Capcom

Uutinen

Resident Evil 4 niputetaan kaikenkattavaksi kultapainokseksi ensi viikolla

Resident Evil 4 saa kaikenkattavan Gold Edition -painoksensa ensi viikolla.

Resident Evil 4 Gold Edition niputtaa samaan pakettiin männä vuonna ilmestyneen emopelin sekä Ada Wongin tähdittämän, päätarinan ohessa tapahtuvan, Separate Ways -lisäosan. Lisäksi mukaan on niputettu Extra DLC Pack ja erikseen ladattava The Mercenaries -moodi. Julkistustrailerin ja nipun kuvakaappauksia voi katsoa uutisen lopusta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Resident Evil 4 päivittyi ilmaisella The Mercenaries-pelimuodolla

Vastikään julkaistu Resident Evil 4 on saanut kaivatun The Mercenaries -pelimuotonsa.

Alkuperäispelissäkin mukana ollut The Mercenaries heittää pelaajan loputtomia vihollislaumoja vastaan. Armottomasta lahtauksesta lahjotaan sekä pisteillä että aikabonuksella. Resident Evil 4:n modernisoitu versio heittää kuvioihin lisäksi Mayhem Moden, joka tuo hahmolle matkan varrella erikoiskykyjä. Lisämoodi ei kustanna mitään alkuperäispelin omistajille.

Jaakko Herranen
Uutinen

Legendary Entertainment osti Street Fighterin televisio- ja elokuvaoikeudet

Street Fighter -tappelupelisarjan televisio- ja elokuvaoikeudet kuuluvat tätä nykyä Legendary Entertainmentille.

Vuonna 1987 kulkuaan aloitellut Street Fighter -sarja on kääntynyt elokuvallisempaan muottiin aiemminkin. Näistä tunnetuin ja ehkäpä samaan syssyyn parjatuin lienee vuoden 1994 Jean-Claude Van Damme -raina Street Fighter. Kristin Kreukin tähdittämä Street Fighter: The Legend of Chun-Li puolestaan floppasi pahemmanpäiväisesti vuonna 2009.

Jaakko Herranen
Uutinen

Capcom esitteli uuden Resident Evil 4 -trailerin ja vahvisti The Mercenaries -pelimuodon – demo tulossa vielä ennen maaliskuun julkaisua

Eilisillan State of Play -lähetyksessä nähtiin upouusi traileri odotetun Resident Evil 4:n tiimoilta.

Kolmannella trailerilla nähdään vilaus Resident Evil 4:n juonikuvioista, jotka ovat toki tulleet pääosin tutuiksi jo alkuperäispelistä vuodelta 2005. Videopätkän päätteeksi vahvistuu myös The Mercenaries -pelimuodon paluu sekä lähiaikoina julkaistava "special demo", mitä se sitten tarkoittaakaan.

Resident Evil 4 julkaistaan maaliskuun 24. päivä PC:lle, PlayStation 4:lle, PlayStation 5:lle sekä Xbox Series S|X:lle.

Jaakko Herranen
Uutinen

Ilmaispelattava mobiiliropellus Street Fighter: Duel julkaistaan helmikuun aikana

Capcom ja Crunchyroll Games työstävät yhteistyössä Street Fighter: Duel -mobiilipeliä.

Ilmaispelattava Street Fighter: Duel sisältää julkaisussaan peräti 40 tuttua hahmoa. Tarkoituksena on rakentaa kolmen taistelijan tiimejä ja kurmottaa Sethin pahiskööriä pelin tarinamoodissa. Mukana on uusia ja klassisia kenttiä, missä voidaan mitellä voimia joko rpg-henkisesti korttien avulla tai vaihtoehtoisesti tekoälyn ohjastamana.

Jaakko Herranen
Uutinen

Street Fighter 6:n kesäkuinen ilmestymispäivä lipsahti julki ennen aikojaan

Street Fighter 6 julkaistaan kesäkuun 2. päivä, ainakin mikäli PS Storessa vilahtanutta tuotesivua on uskominen.

PlayStation Storen tuotesivulla mainitaan julkaisupäivän lisäksi odotetun mätkinnän Deluxe- ja Ultimate-versiot, jotka todennäköisesti voi pistää ennakkotilaukseen lähipäivinä. Capcom itse ei ole vielä virallisesti kertonut ilmestymispäivää, mutta vuodesta 2023 on ollut puhetta. Hyvin todennäköisesti jotain kuullaan ensi yön The Game Awards -tapahtuman yhteydessä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Sony tuo PlayStation VR2:n Tokyo Game Show -messuille – Resident Evil Villagen VR-versio vierailijoiden kokeiltavissa

Sony ja Capcom rahtaavat PlayStation VR2:n Tokyo Game Show -messuilla vierailevien käpösteltäväksi.

Japanilaisjätti Capcom julisti, että Tokyo Game Show tuo pelaajien ulottuville ensimmäistä kertaa PSVR2:n sekä Resident Evil Villagen VR-version. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun uuden sukupolven VR-kakkuloita päästään kokeilemaan kuluttajien toimesta. Tokyo Game Show pidetään aikavälillä 15.9.-18.9.2022.

Jaakko Herranen
Uutinen

Dragon's Dogma II on täydessä kehityksessä, vahvistaa Capcom

Capcom työstää täyttä häkää jatkoa Dragon's Dogma -roolipelilleen.

Alkuperäinen Dragon's Dogma julkaistiin kymmenisen vuotta sitten, minkä jälkeen peli on haalinut hiljalleen pienimuotoista kulttimainetta. Jatkoa on nyt siis tulossa, ohjaajanaan alkuperäisteoksenkin työstänyt Hideaki Itsuno. Myös muita Dragon's Dogma -veteraaneja on saatu projektiin mukaan.

Jaakko Herranen
Uutinen

Resident Evil Village saa tuen PlayStation VR2 -virtuaalilaseille

Capcom tuo Resident Evil Villageen tuen PlayStation VR2 -virtuaalikakkuloille.

VR-näkymä saa State of Play -lähetyksessä julkaistun trailerin perusteella Lady Dimitrescun näyttämään vielä normaaliakin pidemmältä, mikä taatusti kelpaa pelaajille. Sen tarkempia yksityiskohtia tai julkaisupäivää ei vielä jaettu, mutta eipä ole toistaiseksi tiedossa myöskään PlayStation VR2:n ilmestymispäivä. Lisätietoja voi lueskella PlayStationin tuotesivulta, täältä.

Jaakko Herranen