Jaakko Herranen

Jaakko 11.jpg

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.

Vihaan epäoikeudenmukaisuutta sekä kaikenlaista pahansuopaisuutta. Puolustan aikalailla tasapuolisesti niin eläin- kuin ihmisoikeuksiakin. Haluan ison telkkarin, kissan, koiran ja uusimmat pelikonsolit. Eipä siitä sitten enempää.

Yhteydenotot: jaakko.herranen(AT)konsolifin.net

Xbox Live: JaakkimO / PSN: Jaakkimous / Nintendo: Jaakkimous / Steam: jaakkim0 

Valitse näytettävät sisältötyypit

Uutinen

Epic viivästyttää Fortniten kolmatta kautta – syynä Yhdysvaltain levoton tilanne

Epic Games on päättänyt viivästyttää Fortniten kolmannen tuotantokauden aloituspäivää.

Epic mainitsee tiedotteessaan syyksi Yhdysvaltain levottoman tilanteen liittyen ihmisoikeuksiin ja tasa-arvoon. Viivästys ei ole suinkaan ensimmäinen, sillä kauden starttia on lykätty aiemmin jo pariinkin otteeseen. Kehitystiimi toivoo pelaajilta ymmärrystä kaikille haastavan tilanteen vuoksi.

Jaakko Herranen
Uutinen

WRC-rallipelien kehittäjä vaihtuu – virallinen lisenssi kaahailustudio Codemastersin haltuun

Kaahailupeleihin erikoistunut Codemasters on napannut repertuaariinsa virallisen World Rally Championship -lisenssin.

Toistaiseksi virallisten WRC-pelien parissa pakertaa Kylotonn Racing Games, tuoreimman osan WRC 9:n kurvaillessa kauppoihin tänä vuonna. Codemastersin sopimus kattaa vuodet 2023-2027, joten Colin McRae Rallystäkin tutun brittistudion tuotosta saadaan odotella vielä tovi jos toinenkin. Studion muista autopeleistä mainittakoon kehuttu DiRT Rally -sarja.

Jaakko Herranen
Uutinen

KonsoliFIN-veteraanit valtaavat seuraavan Pelaajacastin – kiperiä kysymyksiä kaivataan

Tulevan torstain Pelaajacastissa on luvassa erityisen mielenkiintoinen paketti – ainakin näin KonsoliFINin näkökulmasta.

Pelaajacastin jakso numero 254 on haalinut vieraakseen KonsoliFIN-veteraanit Esa Mäkijärven, Aake Kinnusen sekä Suomen viralliseksi Halo-guruksi tituleeratun Paavo Niskalan, joista jokainen toimii aktiivisesti myös Pelaaja-lehden avustajina. Muistaa sopii toki sekin, että lähetystä luotsaava Ville Arvekarikin on hankkinut kannuksensa aikoinaan juuri KonsoliFINissä.

Jaakko Herranen
Uutinen

F1 2020 julkaistaan heinäkuussa – virtuaaliformulat kurvailevat myös uudella Hanoin radalla

Codemasters on julkaissut videon F1 2020:n Hanoi-radalla kurvaillusta ajosuorituksesta.

Vietnamin Hanoissa ei ole ajettu toistaiseksi oikeilla F1-autoilla, mutta F1 2020 sisältää toki kaiken mitä toistaiseksi alkamistaan odottelevan kaudenkin oli alkujaan tarkoitus sisältää. Siispä kurvailemaan päästään Hanoi-katuradan lisäksi Zandvoortissa, josta julkaistiin aiemmin hieman vastaava videoesittely. Kumpaisenkin voi katsastaa uutisen lopusta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Seuraava laitesukupolvi lähestyy vääjäämättä – Microsoft avasi virallisen Series X -tuotesivun

Microsoft on avannut tuotesivun vääjäämättä lähestyvälle Xbox Series X -konsolilleen.

Virallisella sivulla ei toki vielä paljasteta Series X:n hintaa saati julkaisupäivää, sillä ne on pidetty toistaiseksi visuksi salassa. Sen sijaan tarjolla on teknisiä yksityiskohtia ja tyylikkäitä kuvia tulevasta laitteistosta ja sen ohjaimesta – vieläpä täysin kotosuomeksi. Kunhan aika on kypsä, voi Series X:n ennakkotilata juurikin tämän kyseisen tuotesivuston kautta.

Jaakko Herranen
Uutinen

PlayStation 4:n tuorein käyttöjärjestelmäpäivitys julkaistiin

PlayStation 4:n käyttöjärjestelmäpäivitys versionumeroltaan 7.51 on julkaistu tänään kaikkialla maailmassa.

Päivitys 7.51 ei tuo tällä kertaa muassaan mitään maailmaa mullistavia uusia ominaisuuksia. Myös patch notes on simppeliydessään sen mukainen: "This system update improves system performance". Vajaan puolen gigatavun kokoinen päivitys latautuu konsolille automaattisesti sen ollessa yhdistettynä verkkoon.

Jaakko Herranen