Käyttäjän tuottama sisältö
Artikkeli
Halon taisteluiden kehittyminen
Halo 3: ODST toi mukanaan pieniä muutoksia tuttuun pelimekaniikkaan, mutta mihin suuntaan Reach lähtee?
Uutinen
Mass Effect 2:n tankkitehtävät maaliskuussa
BioWare kertoo Mass Effect 2:n kotisivuilla, että leijuvan Hammerhead-tankin sisältävä Firewalker-laajennus julkaistaan maaliskuun aikana.
Lisäpakettiin kuuluu viisi uutta tehtävää, jotka on suunniteltu nimenomaan ajoneuvoa varten. Tankilla voi kiitää 120 kilometrin tuntinopeudella ja ampua hakeutuvia ohjuksia.
Laajennuksen voivat ladata ilmaiseksi kaikki Cerberus Networkin omistajat.

Halo 3: ODST -kampanjakatsaus, osa III
Näkemyksiä Halo 3: ODST:n loppupuolesta sekä lyhyt katsaus tulevaan.
Artikkeli
Vertailussa virallinen ja epävirallinen Vancouver-kisapeli
Vacouverin talvikisojen kunniaksi kansalaisten kahisevasta kilpailee sekä virallinen että epävirallinen kisapeli. Kumpi kaksikosta voittaa, vai hylätäänkö molemmat epäamattimaisen kehitystyön takia?
Uutinen
Bad Company 2:een kaksi lisäkarttaa julkaisupäivänä
Battlefield: Bad Company 2 saa kaksi lisäkarttaa heti julkaisupäivänään ensi viikolla. Toinen paketti seuraa perässä myöhemmin maaliskuussa.
Ensimmäiseen satsiin kuuluvat Conquest-kartta Laguna Alta ja Rush-taistelukenttä Nelson Bay. Toisessa paketissa saadaan vastaavasti Arica Harbor ja Laguna Presa.
Ensimmäiseen satsiin kuuluvat Conquest-kartta Laguna Alta ja Rush-taistelukenttä Nelson Bay. Toisessa paketissa saadaan vastaavasti Arica Harbor ja Laguna Presa.
Uutinen
Metroid: Other M kauppoihin syksyksi
Nintendo tarkensi Metroid: Other M:n eurooppalaiseksi julkaisuaikatauluksi kuluvan vuoden kolmannen neljänneksen. Team Ninjan kehittämä toimintapeli saadaan siis kauppohiin viimeistään syyskuussa.
Metroid: Other M:ssä Samus Aran seikkailee tuttuun tapaan kaksiulotteisesti, mutta pelaajat voivat tutkia kolmiulotteisia ympäristöjä ja ampua vihulaisia hahmon silmistä katsottuna.
Metroid: Other M:ssä Samus Aran seikkailee tuttuun tapaan kaksiulotteisesti, mutta pelaajat voivat tutkia kolmiulotteisia ympäristöjä ja ampua vihulaisia hahmon silmistä katsottuna.
Uutinen
Uusi Sin and Punishment Wiille toukokuussa
Treasuren Sin and Punishment: Successor of the Skies ilmestyy kauppoihin seitsemäs toukokuuta Euroopassa.
Wiin räiskintäpeli sisältää yhdellä konsolilla toimivan kahden pelaajan yhteistyötilan. Omaa pistesaalistaan voi vertailla Pohjois-Amerikan ja Euroopan parhaiden kesken tulostaulujen avulla.
Wiin räiskintäpeli sisältää yhdellä konsolilla toimivan kahden pelaajan yhteistyötilan. Omaa pistesaalistaan voi vertailla Pohjois-Amerikan ja Euroopan parhaiden kesken tulostaulujen avulla.
Uutinen
Dragon Quest IX kesällä Eurooppaan
Square-Enixin Dragon Quest IX: Sentinels of the Starry Skies julkaistaan Euroopassa kesän aikana. Tarkempaa julkaisuaikataulua Nintendo DS -pelille ei vielä annettu.
