Jaakko Herranen

Jaakko 11.jpg

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.

Vihaan epäoikeudenmukaisuutta sekä kaikenlaista pahansuopaisuutta. Puolustan aikalailla tasapuolisesti niin eläin- kuin ihmisoikeuksiakin. Haluan ison telkkarin, kissan, koiran ja uusimmat pelikonsolit. Eipä siitä sitten enempää.

Yhteydenotot: jaakko.herranen(AT)konsolifin.net

Xbox Live: JaakkimO / PSN: Jaakkimous / Nintendo: Jaakkimous / Steam: jaakkim0 

Valitse näytettävät sisältötyypit

Uutinen

Ethan Carterin katoamista selvitellään pian myös Xbox Onella

Kehuja kerännyt The Vanishing of Ethan Carter saapuu muutaman vuoden viiveellä myös Xbox Onen valikoimiin.

The Astronautsin kehittämä indieseikkailu saa Xbox Onella kylkeensä muutamia uudistuksia. Sen lisäksi, että tarinan voi tahkota täydellä 4K-tarkkuudella, on mukana myös täysin uusi Free Roam -pelimoodi. Fanien toivoma ominaisuus päästää pelaajat tutkimaan Red Creek Valley -kaupunkia täysin vapaasti ilman tarinan asettamia kahleita. Pelimuoto saattaa tehdä myöhemmin tuloaan myös muille alustoille.

Jaakko Herranen
Uutinen

Sea of Thieves -teemainen Xbox One -erikoisohjain loistaa pimeässä

Microsoft on aikeissa julkaista Sea of Thieves -pelin piraattiteemaa mukailevan erikoisohjaimen.

Kyseessä on muutoin perusmallin Xbox One -kapula, mutta mukaan on heitetty ripaus piraattitunnelmaa kompasseineen, laserleikattuine kuviointeineen ja kultaisine liipaisimineen. Lisäksi ohjaimen keskellä nököttävän pääkallon luvataan tuovan tunnelmaa erityisesti synkkiin pelisessioihin – loistaahan kuvio pimeässä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Maaliskuussa julkaistu Nintendo Switch on Yhdysvaltain historian nopeimmin myynyt konsoli

Switch myy Yhdysvalloissa nopeammin kuin mikään muu kotikonsoli koskaan, mikäli Nintendon itsensä jakamia lukuja on uskominen.

Yhdysvaltoihin on rahdattu tähän mennessä kunnioitettavat 4,8 miljoonaa Switch-konsolia sitten laitteen maaliskuisen julkaisuajankohdan. Kymmenen kuukauden luvut ylittävät Nintendon mukaan kaikkien muiden kotikonsoleiden myynnit koskaan. Edellinen ennätys kuului samaisen Nintendon valmistamalle Wii-masiinalle. Maailmanlaajuisesti Switchin myynnit huitelevat jo 10 miljoonan paremmalla puolella.

Jaakko Herranen
Uutinen

Rocket Leaguen suosio ei ota laantuakseen – pelaajamäärät huitelevat jo 40 miljoonassa

Supersuosittu autopalloilu Rocket League on saavuttanut yhteensä jo yli 40 miljoonaa pelaajaa, kertoo kehittäjä ylpeänä Twitter-viestissään.

Vajaat kolme vuotta sitten PlayStation 4:llä kulkuaan aloitellut Rocket League on sittemmin julkaistu muillekin tärkeille alustoille, viimeisimpänä Nintendo Switchille viime vuonna. Lisäksi kehittäjä Psyonix on pitänyt verkkokahinat tuoreina laajentamalla peliään jatkuvasti uusia ominaisuuksia tuovilla päivityksillä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Professori Laytonin neuvokas tytär Katrielle tähdittää ensi vuonna omaa animaatiosarjaansa

Professori Laytonin tytär Katrielle saa ensi vuonna ikioman animaatiosarjansa, kertoo Anime News Network -verkkosivusto.

Aiemmin tänä vuonna 3DS:lle ja mobiililaitteille ilmestyneessä Layton's Mystery Journey: Katrielle and the Millionaires' Conspiracy -seikkailussa loistanut Katrielle jatkaa animaatiosarjassaan tutulla linjalla. Luvassa on siis edelleenkin mysteerisiä arvoituksia vekkulin Sherl-koirakaverin avustuksella ratkottavaksi. Kuvioihin marssitetaan luonnollisesti myös uusia tuttavuuksia.

Jaakko Herranen