Kuva
Ubisoft

Ubisoft

Uutinen

Ubisoft paljasti suunnitelmia alkavalle tilivuodelle: Viisi AAA-peliä, Beyond Good & Evil 2:n odottelu jatkuu

Ubisoft paljasti suunnitelmiaan tulevalle, huhtikuun alusta starttaavalle tilivuodelleen.

Ranskalaisjätti suunnittelee saavansa tilivuoden aikana kauppoihin peräti viisi AAA-luokan nimikettä. Näistä tiedetään jo Gods & Monsters, Rainbow Six Quarantine sekä Watch Dogs: Legion. Huhujen mukaan kaksi nimeämätöntä peliä olisivat seuraava Assassin's Creed sekä uusi Far Cry, mutta mitään virallista infoa ei ole siis toistaiseksi tarjolla.

Jaakko Herranen
Uutinen

Trials Risingin neljäs kausi päristelee kohti pohjoisnapaa

Trials Rising käynnistelee tulevana torstaina neljättä pelikauttaan.

Tällä kaudella pelaajat päristelevät pipo kenossa kohti pohjoisnapaa, jossa tarjolla on nippu uusia ratoja, neljä asua, kymmenen uutta kypärätarraa ja paljon muuta sälää. Ajelemaan päästään lisäksi lumisiin maisemiin paremmin soveltuvalla Scarab-moottoripyörällä. Esittelyvideon voi katsastaa uutisen lopusta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Project Titan tuo raid-tehtävät Ghost Recon Breakpoint -pelaajien ulottuville

Tom Clancy's Ghost Recon Breakpoint laajenee Project Titan -nimellä kulkevalla raid-moodilla.

Project Titan heittää neljän pelaajan köörit neljää Skell Technologyn Titan-droonia vastaan. Mokomien päihittäminen ei ole mikään helppo homma, sillä työläs projekti vaatii saumatonta yhteistyötä, huipputason varusteita ja reilusti taktikointia. Vastassa on lisäksi Red Wolves -solttuja, jotka eivät ainakaan helpota savottaa. Tehtävän aloittaminen vaatii varustetason 150, joten aivan nyypille haasteet eivät ole suunnattu.

Jaakko Herranen
Uutinen

Osallistu kisaan ja voita kaksi lippua GameXpo-tapahtumaan

KonsoliFIN ja Ubisoft arpovat yhteistyössä kaksi lippua viikon päässä häämöttäville GameXpo-messuille.

Paljon ei vaadita, osallistuaksesi täytyy vain vierailla KonsoliFINin Facebook-sivustolla, tykätä postauksesta ja mainita kommentteihin oma suosikki Ubisoftin peleistä. Vastausaika päättyy tulevan viikon tiistaina, ja itse messuthan pidetään 15.-17. marraskuuta.

Alla vielä upotettuna kyseinen kisapostaus, olkaa hyvät:

Jaakko Herranen
Uutinen

Just Dance 2020:n uusi pelimuoto tanssittaa 10-vuotiaan sarjan ikonisimmilla biiseillä

Just Dance 2020 on saamassa 10-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi täysin uuden All-Star-pelimuodon.

All-Star-moodi tanssittaa innokkaita kymmenen ikonisen tanssibiisin tahdissa, joista kaikki on napattu pelisarjan aiemmista osista viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Kappaleet aukeavat kokeiltavaksi yksi kerrallaan, kunhan tanssiliikkeet vain ovat kyllin hyvin kohdillaan. Pirtsakan trailerin voi katsastaa uutisen lopusta.

Jaakko Herranen
Uutinen

The Division 2:n seuraava lisäosa vie pelaajat bioreaktorin perässä Pentagoniin

Tom Clancy's The Division 2 kasvaa 15. lokakuuta Episode 2 – Pentagon, The Last Castle -lisäosalla.

Toistaiseksi Division 2:n laajimmaksi lisäosaksi rummutettu The Last Castle tuo peliin kaksi uutta päätehtävää, Conflict PvP -moodin ja roppakaupalla pienempiä parannuksia. Päivitys sisältyy luonnollisesti kausikorttiin, joskin paketin voi ostaa toki myös erikseen. Conflict-pelitila julkaistaan ilmaiseksi kaikkien ulottuville. Tuoreen trailerin voi katsastaa uutisen lopusta.

Jaakko Herranen
Artikkeli

Ensisavut Breakpointista

Muutaman päivän Ghost Recon Breakpointia testaillut KonsoliFINin arvostelija jakaa ensikokemuksiaan. Kannattiko etukäteen hehkuttaa tätä vuoden odotetuimpana pelinä?

Jyri Jokinen
Uutinen

Ghost Recon Breakpoint esittelee toimintaansa uudenkarhealla julkaisuvideolla

Ubisoft on heittänyt linjoille julkaisutrailerin odotetun Tom Clancy's Ghost Recon Breakpoint -pelinsä tiimoilta.

