Jaakko Herranen

Jaakko 11.jpg

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.

Vihaan epäoikeudenmukaisuutta sekä kaikenlaista pahansuopaisuutta. Puolustan aikalailla tasapuolisesti niin eläin- kuin ihmisoikeuksiakin. Haluan ison telkkarin, kissan, koiran ja uusimmat pelikonsolit. Eipä siitä sitten enempää.

Yhteydenotot: jaakko.herranen(AT)konsolifin.net

Xbox Live: JaakkimO / PSN: Jaakkimous / Nintendo: Jaakkimous / Steam: jaakkim0 

Valitse näytettävät sisältötyypit

Uutinen

Kaivattua tekemistä vaikkapa sitten koronakaranteeniin: Microsoft paljasti huhtikuun kultapelivalikoiman

Microsoft on paljastanut tekemistä huhtikuun koronakaranteenin tylsistyttämään arkeen.

Kultajäsenet saavat myös huhtikuussa tuttuun tyyliin neljä peliä, kaksi Xbox 360:lle ja taaksepäin yhteensopivuuden ansiosta neljä Xbox Onelle. Lisätietoja voi lueskella Major Nelsonin blogista, täältä.

Alla vielä huhtikuun Games with Gold -pelit alustoineen ja päivämäärineen:

Jaakko Herranen
Uutinen

MotoGP kurvailee koronan pelossa virtuaaliradoille – kymmenen oikeaa kuskia mukana

Myös MotoGP-sarja kurvailee koronaviruksen pelossa kohti jatkuvasti suositummaksi käyviä virtuaaliratoja.

Kisaa voi katsoa ensi sunnuntaina kello 15:00 alkaen myös Suomessa, omistaahan MTV Finland oikeudet kyseiseen moottoripyöräsarjaan. Ensimmäiseen virtuaalikisaan on houkuteltu peräti kymmenen tosielämän kuskia, joten koitokset kiinnostanevat muitakin kuin normaalisti elektronista urheilua seuraavia. Pelinä on viime vuonna ilmestynyt MotoGP 19.

Seuraavat kuskit ovat mukana:

Jaakko Herranen
Uutinen

Nyt ratkotaan Half-Life: Alyx -myyttejä – kyllä, voit laittaa ämpärin päähäsi

Mainioita Mythbusters-henkisiä videoita väsäävä DefendTheHouse on ottanut käsittelyynsä Half-Life: Alyxin.

VR-laitteille ilmestynyt Half-Life: Alyx mahdollistaa myyttien käsittelyn täysin uudenlaisesta näkövinkkelistä. Testissä on muun muassa se, syövätkö katosta uhreja napsivat örrinmörrit zombien ruumiita ja suojaako hattujen ja muiden päähän laitettavien esineiden pukeminen näiltä samaisilta vihulaisilta. Se tärkein selviää kuitenkin heti videon aluksi ja sen myös spoilaan: Kyllä, voit laittaa ämpärin päähäsi.

Jaakko Herranen
Uutinen

Angry Birdsin maailmanvalloitus jatkuu – seuraavana jättisatsauksena oma Netflix-animaatiosarja

Rovion Angry Birds jatkaa seuraavaksi kohti ikiomaa Netflix-sarjaansa.

Mobiilipelinä kulkunsa aloittaneiden äkäisten lintujen Angry Birds: Summer Madness -sarjaa nähdään Netflixissä peräti 40 jakson verran. 11 minuutin mittaiset jaksot vievät tutut esiteini-ikään ehtineet linnut kesäleirille uljaan ja tietäväisen Mighty Eaglen koulutukseen. Ei yllättäne ketään, että järven toisella puolella omaa leiriään pitävät ne vanhat tutut, ärsyttävät possut.

Angry Birds: Summer Madness nähdään Netflixissä ensi vuoden aikana.

Jaakko Herranen
Uutinen

Uusi Animal Crossing rikkoi Japanissa kaikki aiemmat Switch-pelien myyntiennätykset

Viime viikolla julkaistu Animal Crossing: New Horizons on muodostunut Nintendolle järjettömän isoksi menestykseksi.

