Käyttäjän tuottama sisältö
Uutinen
Kehittäjä: WiiWare käyntiin maaliskuussa
Engine Software väittää, että pelien digitaaliseen levitykseen tarkoitettu WiiWare-palvelu tulisi käytettäväksi maaliskuussa. Asia käy ilmi Nintendon palveluun kehitteillä olevan Project Bang!:n lehdistötiedotteesta.
Iso N ei ole vielä ehtinyt kommentoimaan tietoja.
Iso N ei ole vielä ehtinyt kommentoimaan tietoja.
Uutinen
Xbox 360:n emulaattoripäivitykset loppumassa
Microsoftin Albert Penello kertoi Kotakun haastattelussa, että yhtiön työskentely Xbox 360:n Xbox-pelejä pyörittävän emulaattorin parissa on hiipumassa. Hän ei tiedä, kuuluuko heidän suunnitelmiinsa enää uusia päivityksiä.
- Työtä tehdään edelleen Xbox Originalsin merkeissä, mutta yhteensopivien nimikkeiden lisäämiseen tähtäävä insinöörityö on mielestäni hiipumassa, Penello kertoi.
- Työtä tehdään edelleen Xbox Originalsin merkeissä, mutta yhteensopivien nimikkeiden lisäämiseen tähtäävä insinöörityö on mielestäni hiipumassa, Penello kertoi.
Uutinen
Yhdysvaltojen armeija kouluttaa Halo 3:n verkkopelissä
Microsoft ja Yhdysvaltojen armeija järjestävät huhtikuussa Halo 3 -turnauksen, jonka voittajalle ja finalisteille on luvassa muhkeita palkintoja. Luonnollisesti kilpailu on kuitenkin avoinna vain yhdysvaltalaisille.
Turnausta ennen osallistujille tarjotaan mahdollisuus treenata taitojaan erityisissä harjoitussessioissa, jotka keskittyvät pelin tiettyihin osa-alueisiin. Ensimmäinen ja tarkkuusammuntaan keskittyvä harjoitus alkaa 19. tammikuuta. Myöhemmin pelaajat pääsevät treenaamaan raskaiden aseiden ja ajoneuvojen käyttöä.

Wii Fit myynyt yli miljoonan Japanissa
Nikkei raportoi Wii Fit -kuntoilupelin ylittäneen miljoonan myydyn kappaleen rajapyykin Japanissa 6. tammikuuta. Peli julkaistiin sikäläisillä markkinoilla 1. joulukuuta.
Wii Fit -paketti koostuu ohjelmistosta sekä paineen tunnistavasta laudasta, joiden avulla pelaajat voivat harrastaa yli 40 erilaista aktiviteettia. Peli pitää kirjaa painoindeksin ohella muista tilastoista. Näin käyttäjä voi kätevästi tarkkailla omaa kehitystään.

Nintendolle jälleen Emmy
Yhdysvaltalainen National Academy of Television Arts & Sciences palktisi Nintendon Emmyllä toisena vuotena peräkkäin viime maanantaina Las Vegasissa
Tällä kertaa tunnustusta saivat Wiin liiketunnistusta hyödyntävä ohjaustapa sekä DS-käsikonsolin kosketusnäyttö, joiden ansioiksi luettiin videopelien kohderyhmän laajentaminen.
Viime vuonna Nintendoa muistettiin plusmerkkiä muistuttavan ristiohjaimen luomisen ansiosta.

BioShock huhujen kohteena - elokuva ja jatko-osa
2K Games Bostonin ja Australian luoma BioShock yhdisteli menestyksekkäästi räiskintää ja rauhallisempaa seikkailua Rapturen kauniissa rappiokaupungissa, joten pelin ympärillä viime aikoina velloneet huhut eivät herätä ihmetystä.
Joystiq raportoi, että 2K Games ja merkittävä elokuvatuotantoyhtiö keskustelevat parhaillaan mahdollisesta pelifilmatisoinnista. Ilmeisesti studio haluaisi luoda visionsa hyödyntämällä laajalti digitaalista teknologiaa 300:n tapaan.

Microsoft: Blu-ray edelleen mahdollisuus
Microsoftin Albert Penello kertoi Reutersille, että yhtiö ei edelleenkään sulje pois Blu-ray-lisälaitteen kehittämistä Xbox 360:lle.
- Tämän on oltava kuluttajien valinta. Jos he haluavat Blu-rayn, meidän on harkittava asiaa, Penello kertoi.
Ohjelmistojätti on toistaiseksi tukenut Toshiban HD DVD -formaattia, jota Xbox 360 kykenee toistamaan erikseen hankittavan ulkoisen aseman avulla. Sonyn PlayStation 3 puolestaan toistaa Blu-ray-levyjä ilman lisälaitteita.

