Käyttäjän tuottama sisältö
Uutinen
E3 2010: Halo: Reach loikkaa avaruuteen
Microsoftin E3-mediarumbaan kuului uusi Halo: Reach -traileri. Videolla esitellään ensimmäistä kertaa pelikuvaa räiskintäpelin kampanjasta. Videon voi katsoa tai ladata Bungien verkkosivuilta.
Uutinen
E3 2010: Call of Duty -laajennukset ensimmäisenä Xbox 360:lle
Call of Duty -pelien laajennukset saapuvat seuraavan kolmen vuoden ajan ensimmäisenä Xbox 360:lle ja vasta myöhemmin muille alustoille. Microsoft ilmoitti yhteistyösopimuksesta Activisionin kanssa E3-lehdistötilaisuudessaan.
Uutinen
E3 2010: Fable III lokakuussa
Microsoftin Peter Molyneux ilmoitti Fable III:n julkaisupäiväksi 26. lokakuuta. Päivämäärä koskee oletettavasti Pohjois-Amerikkaa, ja Suomeen peli saataneen pari päivää myöhemmin.
Toimintaseikkailusta näytettiin lehdistötilaisuudessa traileri, mutta mahdollisesta Kinect-tuesta ei saatu lisätietoja. Videon voi käydä katsomassa Xbox Liven kauppapaikalta.
Toimintaseikkailusta näytettiin lehdistötilaisuudessa traileri, mutta mahdollisesta Kinect-tuesta ei saatu lisätietoja. Videon voi käydä katsomassa Xbox Liven kauppapaikalta.
Uutinen
E3 2010: Xbox 360:n Kinect kauppoihin marraskuussa
Microsoft paljasti Xbox 360:n Kinect-liikkeentunnistuskameran yhdysvaltalaiseksi julkaisupäiväksi 4. marraskuuta. Eurooppalainen aikataulu ja hinnoittelu selviävät myöhemmin.
Ohjelmistojätti esitteli lisälaitteen pelivalikoimaa lehdistötilaisuudessaan. Yhtiö tarjoaa Kinect-sarjan peleillä vastineensa Nintendon vastaaville liikeohjausnimikkeille. Lisäksi tarjontaan kuuluu virtuaalilemmikkejä pursuava Kinectimals.

E3 2010: Uusi Xbox 360 Eurooppaan heinäkuussa
Microsoft esitteli lehdistötilaisuutensa lopuksi uuden Xbox 360 -mallin. Konsolia alettiin toimittaa tänään jälleenmyyjille Pohjois-Amerikassa, mutta Euroopassa laitetta saa kaupoista 16. heinäkuuta alkaen.
Kiiltävän mustaan, aikaisempaa aavistuksen pienempään koteloon pakattu konsoli pitää sisällään 250 gigatavun kiintolevyn ja N-standardia tukevan langattoman adapterin. Kiintolevyn saa irti konsolin kyljestä löytyvän luukun kautta.

E3 2010: Microsoftin lehdistötilaisuus
Microsoft aloitti perinteitä kunnioittaen konsolivalmistajien lehdistötilaisuusrynnäkön tänään illalla. Ohjelmistöjätin show'n käynnisti Treyarchin kehittämä Call of Duty: Black Ops tutulla trailerilla.
Videon jälkeen lavalle saapui studion johtaja Mark Lamia, joka demonstroi peliä. Tapahtumat siirtyivät nopeasti hiljaisesta hiivinnästä täysimittaiseen toimintaan viidakkomaisemissa ja taivaalla helikopterin ohjaksissa.

Assassin's Creed saa jatkoa marraskuussa
Verkkoon karannut traileri vahvistaa, että Assassin's Creed: Brotherhood julkaistaan Pohjois-Amerikassa 16. marraskuuta. Suomeen peli saataneen kaksi päivää myöhemmin.
Brotherhood ei ole varsinaisesti trilogiaksi tituleeratun sarjan kolmas osa. Peli seuraa Assassin's Creed II:sta tutun Ezion edesottamuksia Roomassa. Kaverinaan hänellä on nyt oma joukkio salamurhaajia.

