Käyttäjän tuottama sisältö
Uutinen
Gamescom: Trenched syyskuussa Eurooppaan
Double Finen Trenched tuodaan Eurooppaan syyskuussa. Toiminnantäyteinen tornipuolustuspeli julkaistaan vanhalla mantereella Iron Brigade -nimellä.
Trenched ilmestyi Yhdysvalloissa jo kesäkuussa, mutta Euroopassa sen julkaisun esti samalla nimellä tunnettu lautapeli. Tekijänoikeussotkujen selvittämiseksi Live Arcade -peli nimettiinkin uudelleen.

Kiiltävistä Xbox 360 -konsoleista harvinaisia
Microsoft on vaihtamassa kaikkien Xbox 360 -konsolien pintaviimeistelyn kiiltävästä mattaan, Major Nelson vahvistaa blogissaan.
Aikaisemmin mattapintaisena on myyty vain uutta neljän gigatavun muistilla varustettua konsolia. Lähiviikkojen aikana siis myös 250 gigatavun malleja aletaan toimittaa mattapintaisina.
Jatkossa kiiltävällä viimeistelyllä varustettuja konsoleita myydään ainoastaan harvinaisempina erikoisversioina, kuten esimerkiksi Gears of War 3 -teemalla koristeltuna.

Pelikauppa hiljaista Yhdysvalloissa heinäkuussa
Yhdysvaltain pelikaupan arvo putosi heinäkuussa alimmilleen sitten vuoden 2006 lokakuun, raportoi NPD Group. Yhteensä myyntiä kertyi 707,7 miljoonaa dollaria eli 26 prosenttia edellisvuotta vähemmän.
Analyytikko Anita Frazierin mukaan koko vuodelle povataan kuitenkin nollakasvua tai korkeintaan kahden prosentin pudotusta.
Heinäkuussa kotikonsolimyynnin kuningas oli jälleen Xbox 360, jonka menekki jäi sekin kauaksi viime vuodesta. Syynä tähän voidaan pitää uuden konsolimallin lanseeraamista vuosi sitten.

