Jaakko Herranen

Profile picture for user Jaakkimo

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.

Vihaan epäoikeudenmukaisuutta sekä kaikenlaista pahansuopaisuutta. Puolustan aikalailla tasapuolisesti niin eläin- kuin ihmisoikeuksiakin. Haluan ison telkkarin, kissan, koiran ja uusimmat pelikonsolit. Eipä siitä sitten enempää.

Valitse näytettävät sisältötyypit

Uutinen

Codemastersin uusi F1-peli vakuuttaa tuoreella trailerilla

Autopelejä tehtaileva Codemasters on julkaissut uuden trailerin tuoreesta F1 2015 -pelistään.

F1 2015 on ensimmäinen pelkästään uutta konsolisukupolvea varten kehitetty kaahailu. Codemasters lupaileekin uuden pelimoottorin nostavan F1-realismin uudelle tasolle. Luonnollisesti kaikki kuluvan kauden autot, kuljettajat sekä radat ovat mukana kuvioissa. Uudistuksista mainittakoon Pro Season -pelimuoto, jossa kausi kurvaillaan lävitse mahdollisimman realistisin asetuksin.
Jaakko Herranen
Uutinen

Shovel Knight kaivelee tiensä myös kauppoihin

Aiemmin digitaalisena tarjoiltu Shovel Knight ilmestyy piakkoin myös fyysisenä painoksena.

Kauppojen hyllyille matkaava fyysinen painos sisältää varsinaisen pelin lisäksi Plague of Shadows -lisäosan sekä erillisen haastemoodin. Paketin ostajat saavat luonnollisesti oikeuden ladata tulevaisuudessa häämöttävät lisäosat maksutta. Yacht Club miellyttää retroilijoita lisäämällä koteloon myös vanhan koulukunnan ohjekirjasen.
Jaakko Herranen
Uutinen

KonsoliFIN Podcast 168: Eee... kolme

Tämän vuoden E3-messuilla pudoteltiin lähihistorian kovimpia pommeja, joista katkeria castaajia oli evästetty olemaan puhumatta. Tai edes vitsailematta. Ja sitten niistä kuitenkin tuli todellisuutta.

Tätä elämän epäoikeudenmukaisuutta pohtii videopeliharrastajaviisikko, joka kääntää katseensa vielä kerran parin viikon takaiseen ilouutisten ilotulitukseen. Mitkä olivat raadin mietteet merkittävimmistä laite- ja peliesittelyistä?
Jaakko Herranen
Uutinen

Shenmue III:n Kickstarter-kampanja sai uusia tavoitteita

14 vuotta odoteltu Shenmue III rikkoi kaikki aiemmat joukkorahoitusennätykset sitten E3-julkistuksensa. Nyt legendaarinen Yu Suzuki on lisännyt kampanjaansa lukuisia uusia rajapyykkejä.

Uusien tavoitteiden myötä Suzuki lupailee laajentaa kolmannen Shenmuen tunnelmallista maailmaa entisestään. Isänsä murhaajaa jahtaava Ryo Hazuki voi saada uutta arkista tekemistä lukuisten minipelien sekä työpaikan myötä. Myös taistelusysteemin lupaillaan kehittyvän, sillä lähitaistelun luvataan hyödyntävän esimerkiksi korkeuseroja ja räsynukke-efektiä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Arvostelussa The Witcher 3: Wild Hunt

Puolalaisen CD Projektin The Witcher -pelit ovat kiistatta nousseet roolipeliseikkailujen eliittiluokkaan. Sarjan kolmas osa onkin yksi vuoden odotetuimmista julkaisuista.

TeRm0z otti The Witcher 3: Wild Huntin testiinsä. Lue täältä, onnistuuko Noiturilta loikkaus vapaasti samoiltavaan avoimeen maailmaan.
Jaakko Herranen
Uutinen

Myös PlayStation 4 saa isomman kovalevyn

Sony kulkee Microsoftin jalanjäljissä tuomalla PlayStation 4:stä markkinoille päivitetyn version.

Sony vastaa alati kasvaviin tilavaatimuksiin varustamalla uuden mallin peräti yhden teratavun kiintolevyllä. Tallennustilan tuplaantuessa jatkuvasti paisuvat peliasennukset eivät pääse heti kättelyssä täyttämään konsolin kovalevyä.

PlayStation 4 Ultimate Player Edition nähdään kauppojen hyllyillä 15. heinäkuuta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Bändipelit tekevät comebackin lokakuussa

Viitisen vuotta sitten kuollut bändipeligenre on tekemässä paluuta kahden veteraanisarjan voimin. Guitar Hero Live sekä Rock Band 4 tuovat muovisoittimet takaisin olohuoneisiin lokakuun aikana.

Guitar Hero Liven lähestymistapa poikkeaa totutusta. Soitanta tapahtuu live-yleisön edessä ensimmäisen persoonan näkövinkkelistä. Kitaraohjainta on uudistettu siirtämällä napit kahteen riviin. Mukana on myös musiikkivideoita alituiseen suoltava GHTV.

Jaakko Herranen
Uutinen

Arvostelussa Sparkle Unleashed

Tampereella majapaikkaansa pitävä 10tons on erikoistunut pienimuotoisiin puzzlepeleihin. Vaivatonta, mutta sangen koukuttavaa pelaamista tarjoilee myös Sparkle-sarjan uusin tulokas Sparkle Unleashed.

Fly otti Sparkle Unleashedin PlayStation Vita -version testipenkkiinsä. Arvostelun voi lueskella täältä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Tony Hawk 5 sai pelikuvaa sekä julkaisupäivän

Viime vuosituhannen lopussa käynnistynyt Tony Hawk's Pro Skater -sarja on saamassa lukuisten harhailujen jälkeen viidennen numeroidun osansa.

Tony Hawk's Pro Skater 5 pyrkii viemään pelisarjan takaisin perusasioiden äärelle. Mukana ei ole Jackass-sarjan kohellusta saati varsin toimimattomiksi osoittautuneita rullalautaohjaimia.

47-vuotias Tony Hawk paljasti tulevan pelinsä julkaisupäivän Twitterissä. Mies kävi kertoilemassa pelistään myös E3-messujen lomassa.

Jaakko Herranen