Petri Kataja

Petri Kataja kuvatus

I am error.

Valitse näytettävät sisältötyypit

Uutinen

Fatal Frame -sarja jatkaa kauhistuttamista Wii U:lla

Tecmo Koei työstää yhdessä Nintendon kanssa uutta osaa Fatal Frame -kauhupelisarjaan. Yksinoikeudella Wii U:lle julkaistava nimike on viellä vailla nimeä ja julkaisuajankohtaa.

Tulevan projektin lopputulos on vihamielisten kummistusten ja valokuvaamisen ympärillä pyörivän sarjan viides osa. Edellisen kerran Fatal Frame -nimikkeistä on Euroopassa päästy nauttimaan vuonna 2012, jolloin Project Zero 2: Wii Edition julkaistiin vanhalla mantereella.
Petri Kataja
Uutinen

Nintendon klassikkokäsikonsoli Game Boy täytti tänään 25 vuotta

Monet pelaajat käsikonsolien maailmaan perehdyttänyt Game Boy viettää tänään merkkipäiviään. Nintendon klassinen käsikonsoli saavutti näet tällä päivämäärällä neljännesvuosisadan merkkipaalun.

Ensimmäistä kertaa Game Boy näki päivänvalon Japanissa huhtikuun 21. päivänä vuonna 1989, kun eurooppalaispelaajat joutuivat puolestaan odottelemaan vuoden 1990 puolelle. Harmaalla ulkokuorella varustettu taskukonsoli oli Nintendon toinen askel televisiottoman pelaamisen alueella Game & Watch -laitteiden jälkeen.
Petri Kataja
Uutinen

Huhu: Prince of Persia tekee paluun Raymanilta lainatuin opein

Ubisoftin työstämästä Prince of Persia -pelisarjasta ei olla kuultu mitään viime aikoina. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö sarjaan oltaisi työstämässä uutta nimikettä, ainaki mikäli ranskalaista Le Portail du Jeu Video -sivustoa on uskominen. Sivuston mukaan Persian prinssi olisi palaamassa Raymanilta lainatun pelimoottorin ja -tyylin saattelemana.
Petri Kataja
Uutinen

Golden Sun, F-Zero ja taskukokoinen jalkapallo Nintendon latauspalvelujen valokeilassa

Tällä viikolla Nintendon latauspalveluissa Game Boy Advancen pelit jatkavat kulkuaan Wii U:lle, jalkapalloa pelataan taskukoossa ja DSi:lle saadaan pitkästä aikaa uutta sisältöä. Ohessa muutama poiminta tarjonnasta.

Golden Sun - Game Boy Advancelta tuttu roolipelisarjan ensimmäinen osa saapuu Wii U:n virtuaalikonsoliin. Kehuja kerännyt nimike julkaistiin Euroopassa vuonna 2002. Traileri.
Petri Kataja
Uutinen

Tämän yön Nintendo Direct keskittyy Super Smash Bros. -mätkinnän saloihin

Tänä yönä kello yhden aikaan järjestetään seuraava Nintendo Direct, eli internetin kautta välitettävä presentaatio, joka keskittyy Nintendon konsoleille saapuviin peleihin. Tämänkertainen esitys ottaa valokeilaansa vain yhden ainoan pelin, Wii U:lle ja 3DS:lle saapuvan Super Smash Bros. -mätkinnän.

Nintendon hahmojen tähdittämästä taistelupelistä saadaan ennakkotietojen mukaan tietoon julkaisuikkuna, mutta ei varsinaista julkaisupäivää. Tämä tuskin jää ainoaksi esiteltäväksi asiaksi, mutta tarkempaa tietoa ei ole vielä kertoa.
Petri Kataja
Uutinen

Alien: Isolationin hirvittävä ja tapahtumiin mukautuva äänimaisema videon valokeilassa

Videosarja Alien: Isolationin kulissien takaa jatkuu. Selviytymiskauhua tarjoilevan pelin musiikit ja vaihteleva äänimaisema otetaan valokeilaan sarjan uusimmassa osassa.

Itse Xenomorphi ei liikkuvassa kuvassa paljoa vilahda, mutta sen sijaan nähtäväksi saadaan kuvaa siitä miten nimikkeen äänimaisema on luotu. Peliin on työstetty musiikkia orkesterin kera, jonka osa jäsenistä on ollut aiemminkin työstämässä musiikkia Alienin maailmaan.
Petri Kataja
Uutinen

The Wolf Among Us murisee kolmannen osansa trailerissa (Päivitetty)

Päivitetty 3.4. klo 9: Julkaisupäivämäärät kolmosepisodille ovat nyt tiedossa. Euroopassa saadaan seuraava osa ladattavaksi päivämäärällä 9.4. sekä PlayStation 3:lle että Xbox 360:lle.

Telltale Gamesin episodimuotoinen The Wolf Among Us antaa odottaa vielä kolmatta osaansa, mutta vartomista lievittämään on nyt julkaistu uusi traileri tulevasta A Crooked Mile -nimisestä osasta.
Petri Kataja
Uutinen

Nintendon käsikonsoli muuttuu ensi kuussa pinkkivalkoiseksi

Nintendo julkaisee uudella värikerrastolla varustetun 2DS-käsikonsolin ensi kuun puolivälissä. Vaaleanpunaisella ja valkoisella ulkoasulla varustettu konsoli juhlistaa samaan aikaan kauppoihin saapuvaa Kirby: Triple Deluxe -peliä.

Pinkkivalkoiseksi kastettu 2DS on laitteen kolmas värikerrasto. Jo ennestään myynnissä ovat punavalkoisella ja sinimustalla ulkoasulla varustetut laitteet. Yhtä aikaa pinkin laitteen kanssa myyntiin saapuu myös uusi hopeanvärinen 2DS-kantolaukku.
Petri Kataja