Parin vuoden takaisen hittipelin jatko-osa panostaa edeltäjänsä tapaan neljän hengen yhteistyökuvioihin. Harmittavan lyhyeksi jäävällä trailerilla nähdäänkin hieman pelin tarjoamaa toimintaa ja sitä siivittäviä aseita ja menopelejä. Tokihan kampanjaa tähdittävä Jon Bernthal pyörii myös kuvioissa mukana.

Tom Clancy's Ghost Recon Breakpoint julkaistaan PC:lle, Stadialle, Xbox Onelle sekä PlayStation 4:lle lokakuun 4. päivä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Rajoitetun ajan Showdown-pelitila vie Rainbow Six Siege -pelaajat villin lännen maisemiin

Ubisoft julkisti Tom Clancy's Rainbow Six Siege -räiskintäänsä rajoitetun ajan Showdown-pelitilan.

Rajoitetun ajan pelimoodi muuntaa For Truth -kentän villin lännen taistelutantereeksi normaalia suppeammalla asevalikoimalla ja rajatummalla hahmonäkymällä. Nyt pelaajille ei näytetä erillistä tähtäysruudukkoa saati ammusten määrää tai terveyden tilaa. Myöskään tyypillistä valmisteluaikaa ei suoda ennen kahinoiden käynnistymistä. Lisäksi tarjolla on 31 villin lännen teemaa mukailevaa varuste- ja vaatetusosaa.

Jaakko Herranen
Uutinen

Gods & Monsters on Ubisoftin tuleva suurprojekti – ensimmäinen härnäke julki

Ubisoft julkisti viime yön E3-lähetyksessään upouuden Gods & Monsters -toimintaseikkailun.

Avoimeen maailmaan sijoittuva myyttinen seikkailu pyörii hyvin vahvasti kreikkalaisen mytologian parissa. Gods & Monsters heittää pelaajan unohdetun Fenyx-pääsankarin saappaisiin, jonka tehtävänä on palauttaa jumalvoimat niiden alkuperäisille omistajilleen. Jumalten voimat on napannut Kreikan myyttisistä olennoista vaarallisin, Typhon-jättiläinen. Ensimmäisen – harmittavan lyhyen – härnäkkeen voi katsastaa uutisen lopusta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Uudessa Ghost Reconissa tapellaan entistä Ghost-everstiä vastaan

Ubisoft julkisti torstai-iltana uuden Ghost Recon -sarjan pelin, Breakpointin. Julkistustrailerin lisäksi paljastettiin vajaan neljäntoista minuutin mittainen pelikuvaa sisältävä video.

Peli sijoittuu Auroan saarelle, jolle aavepartio on lähetetty rutiinitiedustelutehtävälle. Tiimiä kuljettava helikopteri kuitenkin haaksirikkoutuu, ja ryhmä joutuu selviytymään entisen erikoisjoukkojen sotilaan hallitseman saaren vaarojen keskellä.

Jyri Jokinen
Uutinen

Uusi Ghost Recon paljastetaan torstaina

Ubisoft aikoo esitellä seuraavan Ghost Recon -pelin tämän viikon torstaina. Esittely tapahtuu firman Twitch- ja Youtube-kanavilla klo 21:30 Suomen aikaa.

Lähetystä on mainostettu myös kuvitteellisen Skell Technology -yrityksen sivuilla, joka paljastettiin ensimmäisen kerran jo joulukuussa. Firman mainosvideolla esitellään erilaisiin siviilitarpeisiin suunniteltuja droneja. Arvailtavaksi jää, miten nämä liittyvät aavepartion tehtäviin.

Jyri Jokinen
Uutinen

Notre Damen kirkko paloi – Ubisoft tarjoaa Assassin's Creed Unityn ilmaiseksi

Ubisoft kunnioittaa alkuviikosta tulipalossa pahoja vaurioita kärsinyttä Notre Damen kirkkoa tarjoamalla pelaajille ilmaisen Assassin's Creed -pelin.

Vuonna 2014 julkaistu Assassin's Creed Unity sijoittuu Pariisiin. Rakkauden kaupungin nähtävyydet ovatkin vahvasti tapetilla seikkailun edetessä, joten luonnollisesti salamurhaamaan päästään myös Notre Damen legendaarisessa kirkkomiljöössä. Ilmaispelin ohella Ubisoft on lahjoittanut kirkon kunnostukseen 500 000 euron potin.

Jaakko Herranen
Uutinen

Assassin's Creed ottaa käsittelyynsä Atlantiksen arvoituksen – näyttävä traileri julki

Assassin's Creed Odyssey se vain porskuttaa, pian käsittelyyn otetaan Atlantiksen arvoitus.

Toinen suurempi tarinakokonaisuus The Fate of Atlantis heittää pelaajat kokonaan uusiin maisemiin, aina tuonpuoleiseen saakka. Lisäksi mukana on tuttuun tyyliin uusia aseita, tarvikkeita ja jopa päivitettyjä kykyjä. Kausipassiinkin sisältyvä The Fate of Atlantis koostuu yhteensä kolmesta episodista, joista ensimmäinen, Fields of Elysium, julkaistaan huhtikuun 23. päivä. Jälkimmäisten ilmestymispäiviä ei ole toistaiseksi kerrottu.

Jaakko Herranen