Jaakko Herranen

Profile picture for user Jaakkimo

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.

Vihaan epäoikeudenmukaisuutta sekä kaikenlaista pahansuopaisuutta. Puolustan aikalailla tasapuolisesti niin eläin- kuin ihmisoikeuksiakin. Haluan ison telkkarin, kissan, koiran ja uusimmat pelikonsolit. Eipä siitä sitten enempää.

Valitse näytettävät sisältötyypit

Uutinen

Marvel's Spider-Man 2 saa New Game Plus -ominaisuuden ennen vuodenvaihdetta

Marvel's Spider-Man 2 saa lisää ominaisuuksia julkaisun jälkeisissä päivityksissä.

Insomniacin James Stevensonin mukaan New Game Plus sekä tehtävien uudelleenpeluumahdollisuus eivät ehdi valmiiksi julkaisuun, mutta kumpainenkin ominaisuus on tulossa todennäköisesti jo ennen vuodenvaihdetta. Ensimmäinen päivitys saadaan linjoille heti julkaisun yhteydessä, ja Insomniac onkin kehottanut lataamaan sen hetimmiten, mukana on sen verran paljon ehostuksia levyversioon nähden.

Jaakko Herranen
Uutinen

Diablo IV rullaa heti Steam-julkaisunsa yhteydessä nätisti myös Steam Deckillä

Steamiin saapuva Diablo IV rullaa heti kättelyssä nätisti myös Steam Deck -masiinalla.

Pitkään työstetty ja hartaasti odoteltu Diablo IV julkaistiin varsin menestyksekkäästi männä kesänä, joskin peli on ollut saatavilla PC:lle toistaiseksi ainoastaan Blizzardin omassa Battle.net-palvelussa. Steam-debyyttinsä yhteydessä pelin äärelle päästään hetimmiten myös Steam Deck -laitteella, siitä kertoo jo kiveen hakattu "Steam Deck Verified" -lupaus.

Jaakko Herranen
Uutinen

Pelialan historian suurimmat kaupat vahvistuivat lähes kahden vuoden väännön jälkeen: Activision Blizzard King on nyt virallisesti osa Xboxin studioarsenaalia

Microsoft ja Activision Blizzard King ovat vihdoin saaneet kohutut kauppansa päätökseen.

Microsoft ja Activision Blizzard ilmoittivat halustaan lyödä hynttyyt yhteen jo tammikuussa 2022, siis liki parisen vuotta takaperin. Nyt kaupat saatiin kunnialla pakettiin Iso-Britannian kilpailuviranomaisten hyväksyttyä suunnitelmat pitkän väännön jälkeen. Kauppahinta on loppupeleissä 68,7 miljardia dollaria, mikä tekee yhdistymisestä pelialan historian hintavimman.

Jaakko Herranen
Uutinen

Suomen pelimuseon Fantastinen floppi -näyttely kertaa Nokia N-Gagen onnistumisia ja epäonnistumisia

Suomen pelimuseossa on avattu uusi N-Gage-teemanäyttely Fantastinen floppi.

Tänään lauantaina avautunut Fantastinen floppi käy läpi kotimaisen Nokia N-Gage-kännykkäkonsolin tarinaa. Epäonnistumisia ja onnistumisia tarkastellaan niin pelintekijöiden, pelaajien kuin laitteen suunnitelleiden kehittäjienkin näkökulmasta. Näyttely on tavanomaista suurempi, joten se on rakennettu poikkeuksellisesti Vapriikki-museokeskuksen Galleria-tilaan.

Lisätietoja Fantastistesta flopista Vapriikin näyttelysivulla, täällä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Diablo IV nähdään pian myös Steamin valikoimissa

Diablo IV nähdään piakkoin myös Steam-pelikaupassa, kertoo Blizzard.

Kesällä julkaistu Diablo IV on ollut saatavilla toistaiseksi konsoleiden ohella ainoastaan Blizzardin omassa Battle.net-palvelussa. Moinen jäsenyys edellytetään toki jatkossakin, jotta edistymisen voi siirtää vaivatta alustalta toiselle. Lokakuun 17. päivä julkaistavalle Steam-versiolle on luotu jo oma tuotesivunsakin, sitä voi tutkailla täällä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Netflix jatkaa peliaiheisten animaatiosarjojen tehtailua – trailerit Tomb Raiderista ja Devil May Crystä julkaistiin

Netflix jatkaa uutteraa pelien kääntämistä animaatiosarjamuottiin, nyt vuorossa ovat Devil May Cry sekä Tomb Raider.

Sekä Tomb Raider: The Legend of Lara Croft että Devil May Cry ovat saaneet ensimmäiset kiusoittelutrailerinsa. Vaikka kumpainenkaan ei avaa sen suuremmin juonikuvioita, antavat ne mukavasti osviittaa tuotosten visuaalisesta tyylistä ja yleisestä atmosfääristä. Videot voi katsastaa uutisen alaosasta.

Jaakko Herranen