Philipsin ääntä, tuulta ja tärinää myös konsoleille
Ubisoft julkisti Brothers in Arms: Hell's Highway'n ja Far Cry 2:n tukevan Philipsin amBX-teknologiaa. Kyseessä on yhtiöiden yhteistyön alku, sillä lisää on tulossa. Philips lupailee myös konsoliversioiden tukevan teknologiaa lähitulevaisuudessa.
Uutinen
Maistiaisia The Clubin meiningistä huomenissa
Sega julkaisee huomenna The Clubin demon Xbox Liven kauppapaikalla. Kokeiluversio sisältää vankilaympäristöön sijoittuvan kentän sekä yhden pelattavan hahmon. Pelimuodoista mukana ovat Sprint, Time Attack ja jaetun ruudun moninpeli.
The Club on Bizarre Creationsin kehittämä räiskintäpeli, jossa ihmiset kisaavat miljonäärien järjestämissä gladiaattorimaisissa kilpailuissa. Tavoitteena on tappaa tyylillä ja nopeasti.
Peli julkaistaan Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle ja PC:lle helmikuun 8. päivä.

Lisää Shadowrunia ehkä luvassa
Ristiriitaisen vastaanoton saaneen Shadorwunin kehittänyt FASA Studio sulki ovensa syyskuussa. Nyt verkkoräiskinnän virallista keskustelualuetta ollaan sulkemassa, sillä muihin tehtäviin siirtyneillä kehittäjillä ei ole enää aikaa valvoa sitä.
Shadowrun-sarjan pelejä saatetaan kuitenkin nähdä vielä lähitulevaisuudessakin, sillä foorumin sulkemisesta ilmoittanut FASA:n edustaja vihjailee verkkosivujen siirtyvän vähitellen seuraavan sukupolven Shadowrun-tuotteiden työstäjien haltuun.

Rico Rodriguez seikkailee entistä vapaammin
PlayStation World -lehden tuoreimmassa numerossa on kattava ennakko Just Cause 2:sta, joka on kehitteillä Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle ja PC:lle. Artikkeli paljastaa ensimmäiset yksityiskohdat Avalanche Studiosin esikoisen jatko-osasta.
Rico Rodriguezin seikkailut jatkuvat Koillis-Aasian Panau-saarella, jota pitää hallussaan rautaisella otteella diktaattori Baby Panay. Sankarin tehtävänä on saada aikaan vallankumous sekä palata entisen esimiehensä Sheldonin kanssa.

Terminaattori ja kumppanit Liven kauppapaikalle
Microsoft on solminut Disney-ABC Television Groupin ja Metro-Goldwyn-Mayer Studiosin kanssa sopimukset, joiden ansiosta yhdysvaltalaiselle Liven kauppapaikalle saadaan lisää viihdettä vielä kuluvan kuukauden aikana.
Uutinen
Vuoden 2007 suosituimmat Live-pelit
Live-ohjelmoinnin johtaja Larry Hryb julkaisi blogissaan listoja palvelun suosituimmista nimikkeistä. Listat on luotu Liveen yhteyden ottaneiden pelaajatunnusten mukaan, joten mukaan mahtuu yksinpelejäkin.
Xbox 360:lla suosituin nimike oli odotetusti Halo 3. Toiseksi kiilasi vuoden 2006 satoon kuulunut Gears of War, joka jätti Call of Duty 4:n kylmästi kolmanneksi. Lista kokonaisuudessaan:
Xbox 360:lla suosituin nimike oli odotetusti Halo 3. Toiseksi kiilasi vuoden 2006 satoon kuulunut Gears of War, joka jätti Call of Duty 4:n kylmästi kolmanneksi. Lista kokonaisuudessaan:
- 1. Halo 3
2 . Gears of War
3 . Call of Duty 4
Uutinen
Microsoft pahoittelee Liven ongelmia
Microsoftin Live-pomo Marc Whitten pahoittelee avoimessa kirjeessään Liven viime aikoina kärsimiä ongelmia. Hän kertoo tämän kaiken johtuneen käyttäjämäärän kasvamisesta ennätyssuureksi.
Palkintona pelaajien kärsivällisyydestä Microsoft tarjoaa kaikille Live-jäsenille ilmaisen Live Arcade -pelin. Lisätietoja aiheesta luvataan kerrottavan lähiviikkoina.
Palkintona pelaajien kärsivällisyydestä Microsoft tarjoaa kaikille Live-jäsenille ilmaisen Live Arcade -pelin. Lisätietoja aiheesta luvataan kerrottavan lähiviikkoina.
Uutinen
Tomb Raider -kehittäjä suosii Sonyn verkkopalvelua
Tomb Raider Anniversaryn kehittäneen Crystal Dynamicsin Riley Cooper kertoi Lyonissa järjestetyssä pelinkehittäjäkonferensissa pitävänsä Sonyn verkkopalvelua Microsoftin Xbox Liveä parempana, jos puhutaan pelien julkaisemisesta digitaalisessa muodossa.
Anniversary julkaistiin Xbox 360:lle Liven välityksellä kahdessa osassa viime marraskuussa, mutta Cooper ilmaisi tyytymättömyytensä Microsoftin asettamiin rajoituksiin.
Anniversary julkaistiin Xbox 360:lle Liven välityksellä kahdessa osassa viime marraskuussa, mutta Cooper ilmaisi tyytymättömyytensä Microsoftin asettamiin rajoituksiin.