Jaakko Herranen

Jaakko 11.jpg

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.

Vihaan epäoikeudenmukaisuutta sekä kaikenlaista pahansuopaisuutta. Puolustan aikalailla tasapuolisesti niin eläin- kuin ihmisoikeuksiakin. Haluan ison telkkarin, kissan, koiran ja uusimmat pelikonsolit. Eipä siitä sitten enempää.

Yhteydenotot: jaakko.herranen(AT)konsolifin.net

Xbox Live: JaakkimO / PSN: Jaakkimous / Nintendo: Jaakkimous / Steam: jaakkim0 

Valitse näytettävät sisältötyypit

Uutinen

Assassin's Creed Valhalla sai uuden tarinatrailerin – pelikuvaakaan ei ole tällä kertaa unohdettu

Assassin's Creed Valhallan tarinapuoli esittäytyy upouudella trailerilla.

Reilu pariminuuttinen käy läpi päähahmo Eivorin motiiveja lähteä Norjasta kohti muinaista Britanniaa. Tämähän ei mene aivan putkeen, sillä ainakaan paikallinen kuningas Alfred ei tuntuisi olevan tyytyväinen norjalaisviikinkien saapumiseen. Myös Hidden Ones -ryhmittymän suuntaan nähdään hyvin vahvoja vihjailuja, kuinkas muutenkaan. Tällä kertaa pelikuvaakaan ei ole unohdettu, vaikka tokihan videomateriaali on saksittu isoksi osaksi pelimoottorilla rullaavista välivideoista.

Jaakko Herranen
Uutinen

Electronic Arts pisti NHL-kikkailijat paremmuusjärjestykseen – suomalaisia ei kärkikymmenikössä

NHL:n parhaat kikkailijat on nyt saatu paremmuusjärjestykseen, ainakin NHL 21:n kehittäjätiimin mielestä.

NHL 21:ssä parhaat kikkailupisteet ovat siunaantuneet Chicago Blackhawksin Patrick Kanelle. Kolmen kärkeen mahtuvat lisäksi Edmonton Oilersin Connor McDavid sekä new York Rangersin Artemi Panarin. Torille ei tarvi tällä erää ainakaan kirmata, sillä suomalaisia ei ole kelpuutettu kikkailevimpien pelaajien joukkoon. Kärkikymmenikön voi katsastaa uutisen loppuun upotetusta twiitistä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Sähäkälle Teslagrad-metroidvanialle julkistettiin jatkoa

Norjalainen Rain Games julkisti jatkoa Teslagrad-seikkailulleen.

Teslagrad 2 seurailee mitä ilmeisimmin vuonna 2013 ilmestyneen edeltäjänsä jalanjälkiä, vaikka yksityiskohtia ei olekaan vielä suuremmin tiedossa. Ilmeisesti ainakin käsin piirretty visuaalinen tyyli, sähkömagnetismin ympärillä pyörivät pulmat ja norjalaismytologia säilytetään – tuskinpa metroidvania-henkisestä peruskonseptistakaan kovin kauas erkaannutaan.

Jaakko Herranen
Uutinen

Yli 1800 South Park -hahmoa valtasi NFL-ottelun katsomot – markkinointitempauksen tuotot hyväntekeväisyyteen

Tutut South Park -hahmot valtasivat katsomot sunnuntain Denver Broncosin ja Tampa Bay Buccaneersin välisessä ottelussa.

Koska katsomot eivät olleet koronapandemian vuoksi alkuunkaan täynnä, valjastettiin ottelua seuraamaan yli 1800 South Park -maailmasta tuttua pahvihahmoa. Jokainen oli vieläpä sonnustautunut oikeaoppisesti kasvomaskiin, kuinkas muutenkaan. Epätodellisen oloisia kuvia voi katsastaa uutisen lopun Twitter-upotuksen kautta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Viime vuosituhannelta saakka porskuttanut Dynasty Warriors jatkuu ensi vuonna

Koei Tecmo on julkistanut Tokyo Game Show'n yhteydessä jatkoa suositulle Dynasty Warriors -sarjalleen.

Dynasty Warriors 9: Empires hylkää sarjalle ominaiset avoimen maailman taistelut muuntaen toiminnan astetta tiiviimmiksi strategiapohjaisiksi mittelöiksi. Peli lupailee hyödyntävänsä uuden laitesukupolven tehoja esimerkiksi sutjakkaamman ruudunpäivityksen ja nopeampien latausaikojen muodossa. Ensimmäisen kiusoitteluvideon voi katsastaa uutisen lopusta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Sosiaalisessa mediassa hauskuuttava Xbox teki TikTok-debyyttinsä

Microsoftin Xbox-brändi on tehnyt debyyttinsä TikTok-videopalvelussa.

Sosiaalisessa mediassa aiemminkin hauskuuttaneen Xboxin videopätkä ei häpeile tehdä huumoria lukuisista Xbox-konsoleita koskettavista nettimeemeistä. Ensimmäisellä videolla vastaan nimittäin tulee niin netistä tuttuja hassunhauskoja kuvamuokkauksia, erilaisia meemejä kuin Series S:n etukäteen vuotaneen julkistuksen aikoihin Twitterissä nähty epäileväinen apinakin. Xboxin virallista TikTok-tiliä voi seurailla täällä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Nioh 2 laajenee jo toistamiseen – Darkness in the Capital julki lokakuussa

Nioh 2:n toinen laajennus julkaistaan lokakuussa, kertoo kehittäjä Team Ninja.

Darkness in the Capital -nimellä kulkeva lisäpaketti tuo Nioh 2 -pelaajille niin uutta tarinasisältöä, pomotaisteluja taitoja kuin aseitakin. Erityisesti lähitaistelua arvostavat pelaajat tulevat kuuleman mukaan olemaan mielissään. Darkness in the Capital julkaistaan lokakuun 15. päivä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Xbox Game Pass -palvelun käyttäjämäärät kasvussa – tilaajia jo yli 15 miljoonaa kappaletta

Microsoft on ilmoittanut Xbox Game Pass -käyttäjämäärien nousseen radikaalisti viimeisten kuukausien aikana.

Siinä missä Game Pass -tilaajia oli huhtikuussa kymmenisen miljoonaa kappaletta, huidellaan nyt viisi kuukautta myöhemmin jo 15 miljoonan paremmalla puolella. Kuukausimaksullinen, PC:llä ja Xbox Onella rullaava, Game Pass on Microsoftin strategiassa keskeisessä roolissa, sen verran vahvasti palvelua on rummutettu viime aikoina.

Jaakko Herranen
Uutinen

Microsoftin studioarsenaaliin päätynyt Arkane Studios haeskelee työntekijöitä mysteeriprojektin pariin

Arkane Studios työstää työhakemustensa perusteella vielä julkistamatonta mysteeripeliä.

Dishonored- ja Prey-peleistä tuttu ranskalaisstudio haeskelee uutteria työntekijöitä ainakin nimikkeillä "tools programmer", "character animation engineer", "engine programmer" ja "graphics engineer". Kyseessä ei ole ensi vuodelle uumoiltu Deathloop, vaan jokin vielä julkistustaan odotteleva AAA-mittaluokan projekti.

Arkane Studios on päätymässä Microsoftin omistukseen vastikään julkistettujen ZeniMax-kauppojen myötä.

Lisää aiheesta:

Jaakko Herranen