Käyttäjän tuottama sisältö
Uutinen
Halo 4:n karttaeditori paljastettiin
343 Industries paljasti Halo 4:n Forge-työkalun RTX-kokoontumisessa lauantaina. Karttaeditorin uusinta versiota on ollut työstämässä Certain Affinity.
Uusinta Forgea esiteltiin tapahtumassa videon kera. Editorin ominaisuuksiin kuuluu monia fanien toivomia lisäyksiä, joiden pitäisi helpottaa omien luomusten tuottamista. Pelaajat voivat esimerkiksi liittää esineitä helpommin toisiinsa sekä kopioida rakenteita.

Paul McCartney tuottaa musiikkia Halo-kehittäjien kanssa
Entinen Beatles-yhtyeen jäsen Paul McCartney tuottaa musiikkia yhteistyössä Bungien kanssa studion seuraavaa projektia varten. Entisen Halo-kehittäjän hovisäveltäjä Martin O'Donnell vahvisti tiedon niin kutsutun Bungie-päivän kunniaksi Twitterissä.
McCartneyn peliprojektista uutisoitiin jo vuoden alussa. Tuolloin ei kuitenkaan tiedetty tarkemmin, mihin peliin hän musiikkia on tuottamassa. Myös Paul kommentoi aihetta Twitterissä.
McCartneyn peliprojektista uutisoitiin jo vuoden alussa. Tuolloin ei kuitenkaan tiedetty tarkemmin, mihin peliin hän musiikkia on tuottamassa. Myös Paul kommentoi aihetta Twitterissä.
Artikkeli
Hitman: Sniper Challenge
Agentti 47:n tarkka-ammuntapiknikki onnistuu tarjoamaan yllättävän viihdyttävää pistejahtia.
Podcast
KonsoliFIN Podcast 064: Kesäkuun messu
KonsoliFIN Podcastissa tutustutaan E3-messujen antiin. Kattavaan käsittelyyn pääsevät niin konsolivalmistajat kuin muutkin julkaisijat. Nintendo-ekspertiksi paikalle hankittiin foorumin puolelta Sara, kun muut miehistön jäsenet ovat jo tutuksi käyneitä ääniä.
Kattavan käsittelyn alttarille uhrataan uutisosio, joka integroidaan luontevasti E3-katsaukseen. Peliosastolla puhuttavat tällä kertaa uusin Ridge Racer, Kinectillä toimiva Steel Battalion, Max Payne 3 sekä erityisesti Diablo III.
Uutinen
KonsoliFIN Podcastissa ja arvostelussa Max Payne 3
KonsoliFIN Podcastissa puhutaan tällä viikolla Max Payne 3:sta. Vain reiluun kahteen tuntiin jääneen jakson pääsee lataamaan iTunesista, RSS-syötteestä, podcast-alasivulta tai mediaserveriltä.
Uutinen
Halo-kehittäjien tuleva peliprojekti paljastui
Bungie kehittää yhteistyössä Activision Blizzardin kanssa massiivimoninpelihenkistä, scifiä ja fantasiaa sekoittelevaa Destiny-räiskintäpelisarjaa.
Yhteistyön salat paljastuivat Call of Duty -oikeudenkäynnin yhteydessä esille tulleista asiakirjoista, joissa kerrotaan yksityiskohtaisemmin Destinyn suunnitellusta julkaisuaikataulusta.
Yhteistyön salat paljastuivat Call of Duty -oikeudenkäynnin yhteydessä esille tulleista asiakirjoista, joissa kerrotaan yksityiskohtaisemmin Destinyn suunnitellusta julkaisuaikataulusta.
Uutinen
KonsoliFIN Podcastissa käydään erikoisversioiden kimppuun
KonsoliFIN Podcastissa puhutaan tällä viikolla pelien erikoisversioista. Totuttua aavistuksen lyhyemmän jakson pääsee lataamaan iTunesista, RSS-syötteestä, podcast-alasivulta tai mediaserveriltä.
Uutinen
KonsoliFIN Podcastissa puhutaan pelisarjoista ja Ridge Racerista
KonsoliFIN Podcastin uusimmassa jaksossa puhutaan pelisarjoista ja kotimaisesta Ridge Racer Unboundedista. Tyypillisen jättimäisen jakson pääsee lataamaan iTunesista, RSS-syötteestä, podcast-alasivulta tai mediaserveriltä.
Uutinen
KonsoliFIN Podcastissa piisaa puhetta Mass Effectistä
KonsoliFIN Podcast jatkaa porskuttamistaan Mass Effect -aiheisella jaksolla. Kuuntelemaan pääsee lataamalla mammuttimaisen podcastin iTunesista, RSS-syötteestä, podcast-alasivulta tai mediaserveriltä.
Podcast
KonsoliFIN Podcast Bonus Track 008: Mass Effect -laivalla
KonsoliFINin porukka kävi kokeilemassa uusinta Mass Effectiä Ruotsissa. Matkaa tehtiin laivalla, ja hytissä ehdittiin puhumaankin merimiespainimisen ohella. Merkittäviä spoilereita pelistä ei jaeta, mutta mikäli haluat täysin puskista Mass Effect 3:een sukeltaa, älä kuuntele tätä ainakaan vielä.
Podcast
KonsoliFIN Podcast Bonus Track 007: Namco Station
KonsoliFIN oli mukana Namco Bandai Partnersin järjestämässä tapahtumassa Helsingin keskustassa. Tapahtumassa testattavan olivat muun muassa Final Fantasy XIII-2, Soul Calibur V ja viisi Vita-peliä. Näistä ja aika paljon muustakin jutustelevat aina yhtä lihaksikas Paavi, vanhan suolan perässä kastikketta kauhomaan luikkinut TT-2k ja universumin kovin Pelaajalehti.comin päätoimittaja.
Uutinen
Voima valtaa Kinectin huhtikuussa
Microsoft ja LucasArts tuovat Kinect Star Warsin Xbox 360:lle 3. huhtikuuta. Pelin kaverina kauppoihin toimitetaan 399 euron hintainen Star Wars -konsolipaketti.
Kinect Star Wars pitää sisällään viisi pelitilaa, joissa harrastetaan kaksintaisteluita valomiekoilla, kahinoidaan avaruusaluksilla, kilpaillaan kiitureilla, riehutaan rancor-otuksella sekä käytetään jedivoimia vihollisten kukistamiseksi.

