Jaakko Herranen

Jaakko 11.jpg

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.

Vihaan epäoikeudenmukaisuutta sekä kaikenlaista pahansuopaisuutta. Puolustan aikalailla tasapuolisesti niin eläin- kuin ihmisoikeuksiakin. Haluan ison telkkarin, kissan, koiran ja uusimmat pelikonsolit. Eipä siitä sitten enempää.

Yhteydenotot: jaakko.herranen(AT)konsolifin.net

Xbox Live: JaakkimO / PSN: Jaakkimous / Nintendo: Jaakkimous / Steam: jaakkim0 

Valitse näytettävät sisältötyypit

Uutinen

Upouusi ilmainen pelitila luikertelee vuoden täyttävän Snake Passin valikoimiin

Jo vuoden ikään ehtinyt Snake Pass on saamassa synttäreidensä kunniaksi uuden pelitilan.

Maaliskuun 27. päivä ilmestyneen 1.4-päivitysversion mukana tullut Arcade-moodi heittää pelaajat koluamaan kenttiä parhaiden pistepottien perässä. Tarkoituksena onkin hotkia kaikkiin Snake Passin 15 kenttään ripotellut hedelmät annetun aikarajan sisällä. Parhailla tuloksilla voi luonnollisesti rehvastella tulostauluilla. Xbox One X:llä pelaavat saivat samassa hötäkässä 4K- ja HDR-tuen.

Jaakko Herranen
Uutinen

Kolme vuotta sitten ilmestyneen Dying Light laajennukset eivät ota loppuakseen – nyt tarjolla uusi pelimuoto

Techlandin zombihurvittelu Dying Light jatkaa laajentumistaan vielä kolme vuotta julkaisun jälkeen.

Content Drop #5 tuo pelaajille vankilasaarelle sijoittuvan Prison Heist -pelimoodin, jossa tiimien tarkoituksena on murtautua sisälle laitokseen ja tyhjentää tämä arvokkaista palkinnoista. Vankilateemaa myötäilevä Sgt. Deathrow -zombimömmö taas heittää matkalla kapuloita pelaajien rattaisiin. Pääsiäisen kunniaksi tarjolla on lisäksi Harran Egg Hunt -erikoistapahtuma, jonka palkintona on kanamainen ninjapuku.

Jaakko Herranen
Uutinen

No Man's Sky saapuu vihdoinkin Xbox Onelle – myös uusi suurpäivitys tulossa

Hello Gamesin mielipiteitä jakanut No Man's Sky tekee tuloaan PC:n ja PlayStation 4:n ohella Xbox Onelle. Myös uutta suurempaa päivitystä on odotettavissa kuluvan vuoden aikana.

Liki loputtomalla maailmallaan rehvastelleen No Man's Sky -seikkailun Xbox One -versio sisältää kaiken toistaiseksi ilmestyneen sisällön. Fyysisen painoksen julkaisijana toimii suomalaisen Remedynkin kanssa yhteistyötä tekevä 505 Games.

Jaakko Herranen
Uutinen

Ilmaista PC-pelattavaa tarjolla – The Darkness II ladattavissa keskiviikkoon saakka

Humble Bundle tarjoilee Digital Extremes -studion kehittämää The Darkness II -räiskintää ilman erillistä maksua.

Varsin synkeänsävyinen The Darkness II julkaistiin 2K Gamesin toimesta vuonna 2012 PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle sekä PC:lle. Peli sai ilmestyessään reilusti kehuja niin pelaajilta kuin kriitikoiltakin, joten nyt olisi viimeistään hyvä aika hakea lonkeromainen ja niin ihanan verinen räiskintä PC:n kovalevylle. KonsoliFINin arvostelun voi lukaista täältä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Xbox Game Pass -valikoima kasvaa huhtikuussa peräti kahdeksalla pelillä – mukana myös suomalaisväriä

Microsoft on paljastanut Xbox Game Pass -palveluun huhtikuun aikana lisättävät nimikkeet.

Valikoimiin on kelpuutettu tällä kertaa peräti kahdeksan peliä, joita pääsee tahkoamaan yhdellä ja ainokaisella 9,99 euron kuukausimaksulla. Mukana on ensimmäistä kertaa ID@Xbox-tuotos Robocraft Infinity, joka saapuu palveluun heti julkaisunsa aikaan 11. huhtikuuta. Suomalaisväriä taas saadaan Colossal Orderin Cities: Skylines -kaupunkirakentelusta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Hitmanin huikea kevätpaketti tarjoaa episodin verran ilmaista pelattavaa

Kehittäjä IO Interactive on heittänyt tarjolle ilmaisen Hitman-episodin niin PC:lle, PlayStation 4:lle kuin Xbox Onellekin.

Kevättä juhlistava The Spring Pack sisältää episodipohjaisesti jaellun Hitman-salamurhailun Sapienza-osion. Mukana on World of Tomorrow -nimellä kulkeva perinteisempi tarinatehtävä sekä kaikki siihen liittyvät muut aktiviteetit. Kaikki Sapienzaan liittyvä eteneminen säilyy, mikäli salamurhaamista päättää jatkaa muihinkin episodeihin.

Jaakko Herranen
Uutinen

25 vuoden takainen klassikkoseikkailu Flashback saapuu Switchille tyylikkäänä juhlapainoksena

90-luvun alkuhämärissä julkaistu Flashback on suuntaamassa 25-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi myös Switchille.

Ranskalaisstudio Microïdsin julkaisema Flashback 25th Anniversary tekee tuloaan Switchille niin digitaalisena kuin tyylikkääseen metallikoteloon niputettuna Collector's Edition -versionakin. Klassikon Super Nintendo -painokseen perustuvan seikkailun voi tahkota halutessaan retromaisessa kuosissa tai vaihtoehtoisesti modernisoituna versiona.

Flashback 25th Anniversary julkaistaan 7. kesäkuuta.

Jaakko Herranen
Uutinen

The Crew 2:n avoin maailma aukenee virtuaalisuhareille kesäkuussa

Ubisoftin odotettu avoimen maailman kaahailu The Crew 2 julkaistaan kesäkuun 29. päivä.

The Crew 2 vapauttaa virtuaalisuharit koluamaan entistäkin laajemmaksi mainostettua avointa karttaansa joko maalla, merellä tai ilmassa. Menopelivalikoima nimittäin kattaa autojen lisäksi moottoripyörät, veneet sekä lentokoneet. Mukana on tekemistä niin yksinäisille susille kuin verkosta haastetta halajavillekin.

Jaakko Herranen