Käyttäjän tuottama sisältö
Uutinen
Halo Wars päivittyy huomenna
Robot Entertainment kertoo Halo Warsin päivittyvän huomenissa. Päivitys paikkailee pelin tasapainoa, korjailee bugeja ja lisää joitakin säätömahdollisuuksia.
Päivitys lisää peliin myös tuen ensimmäiselle laajennukselle, josta saadaan lisätietoja pian.

Blizzard on pelistudioista menestyvin
Blizzard Entertainment on maailman menestynein pelistudio, kertoo tuore vuoden 2009 Develop 100 -lista. Viime vuoden ykkönen, Nintendo, putosi näin sijalle kaksi.
Develeop-lehden koostama lista nostaa esiin sata maailman menestyneintä studiota myyntitilastojen, tuotearvostelujen ja muiden tilastollisten tekijöiden perusteella. Lisäksi pelitaloja on arvioitu muun muassa niiden maineen pohjalta.

Eidos vahvisti Thief 4:n
Eidos Montreal on vahvistanut Thief 4:n olevan kehitteillä. Alustoista saati julkaisuaikataulusta ei vielä ole tietoa.
Thief tuli tunnetuksi tunnelmallisesta hiiviskelystään ja erinomaisesta äänimaailman hyödyntämisestä. Neljännen osan kehitys on vielä alkutekijöissään. Studio palkkaakin lisää osaajia kehitystiimiin.
Eidos Montreal työstää myös Deus Ex 3:a.

Modern Warfare 2:sta lyhyt traileri
Activision on julkaissut Modern Warfare 2:sta lyhyen ja intensiivisen trailerin. Videon voi katsoa vaikkapa Gametrailers.comista.
Tutulla pelimoottorilla tehty traileri sisältää muun muassa sukellusveneitä ja moottorikelkkoja. Lisää pelikuvaa saataneen 24. toukokuuta.

Varusmiehet kuntoilemaan ja viihtymään Wiillä
Varusmiehet pääsevät piakkoin harrastamaan kuntoilua ja viihtymään Wiin parissa, sillä Puolustusvoimat on hankkimassa konsoleita ja pelejä varuskuntiin 300 000 eurolla, uutisoi Helsingin Sanomat.
Hankintasumma ei ole pois Puolustusvoimien määrärahoista, vaan rahat saatiin Maanpuolustuksen kannatussäätiöltä. Idea tuli kuitenkin Puolustusvoimilta.

Resident Evil Capcomin myydyin pelisarja
Capcom paljasti Resident Evil -sarjan 56 eri myyntipakkauksen myyneen yhteensä 44 miljoonaa kappaletta. Pelisarja on yhtiön menestynein.
Selviytymiskauhun perässä seuraavat 28 miljoonaa myynyt Megaman ja 27 miljoonaa myynyt Street Fighter. Mätkintäsarjasta löytyy myös Capcomin menestynein yksittäinen peli: SNES:n Street Fighter II on kelvannut peräti 6,9 miljoonalle pelaajalle.

50 Centin uusi peli ei menesty
Räppärinä ja osa-aikaisena videopelisankarina tunnetun Curtis Jacksonin tähdittämä 50 Cent: Blood on the Sand on myynyt Pohjois-Amerikassa arviolta 56 000 kappaletta kahden ensimmäisen kuukauden aikana.
Luku on kaukana 50 Centin ensimmäisen pelin menestyksestä: Bulletproof kelpasi vastaavassa ajassa 681 000 pelaajalle. Tähän mennessä peliä on myyty NPD:n tietojen mukaan yli miljoona, raportoi Kotaku.

Modern Warfare myynyt jo 13 miljoonaa
Activision-Blizzard on paljastanut Call of Duty 4: Modern Warfaren myyneen maailmanlaajuisesti yli 13 miljoonaa kappaletta. Räiskintäpeli rikkoi viime vuoden kesäkuun alussa 10 miljoonan rajan.
Call of Duty: World at Warin ensimmäinen karttapaketti puolestaan on myyty jo kahdelle miljoonalle pelaajalle.

Capcomilta kaksi pelipaljastusta E3-messuilla
Capcom paljastaa virallisessa blogissa E3-messujen tarjontansa. Listalle kuuluu tuttuja nimiä, mutta samalla se povaa kahta pelijulkistusta kesäkuun alun messuille.
Mysteeripeleistä toinen on pelattavana tapahtumassa, kun taas toinen julkistetaan virallisesti lehdistötilaisuudessa.

Flatout-oikeuksille uusi omistaja
Empire Interactiven kirjastoon kuuluneille pelisarjoille on löytynyt uusi omistaja. Yhdysvaltalainen New World IP osti oikeudet konkurssiin ajautuneelta yritykseltä ja lisensoi ne eteenpäin brittiläiselle Zoo Publishingille.
Suomalaisen Bugbearin kehittämä romurallisarja Flatout kuului Empire Interactiven omistukseen. Muita yhtiön tunnettuja pelejä olivat Pipe Mania ja Big Mutha Truckers.

Microsoft ostaa yksinoikeuspelin kehittäjän
Microsoft ilmoittaa ostavansa BigPark Inc. -studion, jonka leivissä työskentelee useita pelialan veteraaneja. Kehittäjät ovat keränneet kokemusta muun muassa Electronic Artsin ja Distinctive Softwaren palkkalistoilla.
Studio on työstänyt jo vuoden Xbox 360 -yksinoikeuspeliä, josta saadaan maistiaisia kesäkuun alussa E3-messuilla.

Guitar Hero 5, Band Hero ja DJ Hero vielä tänä vuonna
Activision kertoo julkaisevansa syksyllä kolme uutta musiikkipeliä: DJ Hero, Band Hero ja Guitar Hero 5.
DJ Hero pistää nimensä mukaisesti pelaajat tiskijukan rooliin. Peliä ohjataan erityisellä ohjaimella, jota voi tarkastella paremmin oheisista kuvista. Luvassa on motownia, hip-hoppia, R&B:tä ja muuta menomusaa.

Operation Flashpoint sittenkin vasta syksyllä
Codemasters ilmoittaa tuoreessa lehdistötiedotteessa Operation Flashpoint: Dragon Risingin julkaisupäiväksi ensi syksyn. Aikaisemmin peliä odotettiin kesäksi.
Codemastersin omien koodimestarien kehittämästä sotapelistä julkaistiin myös tuore traileri, jonka voi katsoa täältä. Ohessa lisäksi muutamia uusia ruutukaappauksia.

Gears of War 2:een muhkea laajennus
Microsoft ja Epic Games julkistivat tuoreen Gears of War 2 -laajennuksen, Dark Cornersin, joka sisältää peräti seitsemän uutta moninpelikarttaa sekä lisäkappaleen kampanjatilaan.
Dark Corners ilmestyy Xbox Liven kauppapaikalle 28. heinäkuuta 1600 Microsoft-pisteen hintaan.

Sinustako Suomen paras virtuaalifutari?
Electronic Arts, Microsoft ja Pelit järjestävät 6. kesäkuuta FIFA 09:n SM-turnauksen Helsingin Kaisaniemen Level7-kahvilassa.
Turnaus pelataan futispelin PC-versiolla. Ohjaimekseen voi valita joko SideWinder-sarjan tuoreimpia edustajia tai Xbox 360:lta tutun kapulan.
Turnaukseen mahtuu alustavasti 64 osallistujaa. Ilmoittautumisen voi suorittaa Pelit.fi:ssä.