KonsoliFIN Podcastissa juttua Vitasta
KonsoliFIN Podcastissa jutustellaan kuluvan kuun lopulla kauppoihin ilmestyvästä PlayStation Vitasta. Uusimman jakson voi ladata taskuunsa iTunesista, RSS-syötteestä, podcast-alasivulta tai mediaserveriltä.
Uutinen
Pelaaja: Microsoft esittelee pelejään kuun lopulla
Tuoreimmassa Pelaaja-lehdessä kerrotaan, että Microsoft esittelee uusimpia Xbox 360 -pelejä 29. helmikuuta. Asia käy ilmi Kabanossin Twitteriin lähettämästä kuvasta.
Lehdessä mainitaan San Franciscossa järjestettävän tapahtuman nimeksi Spring Showcase. Helmikuussa 2010 jaettiin vastaavanlaisessa tilaisuudessa ensimmäisiä yksityiskohtia Halo: Reachista. Tällä kertaa tietoja odotetaan Halo 4:stä.

KonsoliFIN Podcastissa kurkistetaan foorumille
KonsoliFIN Podcastissa kurkistetaan kuukauden viidennen tiistain kunniaksi sivuston keskustelualueelle. Uusimman jakson voi ladata iTunesista, RSS-syötteestä, podcast-alasivulta tai mediaserveriltä.