Petri Kataja

Petri Kataja kuvatus

I am error.

Valitse näytettävät sisältötyypit

Uutinen

Laite retropelaajien märistä unista saapuu Eurooppaan joulukuussa

RetroN 5, useamman retrokonsolin pelejä pyörittävä laite, saapuu Eurooppaan joulukuun alussa. Vekottimen luvataan pyörittävän useiden männävuosien konsolien pelejä aina 8-bittisestä Nintendosta Segan Genesikseen.

Lupaavalta kuulostava laite saapuu myyntiin sekä Amerikassa että Euroopassa joulukuun 10. päivänä. RetroN 5:ttä kehittänyt Hyperkin kertoo hintaa retrounelmalle kertyvän 89,99 euron verran. Laitteelle suunniteltiin aiemmin julkaisupäivämäärää tälle kesälle, mutta lykätty aikataulu tuo mukanaan pari uudistusta, mukaan lukien parannukset ilmanvaihtoon.
Petri Kataja
Uutinen

Kickstarter-projekti The Fall matkaa kotikonsolirintamalle

Kickstarter-projektina käyntiin polkaistu The Fall saapuu Wii U:lle. Nimike kertoo joukkorahoitussivuillansa olevansa nyt virallinen Nintendo-kehittäjä, vaikka suunniteltua rahamäärää konsolin omalle versiolle ei vielä olekaan kasassa.

Kanadalaisen Over the Moonin kehittelemässä nimikkeessä otetaan ohjattavaksi ihmishahmojen sijaan hulppealla tekniikalla varustettu puku, joka kuljettaa tajuttomia matkalaisia vaarallisten muukalaismaailmojen läpi.
Petri Kataja
Uutinen

Girl Fight -mätkintäpelin hahmoista esimakua

Vain naismätkijöitä sisältävä Girl Fight saapuu syksyn aikana Xbox 360:n ja PlayStation 3:n verkkokauppoihin ladattavaksi. Julkaisun lähestyessä nimikkeestä jaellaan avokätisesti trailereita, joista uusin ottaa valokeilaan kaksi mätkijöistä.
Petri Kataja
Uutinen

Assassin's Creed IV:n traileri moninpelistä rokkaa

Jotta Assassin's Creed IV: Black Flagin videomateriaali ei vain loppuisi kesken, on nimikkeestä päästetty valloilleen lukemattomien aiempien videoiden lisäksi myös moninpeliä esittelevä traileri.

Liikkuva kuva ei varsinaisesti esittele aseilla varustetun hippaleikin toimintoja. Tarjolla on sen sijaan näyttävää toimintaa ja loikkimista pelimaailmaan vähemmän ominaisesti istuvan musiikin saattelemana.
Petri Kataja
Uutinen

Seuraava Final Fantasy -rytmipeli ammentaa monesta lähteestä

Viime viikolla esiripun takaa esiin asteli Theatrhythm Final Fantasy: Curtain Call, toinen osa rytmipelaamisen ja roolipelimaailman yhteen naittavasta pelisarjasta. Nyt tarjolla on lisää tietoa yhdestä 3DS-tuotoksen keskeisimmästä asiasta, eli itse musiikkitarjonnasta.
Petri Kataja
Uutinen

Call of Duty: Ghostsin yksinpeli uuden trailerin valokeilassa

Call of Duty: Ghostsin yksinpelistä on laitettu uusi traileri jakoon.

Yksinpelimoodin alkuun pistävät tapahtumat vievät videomuodossaan niin avaruuteen kuin myös eri kulkuneuvojen matkaan. Esimakustelussa on lisäksi tiukkoja räjähdyksiä sekä aiemmin puhuttanut pelaajan koirakumppani.

Call of Duty: Ghosts näkee päivänvalon Xbox 360:llä, PlayStation 3:lla ja Wii U:lla marraskuun 5. päivänä. Xbox One- ja PlayStation 4 -versiot puolestaan saapuvat myyntiin marraskuun lopussa.
Petri Kataja
Uutinen

Assassiinien eri ympäristöt ja uudet tuulet pelintekijöiden jutusteltavana

Assassin's Creed IV: Black Flagin hypejuna puksuttaa eteenpäin niin kovaa vauhtia, että sen tavaravaunusta tipahtelee uutta videomateriaalia katseltavaksi jatkuvalla syötöllä. Uudella videoklipillä pelintekijät jutustelevat seikkailun uusista ominaisuuksista pelikuvan saattelemana.

Alta löytyvässä klipissä tutkailtavana ovat muun muassa plantaasit, viidakot, Havannan kaupunki ja meritaistelut.
Petri Kataja