Dragon Quest IX on myynyt Japanissa jo yli neljä miljoonaa.
Dragon Quest IX on myynyt Japanissa jo yli neljä miljoonaa.
Uutinen
Super Mario Galaxy 2 Eurooppaan 11. kesäkuuta
Nintendo julkaisee Super Mario Galaxy 2:n Euroopassa 11. kesäkuuta. Jenkeissä peli ilmestyy kauppoihin 23. toukokuuta.
Super Marion toinen galaksiseikkailu tuo mukanaan tukun yllätyksiä ja tuttuja jippoja. Pelaajat pääsevät loikkimaan jälleen Yoshi-dinosauruksen selässä sekä rei'ittämään planeettoja poralla.
Super Marion toinen galaksiseikkailu tuo mukanaan tukun yllätyksiä ja tuttuja jippoja. Pelaajat pääsevät loikkimaan jälleen Yoshi-dinosauruksen selässä sekä rei'ittämään planeettoja poralla.
Uutinen
Monster Hunter Tri huhtikuussa verkkopelin kera
Capcom julkaisee Monster Hunter Trin Euroopassa 23. huhtikuuta. Suositun pelisarjan ensimmäinen Wii-osa sisältää neljän pelaajan ilmaisen verkkopelin.
Monster Hunter Tri tukee konsolin Wii Speak -lisälaitetta. Julkaisija omistaa verkkopelille Euroopassa omat serverinsä, joiden ansiosta tapahtumien pitäisi rullata ilman suurempia viiveitä.
Monster Hunter Tri tukee konsolin Wii Speak -lisälaitetta. Julkaisija omistaa verkkopelille Euroopassa omat serverinsä, joiden ansiosta tapahtumien pitäisi rullata ilman suurempia viiveitä.
Uutinen
Super Mario Galaxy 2 toukokuussa Jenkkeihin
Super Mario Galaxy 2 julkaistaan Yhdysvalloissa 23. toukokuuta. Pelin eurooppalaisesta julkaisupäivästä ei ole vielä tietoa.
Nintendo paljasti San Franciscossa järjestetyssä lehdistötilaisuudessa myös lukuisia muita julkaisupäiviä. Treasuren Sin & Punishment: Star Successor saapuu kauppoihin 7. kesäkuuta ja Team Ninjan Metroid: Other M 27. kesäkuuta.

Lisää Army of Two -kampanjaa huhtikuussa
Electronic Arts julkaisee Army of Two: The 40th Dayn kampanjaan kaksi lisäkappaletta 1. huhtikuuta. Chapters of Deceit -lisäpaketti maksaa 800 Microsoft-pistettä eli kymmenisen euroa.
Laajennuksen kahdessa lisäkappaleessa palkkasoturit törmäävät informaatioon, joka saattaisi pysäyttää Sanghaihin hyökänneet joukot.
Laajennuksen kahdessa lisäkappaleessa palkkasoturit törmäävät informaatioon, joka saattaisi pysäyttää Sanghaihin hyökänneet joukot.
Artikkeli
Halo 3: ODST -kampanjakatsaus, osa II
Katsaus Halo 3: ODST:n ensimmäisiin takaumatehtäviin.
Uutinen
Uusi F1-peli esitellään virallisesti maaliskuussa
Codemasters esittelee uuden Formula 1 -pelin medialle 17. maaliskuuta, kertoo SimRacingWorld. Bahrainin ensimmäinen F1-osakilpailu ajetaan edeltävänä viikonloppuna.
Peliä kehitetään PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle ja PC:lle.
Peliä kehitetään PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle ja PC:lle.
Artikkeli
Halo 3: ODST -kampanjakatsaus, osa I
Katsaus Halo 3: ODST:n alkutunnelmiin ja öiseen New Mombasan kaupunkiin.