Laajennuspaketti tuo olympialaiset Steepiin – trailerilla kuullaan suomea
Ubisoft julkisti eilisiltaisen E3-lehdistötilaisuutensa yhteydessä Road to the Olympics -laajennuksen viime vuoden joulukuussa julkaistuun Steepiin.
Vuoden 2017 E3-messut keräävät pelialan toimijoiden lisäksi myös kuluttajat tutustumaan alan uusimpiin ilmiöihin.
Ubisoft julkisti eilisiltaisen E3-lehdistötilaisuutensa yhteydessä Road to the Olympics -laajennuksen viime vuoden joulukuussa julkaistuun Steepiin.
Housemarque paljasti scifi-räiskintänsä julkaisupäivän. Myös pelikuvasta saatiin ensimmäiset maistiaiset.
Sony aloitti E3-lehdistötilaisuutensa esittelemällä pelikuvaa tulevasta Days Gone -selviytymisseikkailusta.
Monster Hunter -sarjan seuraava osa julkistettiin Sonyn aamuöisen E3-lehdistötilaisuuden yhteydessä.
Starlink: Battle for Atlas julkistettiin Ubisoftin E3-lehdistötilaisuuden aikana.
Vuonna 1997 päivänvalon nähnyt Age of Empires päivitetään uuteen uskoon.
Ubisoft esitteli E3-lehdistötilaisuudessaan iät ja ajat odoteltua Beyond Good & Evil 2 -peliään uuden trailerin voimin.
Ubisoftin uusi nimike Skull and Bones vie pelaajansa merirosvoseikkailuun avoimelle Intian valtamerelle.
Ubisoft esitteli E3-tilaisuudessaan The Crew 2 -kaahailua varsin näyttävän trailerin voimin.
Ubisoftin Ivory Tower -studion työstämä The Crew 2 päästää pelaajat samoilemaan ympäri Pohjois-Amerikkaa entistäkin laajemmalla kalustolla. Mukaan on heitetty autojen lisäksi niin moottoripyörät, veneet kuin lentokoneetkin. Aiheen tiimoilta julkaistiin varsinaisen julkistustrailerin lisäksi reilut yhdeksän minuuttia pelikuvaa.
Pitkään kehityksessä ollut ja aiemmin Next Car Gamena tunnettu Wreckfest julkaistaan virallisesti THQ Nordicin toimesta.
Luokkapohjainen verkkoräiskintä LawBreakers julkaistaan syksyllä PlayStation 4:lle ja PC:lle.
E3 on yllätysten aikaa. Yksi pienimuotoisemmista yllätyksistä on sympaattisen Tunic-seikkailun julkistus.
Bandai Namco on kertonut julkaisupäivämäärän kehutun Ni no Kuni: Wrath of the White Witchin jatko-osalle.
Microsoft panostaa edelleen vahvasti pienkehittäjiä kannustavaan ID@Xbox-ohjelmaansa.
Doom VFR julkistettiin mainosvideolla. Virtuaalitodellisuus muuttaa täysin ammuntaseikkailun pelattavuuden.
State of Decayn jatko-osasta näytettiin ensimmäistä kertaa pelikuvaa Microsoftin E3-pressitilaisuudessa.
Bethesda Softworks esitteli E3-lehdistötilaisuudessaan Wolfenstein II: The New Colossus -räiskinnän.
Fallout 4 VR tulee Steamiin lokakuussa. Julkaisukuukausi vahvistettiin E3-tapahtumassa.
Gone Home -indiehitin työstäneen Fullbright-studion Tacoma saa julkaisunsa elokuun 2. päivänä.
Dishonored: Death of the Outsider jatkaa Arkanen Studiosin hiiviskelyseikkailujen sarjaa syyskuussa.
Turn 10:n kehittämä Forza Motorsport 7 oli odotetusti yksi Microsoftin viimeöisen pressitilaisuuden näkyvimmistä nimikkeistä. 4K-resoluution ohella lupauksissa on entistä tymäkämpää sisältöä.
Muutaman vuoden takainen The Evil Within -säikyttely saa jatkoa lokakuussa, paljastui Bethesdan E3-lehdistötilaisuudessa.
Simppelisti nimetyn The Evil Within 2:n protagonistina jatkaa ensimmäisestä pelistä tuttu Sebastian Castellanos. Kolmisen vuotta alkuperäisen seikkailun jälkeen selviää, että kylmänviileän etsivän aiemmin kadonnut tytär on edelleen hengissä – asiahan pitää siis oitis selvittää.
Viimeisin E3-traileri paljastaa tuoreen Cupheadin julkaisupäivän: 1930-luvun animaatioista inspiraationsa ammentava tasoloikka saapuu ladattavaksi syyskuun lopussa.
Microsoftin E3-lehdistötilaisuus osoitti todeksi jo pidemmän aikaa villeinä velloneet Assassin's Creed Origins -huhut.
Assassin's Creed Origins sijoittuu muinaiseen Egyptiin, jossa assassiinin nuttu on langennut Bayek-nimiselle protagonistille. Origins ei tyydy ainoastaan loikkaamaan uuteen aikaan ja paikkaan, vaan menoa ryyditetään kevyillä roolipelielementeillä sekä lukuisilla pelimekaanisilla uudistuksilla. Videopätkiltä oli bongattavissa ainakin käteväksi apuriksi osoittautuva kotka.
Microsoft nosti Biowaren Anthem-seikkailun paraatipaikalle viime yönä pidetyssä E3-lehdistötilaisuudessaan.
Ruhtinaallisen seitsemän minuutin mittainen pelikuvavideo heittää pelaajan post-apokalyptisen miljöön keskelle Javelin-nimeä kantavan exo-puvun ohjaimiin. Superkykyjä tarjoavaa kostyymiään on myös mahdollista kustomoida hyvinkin vapaasti. Tarinaa ei toistaiseksi liiemmin valotettu, mutta mitä ilmeisimmin pelaajien Destiny-henkisellä yhteistyöllä ja lootin keräämisellä on kaikessa tohinassa suuri merkitys.