Gears of War 3:een 3D-tuki
Epic Gamesin Gears of War 3:a voi pelata 3D-tehosteen kera Xbox 360:lla. Konsolin tuki efektille on kuitenkin rajoittuneempi kuin esimerkiksi PlayStation 3:lla, joten samanlaista toteutusta ei nähdä myöskään räiskintäpelitrilogian kolmannessa osassa.
Epic Gamesin tuottaja Rod Fergussonin mukaan kehittäjät halusivat kokeilla kolmiulotteisuutta, kun siihen oli mahdollisuus. Tehosteen ei kuitenkaan ole tarkoitus olla pelin myyntivaltteja.
Epic Gamesin tuottaja Rod Fergussonin mukaan kehittäjät halusivat kokeilla kolmiulotteisuutta, kun siihen oli mahdollisuus. Tehosteen ei kuitenkaan ole tarkoitus olla pelin myyntivaltteja.
Uutinen
Joe Danger seikkailee jälleen
Hello Games työstää jatkoa Joe Danger -stunttiajelulleen. Joe Danger: The Movien on tarkoitus ilmestyä muillekin alustoille kuin PlayStation 3:lle.
Jatko-osan luvataan laajentavan alkuperäisen pelin ideaa. Skaalan ja hulluuden pitäisi olla aivan uudella tasolla.
Jatko-osan luvataan laajentavan alkuperäisen pelin ideaa. Skaalan ja hulluuden pitäisi olla aivan uudella tasolla.
Uutinen
Uusi Counter-Strike myös konsoleille
Valve julkaisee Counter-Strikesta uuden version Steamin ohella Xbox 360:n ja PlayStation 3:n latauspalveluissa. Lisänimellä Global Offensive siunattu peli tulee näillä näkymin saataville alkuvuodesta 2012.
Counter-Strike: Global Offensive kattaa sisältöä vanhasta klassikkopelistä, mutta mukana on myös uusia karttoja, aseita ja pelimuotoja.
Counter-Strike: Global Offensive kattaa sisältöä vanhasta klassikkopelistä, mutta mukana on myös uusia karttoja, aseita ja pelimuotoja.
Uutinen
THQ:n harvennushakkuut jatkuvat
Pelijulkaisija THQ jatkaa toimintansa supistamista. Tällä kertaa lakkautusvuorossa olivat MX vs ATV -kaahailusarja ja australialaiset pelistudiot.
THQ lakkauttaa yhteensä kolme sisäistä kehitystiimiä ja irtisanoo noin 200 työntekijää. Tiimeistä kaksi on Australiassa.
THQ lakkauttaa yhteensä kolme sisäistä kehitystiimiä ja irtisanoo noin 200 työntekijää. Tiimeistä kaksi on Australiassa.
Uutinen
Indie-kehittäjistä dokumenttielokuva
Tuotantostudio BlinkWorks työstää parhaillaan riippumattomista pelinkehittäjistä kertovaa elokuvaa. Indie Game: The Movien viimeistelyyn vaadittu rahoitus varmistettiin Kickstarter-sivuston avulla, ja projekti valmistunee vielä tänä vuonna.
Uutinen
Hedelmäninja hiipi Xbox Liveen
Live Arcaden kesäkampanjaa jatkoi keskiviikkona Fruit Ninja Kinect. Verkkopalvelun ensimmäisessä Kinect-pelissä pääsee silpomaan hedelmiä 800 Microsoft-pisteen maksua vastaan.
Fruit Ninja on varmasti monille tuttu jo mobiililaitteilta, mutta Xbox 360 -versiosta voi saada paremman kuvan katsomalla ilman paitaa tehdyn videoesittelyn.
Fruit Ninja on varmasti monille tuttu jo mobiililaitteilta, mutta Xbox 360 -versiosta voi saada paremman kuvan katsomalla ilman paitaa tehdyn videoesittelyn.
Uutinen
KonsoliFIN Podcastissa puhuttavat synttärit ja Assyt
KonsoliFIN Podcastissa muistetaan tällä viikolla sivuston vaivihkaa ohi kiitänyttä syntymäpäivää. Lisäksi uusimmassa jaksossa sivutaan viikonlopun Assembly-tapahtumaa. Jakson voi ladata iTunesista, RSS-syötteestä tai suoraan mediaserveriltä.
Uutinen
Xbox-puolella futis- ja änäriturnauksia
KonsoliFINin Xbox-puolella haetaan parhaillaan osallistujia useampaan turnaukseen. Mukana on muun muassa koitokset uusimmissa FIFA- ja NHL-peleissä.
Turnausten säännöt voi käydä lukemassa ja ilmoittautumisen hoitamassa keskustelualueen puolella:
Turnausten säännöt voi käydä lukemassa ja ilmoittautumisen hoitamassa keskustelualueen puolella:
Uutinen
KonsoliFIN koeajoi kotimaisen Ridge Racerin
KonsoliFIN pääsi heinäkuun alkupuoliskolla kokeilemaan helsinkiläisen Bugbearin kehittämää Ridge Racer Unboundedia. Tunnelmia testisessioista voi lukea täältä.
Uutinen
Skyrimille 150 euron keräilyversio
Bethesda paljasti Quakekonin yhteydessä The Elder Scrolls V: Skyrimin keräilyversion. Pakettiin sisältyy pelin ohella lohikäärmepatsas, taidekirjanen ja Making of -materiaalilla täyetty DVD. Euroopassa komeuden myyntihinnaksi arvioidaan 150 euroa.
Keräilyversion hieman yli 30-senttinen patsas esittää Alduin-lohikäärmettä. Taidekirjanen puolestaan koostuu yli 200 sivusta, joilla esitellään Skyrimin maailmaa luonnosten, kuvitusten ja tekijöiden kommenttien avulla.

Videodokumentti kertoo Halon ja Bungien historiasta
Bungie on julkaissut videodokumentin, jossa käydään läpi studion ja sen suurimman pelisarjan, Halon, historiaa. Dokumentin voi käydä katsomassa esimerkiksi YouTubesta.