Valitse näytettävät sisältötyypit

Arvostelu

GoldenEye: Rogue Agent

Onko tunnetuimman 007-pelin nimellä ratsastaminen tuhoon tuomittu rahastusyritys?
Uutinen

Elokuun kuukauden kysymyksen tulokset

Syyskuu on täällä, joten kuukauden kysymyksemme on jälleen vaihtunut. Ennen uuden kysymyksen esittelemistä, kerrottakoon viime kyselyn tulokset.

"Turvautuuko Nintendo liiaksi vanhoihin maskotteihinsa?" -kysymykseen vastasi mukavat 629 henkilöä, joiden vaivannäölle suuri kiitos. Vastaukset kertovat, että 62 prosentin enemmistö katsoo Nintendon kierrättävän vanhoja tuttuja sankareitaan liiaksi. Uusia kasvoja ja sarjoja tunnutaan siis kaipailevan.

Arvostelu

Batman Begins

Pelko on tehokas liittolainen jopa Gotham Cityn synkillä ja rikosten tärvelemillä kaduilla.
Uutinen

Ubisoft jatkaa multiplatform-linjaansa

Ubisoft on vahvistanut antavansa täyden tukensa Nintendon seuraavan sukupolven konsolille, Revolutionille. Toistaiseksi ei kuitenkaan ole tiedossa, onko yhtiön vanhempia pelinimikkeitä ladattavissa Revolutionin latauspalvelun kautta.

Päätöksen myötä Ubisoft jatkaa firman koko elinkaaren aikana noudattettua linjaa julkaista pelejä kaikille tarjolla oleville pelialustoille. Täten myös PlayStation 3:n ja Xbox 360:n omistajat pääsevät nauttimaan ranskalaispelitalon tuotoksista.

Uutinen

GC 2005: Puolisen tusinaa Zelda-kuvaa

Nintendo on näin Saksassa parhaillaan käynnissä olevien Games Convention 2005 -messujen alla julkaissut muutamia kuvaotoksia ensi vuoden puolelle myöhästyvästä The Legend of Zelda: Twilight Princess -pelistä.
Arvostelu

Donkey Konga 2

Vanhempien tärykalvoja koettelevalle rumpuohjaimelle on jälleen käyttöä, kun Nintendon Kong-klaani käynnistää uuden hittiparaatinsa.
Arvostelu

Tiger Woods PGA Tour 2005

Ennen ensi vuoden vihreämmille viheriöille siirtymistä kerrattakoon vielä vuoden 2005 golf-kuulimiset.
Arvostelu

Bomberman

Vanha kunnon Bomberman pysyy vanhana kunnon Bombermanina myös Nintendo DS:llä.
Uutinen

Heinäkuun kuukauden kysymyksen tulokset

Elokuun myötä on aika pistää uusi kuukauden kysymys käyntiin, sekä tietenkin tutkailla edellisen gallupin tuloksia.

Kyselimme viimeksi, mitä mieltä te arvon lukijat olette Nintendon suunnitelmista hyllyttää Revolution-konsolista tuki HD-resoluutiolle. 652:n hengen raadin enemmistölle ei ole juurikaan merkitystä, mihin ratkaisuun Nintendo lopulta päätyy, kun taas kilpailu puolesta- ja vastaan- vaihtoehtojen välillä jäi hyvinkin tasaiseksi. Tarkemmat tulokset voit tarkistaa alla olevasta kuvasta.

Uutinen

Aonumalta ja Miyamotolta lisäinfoa Zeldasta

Gamesarefun.com-pelisivusto raportoi ruotsalaisen Reset-pelilehden sivuilla julkaistusta Shigeru Miyamoto- ja Eiji Aonuma -haastattelusta, joka käsittelee mitäpäs muutakaan kuin GameCubelle marraskuussa ilmestyvää The Legend of Zelda: Twilight Princess -peliä.

Haastattelusta paljastuu, ettei Majora's Mask- ja The Wind Waker -osien parissa työskennellyt Aonuma

Uutinen

Geist vihdoinkin kultaan

Useita lykkäyksiä kehityskaarensa aikana kokenut GameCube-ammuskelu Geist on siirtynyt niin sanottuun kultavaiheeseen. Tämä tarkoittaa, että n-Spacen kehittämä rymistely on vihdoinkin valmistunut ja siirtynyt monistusvaiheeseen.

Geistissä pelaajat saavat ohjattavakseen eräänlaiseksi aaveolioksi muuntautuneen agentin, joka pystyy riivaamaan ihmisiä, eläimiä ja koneita tutkiessaan hämäräperäisen Volks Corporationin salaperäisiä toimia.

Uutinen

Uusia 007-ruutukaappauksia

Electronic Arts on julkaissut virallisella James Bond 007: From Russia with Love -kotisivullaan viisi uutta ruutukaappausta vuonna 1963 valmistuneen 007-elokuvan videopeli-inkarnaatiosta, jonka pääosassa nähdään itseoikeutetusti aito ja alkuperäinen Sean Connery.

Uudet ruudut löytyvät uutisen lopusta, mutta viralliselta kotisivulta löytyy peli-infon lisäksi myös tukku vanhempia ruutukaappauksia.