintapelistä pitäisi pulittaa 1200 pistettä. Tarjous on voimassa kultajäsenille.
Xbox Livessä on myös ennen vuodenvaihdetta päivittäisiä tarjouksia, jotka voi poimia Major Nelsonin Twitter-syötteen kautta tai Xbox 360:n päävalikosta Spotlight-välilehdeltä.