Fallout: New Vegas saapuu lokakuussa
Bethesda Softworks on ilmoittanut Fallout: New Vegasin eurooppalaiseksi julkaisupäiväksi 22. lokakuuta. Pohjois-Amerikassa peli julkaistaan kolme päivää aikaisemmin.
Fallout: New Vegasia kehittää Obisidian Entertainment (Alpha Protocol, Neverwinter Nights 2) Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle ja PC:lle. Pelistä ilmestyy kauppoihin myös keräilyversio.
Fallout: New Vegasia kehittää Obisidian Entertainment (Alpha Protocol, Neverwinter Nights 2) Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle ja PC:lle. Pelistä ilmestyy kauppoihin myös keräilyversio.
Uutinen
E3 2010: Project Natal on Kinect
Microsoftin Project Natal -liikkeentunnistuskameran lopulliseksi nimeksi vahvistui Kinect. Myös laitteen ensimmäisiä pelejä esiteltiin yhtiön järjestämässä tapahtumassa.
Kinectimals antaa pelaajien leikkiä 20 virtuaalieläimen, kuten kissojen, leijonien ja tiikereiden, kanssa. Kinect Sports puolestaan vastaa Wii Sportsin haasteeseen kuudella urheilumuodolla: nyrkkeily, keilaus, rantalentopallo, yleisurheilu, jalkapallo ja pöytätennis.

Square Enixiltä uusia ladattavia pelejä
Square Enix paljasti hiljattain neljä uutta ladattavaa peliä. Kaksi peleistä julkaistaan Wiille, yksi Xbox 360:lle sekä yksi Xbox 360:lle ja PlayStation 3:lle.
WiiWaressa nähtävät uutukaiset ovat The Tales of Bearsworth Manor -sarjan Chaotic Conflicts ja Puzzling Pages. Molemmissa heitellään paperisia karhuja erikoisen kuvakirjan sivuille Wiimoten avustuksella. Pelit saapuvat ladattavaksi 21. kesäkuta ainakin Pohjois-Amerikassa.

Capcom herättää henkiin lisää klassikoita
Capcom lupaa herättää lisää klassikkopelisarjoja henkiin lähitulevaisuudessa, kertoo MCV UK. Tarkempia vinkkejä japanilaisyhtiö ei kuitenkaan antanut.
Blogi
Microsoft + E3 2010 = Shit just got real?
On jälleen se aika vuodesta, jolloin pelimaailman katseet suuntautuvat kohti Los Angelesia, eikä nyt puhuta Hollywoodista. Osa pelaajista odottaa maanantaina käynnistyviä E3-messuja kuin Jeesuksen kolmatta tulemista, osa suhtautuu hypemyllytykseen skeptisesti. Niin tai näin, tulevien julkistusten spekuloiminen messujen alla on aina hauskaa. Ennen kuin siirrymme pohtimaan Microsoftin tulevaa show’ta, luodaan nopea katsaus viime vuoteen. Jos et halua velloa menneissä, skippaa suoraan seuraavan kappaleen yli.
Uutinen
Itagakin uusin yhdistää miekat ja pyssyt
Ninja Gaiden -sarjan isä Tomonobu Itagaki on tullut ulos kaapista uusimman pelinsä kanssa. THQ julkaisee Valhalla Game Studiosin kehittämän Devil's Thirdin Xbox 360:lle ja PlayStation 3:lle arviolta parin vuoden päästä.
Uutinen
Modern Warfare 2:n toinen karttapaketti heinäkuussa PS3:lle
Infinity Ward tuo Call of Duty: Modern Warfare 2:n toisen karttapaketin 7. heinäkuuta PlayStation 3:lle. Resurgence Package ilmestyy päivää aikaisemmin PC:lle ja pohjoisamerikkalaisille PS3-pelaajille.
Asiasta tiedottanut Robert Bowling ei kertonut karttapaketille hintaa, mutta edellinen laajennus maksoi Suomessa 14 euroa. Lisäkarttojen julkaisua seuraavana viikonloppuna jaettaneen jälleen tuplasti kokemuspisteitä.

Playboy-sisältöä Dead Rising 2:een
Capcom ja Playboy ovat sopineet legendaarisen lehden sisällön tuomisesta Dead Rising 2:een. Peli julkaistaan Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle ja PC:lle syyskuun alussa.
Dead Rising 2:n päähenkilö Chuck voi poimia Fortune Cityn ympäristöistä Playboy-numeron ohella muitakin lehtiä, jotka avaavat hänelle käyttöön uusia ominaisuuksia. Lisäksi kasinokaupungin maisemissa näkyy Playboy-aiheisia mainoksia.