Jaakko Herranen

Profile picture for user Jaakkimo

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.

Vihaan epäoikeudenmukaisuutta sekä kaikenlaista pahansuopaisuutta. Puolustan aikalailla tasapuolisesti niin eläin- kuin ihmisoikeuksiakin. Haluan ison telkkarin, kissan, koiran ja uusimmat pelikonsolit. Eipä siitä sitten enempää.

Valitse näytettävät sisältötyypit

Uutinen

Lisälaitevalmistaja Mad Catzin tuotteet palasivat Pohjoismaihin

Pitkäikäinen Mad Catz -lisälaitebrändi on tekemässä paluuta Pohjoismaihin, sen mukana luonnollisesti myös Suomeen.

Japanissa ja Etelä-Koreassa pääkonttoreitaan pitävän Mad Catzin pohjoisen jälleenmyyjän roolin on ottanut Helsingissä majaileva DELE Nordic. Muun muassa Mad Catz -brändin alla kulkevia näppäimistöjä, hiiriä ja hiirimattoja voi haalia pelisessioiden piristykseksi suoraan DELE Nordicin verkkokaupasta, täältä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Kolme vuosikymmentä juoksennellut Sonic kirmaa osaksi Minecraftia – Sonic x Minecraft -laajennus julkaistiin

Maailman nopeimmaksi tituleerattu siili, Sonic nimeltänsä, on nyt osa Minecraftia.

30-vuotissyntymäpäiviään viettävä ikoninen siili tuo Minecraftin maailmaan ainakin Green Hill Zonea ja Chemical Plant Zonea muistuttavat kuosit, vieläpä tuttujen hahmojen ja vihulaisrobottien kera. Mojang lupailee heittävänsä soppaan maksuttoman hahmogeneraattorin, pomotaisteluja sekä erilaisia minipelejä ja yllätyksiä seuraavan kahden viikon ajalle.

Jaakko Herranen
Uutinen

Kasariklassikon uusiksi pistävä Alex Kidd in Miracle World DX nostalgisoi julkaisutrailerillaan

SEGA-maskotti Alex Kidd tekee paluun remasteroituun Miracle Worldiin.

Alex Kidd in Miracle World julkaistiin alkujaan vuonna 1986 Sega Master System -konsolilla. DX-lisänimen saanut uusioversio on pistänyt klassikon visuaaleja rankalla kädellä uusiksi, joskin retronostalgikot voivat vaihtaa alkuperäiseen ulkoasuun napinpainalluksella. Mukana on kaikki alkuperäinen sisältö tiukkoine paperi, kivi, sakset -otteluineen, mutta myös täysin uusia kenttiä, vaihtoehtoisia pomotaisteluja ja Boss Rush Mode -pelimuoto.

Jaakko Herranen
Uutinen

GTA Online sulkee ovensa vanhalla konsoliraudalla – loppu häämöttää joulukuussa

Rockstar sulkee GTA Onlinen verkkopalvelut PlayStation 3:lla ja Xbox 360:llä joulukuun 16. päivä.

Rockstar kertoo tiedotteessaan jatkavansa GTA V:n verkkopuolen tukemista PC:llä ja uudemmilla konsoleilla, mukaan lukien myöhemmin tänä vuonna saapuvat PS5- ja Series S|X -painokset. Myös Rockstar Social Club lopettaa pelaajatilastojen keräämisen, minkä lisäksi Shark Cash -korttien myynti lakkaa syyskuun 15. päivä. Päivää myöhemmin saman käsittelyn kokevat myös PS3- ja Xbox 360 -versiot Max Payne 3:sta ja L.A. Noiresta.

Jaakko Herranen
Uutinen E3 2021

Nintendo juhlistaa 35-vuotiasta The Legend of Zelda -sarjaansa retrohenkisellä Game & Watch -konsolilla

Nintendo on aikeissa tuoda marraskuun 12. päivä kauppoihin retrohuuruisen Game & Watch -käsikonsolin.

Game & Watch: The Legend of Zelda juhlistaa ikonisen vihreänuttusankarin 35-vuotista taivalta. Nostalgikkoja miellyttävä masiina kätkee sisäänsä alkuperäisen The Legend of Zeldan, Zelda 2: The Adventure of Linkin NES-konsolilta sekä The Legend of Zelda: Link's Awakeningin vanhalta kunnon Game Boyltä. Lisäksi mukana on Game & Watch -klassikko Vermin Zelda-henkisenä versiona – interaktiivista kellomoodia unohtamatta.

Jaakko Herranen