Käyttäjän tuottama sisältö
Artikkeli
Mass Effect: Kuinka galaksi pelastettiin
Muinaiset muukalaisetko muka huuhaata? Mitä vielä.
Uutinen
KonsoliFIN sukeltaa Mass Effectin maailmaan
BioWaren avaruusseikkailu Mass Effect 2 saapuu PlayStation 3:lle ensi viikolla. Koska sarjan ensimmäistä osaa ei kuitenkaan nähdä Sonyn konsolilla, tarjoutuu KonsoliFIN sivistämään Pleikkari-pelaajia roolipelistä ja sen kehittäjistä.
Uutinen
Jeremy Soule jatkaa The Elder Scrolls -säveltäjänä
Pelisäveltäjänä kunnostautunut Jeremy Soule vastaa The Elder Scrolls V: Skyrimin musiikista. Pelin äänisuunnittelija Mark Lampert vahvisti tiedon Game Informerin julkaisemalla videolla.
Jeremy Soule on aikaisemmin säveltänyt muun muassa kahden edellisen The Elder Scrollsin musiikkiraidan.
Jeremy Soule on aikaisemmin säveltänyt muun muassa kahden edellisen The Elder Scrollsin musiikkiraidan.
Artikkeli
BioWaren taival kellaripajasta suurkehittäjäksi
Edmontonin tohtorien taival roolipelivaikuttajiksi.
Uutinen
Xbox 360:lla vahva joulu ja vuosi Yhdysvalloissa
Xbox 360:n myynti koheni 42 prosentilla edellisvuodesta vuonna 2010, NPD Groupin tuoreimmista tilastoista paljastuu. Joulukuu oli puolestaan konsolin tähän mennessä vahvin kuukausi myynnillisesti.
Xbox 360 paransi ainoana konsolina myyntiään edellisvuodesta. Joulukuun menestyneimmät pelikoneet tulivat kuitenkin Nintendolta. Microsoftin mukaan Xbox 360:n tahtia hidasti laitepula.
Kinect oli marraskuun tapaan joulukuun myydyin lisälaite. Koko vuoden aikana nähtiin kasvua erityisesti digitaalisiin ostoksiin käytettävissä tilaus- ja pistekorteissa.

Xbox Livessä riittää taas tarjouksia
Xbox Livessä riittää tällä viikolla tuhdimmin alennuksia, sillä tavallisen viikon tarjouksen ohella pelaajille tyrkytetään Activisionin tuotteita ja kaahailusisältöä alennettuun hintaan.
Uutinen
Capcomin iOS-peli suututti 'Splosion Man -kehittäjät
Twisted Pixel Games syyttää Capcomin MaXplosion-tasoloikkaa Live Arcaden 'Splosion Manin plagioimisesta. Studion työntekijät avautuivat iOS-alustoille julkaistusta pelistä väkevästi Twitterin välityksellä.
– Lainaaminen on hieno juttu. Helvetti, me teemme sitä kaiken aikaa. Mutta se peli on täysi varkaus, Twisted Pixelin toimitusjohtaja Michael Wilford laukoi.
– Lainaaminen on hieno juttu. Helvetti, me teemme sitä kaiken aikaa. Mutta se peli on täysi varkaus, Twisted Pixelin toimitusjohtaja Michael Wilford laukoi.
Uutinen
Lisää Bionic Commandoa ladattavaksi helmikuussa
Capcom tuo Bionic Commando Rearmed 2:n Xbox 360:lle ja PlayStation 3:lle 2. helmikuuta. Uusretron toimintapelin voi ladata 1200 Microsoft-pisteellä eli alle 15 eurolla.
Alkuperäisen seikkailun uusversion jatko-osa pitää sisällään joitakin uudistuksia. Viikset kasvattanut päähenkilö osaa nyt muun muassa hyppiä. Lisäksi ylhäältä kuvatut toimintaosiot on jätetty kokonaan pois.

Live Arcadessa juhlitaan taas helmikuussa
Microsoft käynnistää Live Arcadessa 16. helmikuuta House Party -kampanjan, jonka aikana latauspalveluun tuodaan viisi uutta peliä.
Kampanjan avaa Hard Corps Uprising. Kaksiulotteinen toimintapläjäys toimii esiosana Contra: Hard Corpsille, ja siitä olisi tarkoitus rakentaa oma uusi pelisarjansa.
Kampanjan avaa Hard Corps Uprising. Kaksiulotteinen toimintapläjäys toimii esiosana Contra: Hard Corpsille, ja siitä olisi tarkoitus rakentaa oma uusi pelisarjansa.
Uutinen
Torchlight virallisesti tulossa Live Arcadeen
Runic Gamesin Torchlight on virallisesti tulossa Live Arcadeen. Diablo-henkinen räime julkaistaan osana latauspalvelun House Party -kampanjaa, joka alkaa 16. helmikuuta.
Kehittäjät ovat joutuneet tekemään konsoliversioon lukuisia muutoksia, jotta se saataisiin toimimaan ohjaimella. Esimerkiksi hahmoa liikutetaan suoraan tatilla eikä hiiren kursorilla käskyttämällä.

Kinectiä myyty yli 8 miljoonaa, Xbox 360:aa 50 miljoonaa (päivitetty)
Xbox 360:n Kinect-lisälaitetta on myyty tähän mennessä yli kahdeksan miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti. Microsoftin toimitusjohtaja Steve Ballmer kertoi asiasta CES-messuilla.
Ohjelmistojätin tavoitteena oli myydä Kinectiä viisi miljoonaa viime vuoden aikana.
Xbox 360:n kokonaismyynti on puolestaan ylittänyt 50 miljoonaa. Lisäksi Xbox Livessä on nykyään yli 30 miljoonaa aktiivista jäsentä. Verkkopalveluun liittyy uusi jäsen joka toinen sekunti.

Huhuja tulevista Call of Duty -peleistä
Verkossa huhuillaan sekä Raven Softwaren että Infinity Wardin paiskivan töitä tulevien Call of Duty -pelien parissa.
MCV:n löytämä työpaikkalistaus hakee Ravenille tehosteartistia työstämään "vakiintunutta konsolipohjaista, realistista, ensimmäisen persoonan sotilasräiskintäpeliä".
MCV:n löytämä työpaikkalistaus hakee Ravenille tehosteartistia työstämään "vakiintunutta konsolipohjaista, realistista, ensimmäisen persoonan sotilasräiskintäpeliä".
Uutinen
Kuntoilupelit sopivat paremmin kuntoutukseen
Wii Fitin kaltaiset kuntoilupelit eivät riitä korvaamaan perinteistä treeniä, Utahin yliopiston professori Dale Wagner linjaa. Hän vetoaa Standard-Examinerin haastattelussa useisiin tutkimuksiin.
– Interaktiiviset videopelit nostavat sykettä ja energiankulutusta verrattuna istumapeleihin. Sykkeen nouseminen vastaa kuitenkin vain intensiteettiä kevyestä kohtalaiseen, Wagner perustelee.
– Interaktiiviset videopelit nostavat sykettä ja energiankulutusta verrattuna istumapeleihin. Sykkeen nouseminen vastaa kuitenkin vain intensiteettiä kevyestä kohtalaiseen, Wagner perustelee.
Uutinen
EA sulkee taas verkkopeliensä palvelimia
Electronic Arts käynnistää vuoden sulkemalla vanhojen verkkopeliensä palvelimia. Ensimmäisenä vuorossa on The Lord of the Rings: The Battle for Middle-earth II lisälevyineen. Keski-Maan taistelukentät hiljenevät Xbox Livessä 11. tammikuuta.