New Horizons on uponnut erityisesti japanilaisiin, onhan peli käynyt nousevan auringon maassa kaupaksi kolmen ensimmäisen päivänsä aikana 1,8 miljoonan fyysisen kopion verran. Luvut murskaavat jopa aiempaa Switch-myyntiennätystä pitäneet Pokémonit Sword ja Shield, jotka kelpasivat kuluttajille samalla ajanjaksolla yhteenlaskettuna 1,36 miljoonaa kertaa.

Jaakko Herranen
Uutinen

Outer Wildsin Epic-yksinoikeus päättyy – Steam-julkaisupäivä varmistui kesäkuulle

Mobius Digitalin Outer Wilds on tekemässä vihdoin tuloaan Steamiin, liki vuoden odottelun jälkeen.

Viime vuoden toukokuisesta julkaisustaan saakka tasaisen vahvaa suitsutusta haalinut Outer Wilds laajentaa reviiriään Steamiin kesäkuun 18. päivä alkaen. Peli on saatu sittemmin myös Xbox Onelle sekä PlayStation 4:lle, joten Epicin kauppaa ja konsoleita karsastavat lienevät indiehitin Steam-debyytistä enemmän kuin innoissaan.

Julkaisupäivän kunniaksi ilmoille heitettiin myös upouusi traileri:

Jaakko Herranen
Uutinen

Sony rajoittaa PS Storen latausnopeuksia koronaviruksen vuoksi

Sony rajoittaa peliensä latausnopeuksia koronaviruksen vuoksi, kertoo PlayStation-pomo Jim Ryan.

Ryanin mukaan Sony osallistuu esimerkiksi Netflixin ja Youtuben tavoin yhteisiin verkkotalkoisiin, jotta nettiyhteydet olisivat näinä koronaviruksen riivaamina aikoina tasapuolisesti jokaisen ulottuvilla. Eurooppalaisten palveluntarjoajien kanssa yhteistyössä puuhaillut rajoitukset vaikuttavat ainoastaan PS Storen latausnopeuksiin, verkkokahinoiden pitäisi suunnitelmien mukaan säilyä ennallaan.

Jaakko Herranen
Uutinen

Huoli pois, konsolipelaajat: Death Stranding saa kaivatun valokuvamoodin myös PlayStation 4:llä

Kojima Productions on vahvistanut Death Strandingin valokuvamoodin saapuvan päivityksenä myös PlayStation 4:lle.

Konsolipelaajat ovat olleet toiveikkaita valokuvatilan suhteen siitä lähtien, kun moisen saapuminen vahvistettiin pelin PC-versioon. Nyt Kojima Productions on vahvistanut Twitterissä, että kohta omien otosten näpsiminen onnistuu myös PlayStation 4:llä – joskaan päivityksen tarkkaa tai edes epätarkkaa julkaisuajankohtaa ei ole toistaiseksi lyöty lukkoon. Lisätietoja lupaillaan kuultavaksi pian.

Jaakko Herranen
Uutinen

Nyt pyyhkii hyvin: DOOM Eternal kaksinkertaisti edellisosan Steam-pelaajamäärät

DOOM Eternalilla pyyhkii todella hyvin, ainakin mitä Steam-pelaajamääriin on uskominen.

Perjantaina julkaistu DOOM Eternal räiski tiensä välittömästi Steamin kymmenen suosituimman nimikkeen joukkoon yli sadalla tuhannella pelaajalla. Tämä on huima parannus vuoden 2016 edellisosaan nähden, joka houkutteli parhaimpina hetkinään linjoille hieman alle 45 000 innokasta. Steamista raportoidut lukemat ovat vieläkin kunnioitettavampia siihen nähden, että DOOM Eternal on myynnissä myös muilla kauppapaikoilla.

Jaakko Herranen
Uutinen

WRC 9 kurvailee nykylaitteiden lisäksi kohti uutta konsolisukupolvea

Jo pidemmän aikaa tasaista vuositahtia ilmestyneet rallipärinät jatkuvat WRC 9 -kaahailun myötä.

Virallisen WRC-lisenssin parissa pakertaa edelleen Kylotonn, joka aikoo tuoda sarjan tuoreimman inkarnaation myös nurkan takana häämöttävälle laitegeneraatiolle. Luvassa on edelleenkin mahdollisimman realistista kaahailua oikeiden kuskien, tallien ja miljöiden kera. Tällä kertaa tarjolla on myös Japanin, Uuden Seelannin ja Kenian kisat, mikä nostaa ratojen määrän jo kolmeentoista.

Jaakko Herranen