Beyond Good & Evil -klassikon synttäripainos julkaistaan ensi viikolla
Beyond Good & Evil – 20th Anniversary Editionin julkaisun kerrottiin tapahtuvan jo ensi viikolla, 25. kesäkuuta.
Beyond Good & Evil – 20th Anniversary Editionin julkaisun kerrottiin tapahtuvan jo ensi viikolla, 25. kesäkuuta.
Star Wars Outlaws sai Ubisoft Forward -lähetyksen yhteydessä parikin uutta videopätkää.
Game Overview -trailerissa Star Wars Outlawsia rummutetaan estoitta ensimmäiseksi avoimen maailman Tähtien sota -peliksi. Videolla esitellään pikaisesti esimerkiksi upouusi protagonisti Kay Vess, tämän uskollinen kumppani Nix sekä kumpaisenkin kykyvalikoimaa – tarinan lähtökohtiakin käydään pintapuolisesti läpi.
The Rogue Prince of Persia on mielenkiintoinen maistiainen siitä, miltä uusi roguelike Prince of Persia voisi näyttää. Valmis se ei kuitenkaan ole vielä pitkään aikaan.
Summer Game Fest -pelitapahtuma käynnistyy perjantaina, 7. kesäkuuta.
Ubisoft on vihdoinkin määritellyt tarkan julkaisupäivän XDefiant-räiskinnälleen.
Ilmaispelattava XDefiant kantoi alkujaan Tom Clancyn nimeä, mutta nykyisellään tämä Ubisoftin maailmoja yhdistävä räiskintä tottelee simppelimpää nimeä. Peli paljastettiin alkujaan jo vuonna 2021, mutta julkaisua on sittemmin lykätty useampien suljettujen testisessioiden palautteen pohjalta.
Star Wars Outlaws julkaistaan elokuun 30. päivä, kenties aiemmin kuin moni oli odottanut.
Tänään julkaistulla tarinatrailerilla käydään läpi vajaan kolmen minuutin verran Massive Entertainmentin kehittämän Outlawsin juonikuvioita. Videolla vilahtelee useampiakin tuttuja ryhmittymiä, varsin avoimen oloisia planeettoja sekä tietysti niitä ikonisia aluksia – kaiken keskiössä pyörii tietysti pelaajan ohjastama protagonisti Kay Vess. Trailerin ja kuvakaappauksia voi katsoa uutisen lopusta.
Ubisoft lahjoittaa rahaa merensuojeluun vihollislaivojen upotusten perusteella.
Piraattipelin hintaa romautettiin.
Myynnit antoivat odottaa itseään.
Disney Magical Time!
Merirosvoseikkailu voi alkaa helmikuun puolella.
Ubisoft antaa mahdollisuuden ladata Assassin's Creed Syndicaten PC-version maksutta.
Vuonna 2015 ilmestynyttä Assassin's Creed Syndicatea pidetään yleisesti ottaen yhtenä pitkäikäisen sarjan paremmista peleistä. Teollisen vallankumouksen kynnykselle Lontooseen sijoittuva seikkailu päästää pelaajansa ohjastamaan peräti kahta salamurhaajaa, Jacob Fryetä ja tämän sisko Evietä.
Ubisoftin ruudulle ponnahtavat pelimainokset ovat herättäneet närää pelaajissa.
Pelaajat ovat raportoineet satunnaisesti lähestulkoon koko ruudun kattavista popup-mainoksista, joissa kaupitellaan Assassin's Creed -sarjan tuoreinta Mirage-osaa. Kaikista hämmentävimmän tilanteesta tekee se, että moisia on pompsahdellut ruudulle täysin yllättäen kesken pelisession – yksi esimerkki tällaisesta tilanteesta on nähtävissä uutisen lopun X-upotuksesta.
Ubisoftin suosittu ajopeli juhlii pyöreitä vuosia.
Ubisoft on ilmoittanut sulkevansa vanhojen peliensä verkkopalveluja.
Tanssijalkaa vipattaa? Treenihimo iskee?
Hahmon hupun alta liehuvat pitkät hiukset ja käsi pitelee samuraimiekkaa.
Marraskuussa julkaistava Assassin's Creed Nexus VR sai uuden esittelyvideon.
Trackmanian syyskausi pyörähti käyntiin konsoleilla ja PC:llä.
Assassin's Creed Mirage palaa sarjan juurille myös kestonsa suhteen: luvassa ei ole satojen tuntien mittaista roolipelieeposta.
Kehittäjien mukaan Assassin's Creed Miragen tahkoaa alusta loppuunsa saakka parissakymmenessä tunnissa – kaiken keräävät täydellisyydentavoittelijat voivat toki lisätä lukemaan vielä kymmenisen tuntia. Kyseessä on melkoinen pudotus Valhallan ja Odysseyn kaltaisiin jättieepoksiin, jotka tarjoavat pelattavaa satojen tuntien ajaksi, periaatteessa lähes loputtomasti.
Assassin's Creed, koodinimeltään Red, näyttäisi tavoittelevan julkaisua ensi vuodelle.
Vihjailut vuoteen 2024 on bongattu LinkedIn-palvelussa brändiyhteistyöstä vastaavalta Arisa Lagunzadilta. Viestin mukaan Ubisoft etsiskelee japanilaista yhteistyökumppania Assassin's Creed Codename Red -nimeä tottelevalle pelille – pelille, joka julkaistaisiin vuonna 2024. Mainittu vuosiluku on sittemmin toki poistettu viestistä.
Assassin's Creed -sarja jatkaa tutulla opettavaisella linjalla myös tulevassa Mirage-osassaan.
Assassin's Creed Mirage sisältää History of Baghdad -nimellä kulkevan ominaisuuden, joka kertoo infopläjäyksiä tapahtumapaikka Baghdadista. Pelaajalla on tarjolla 66 historiallista tapahtumapaikkaa, joissa päätarinan lomassa vierailemalla voi ansaita sälää protagonisti Basimille. Kategorioita on viisi: taide ja tiede, uskonto ja päivittäinen elämä, hovielämä, ekonomia sekä hallitus.
Ubisoft esitteli tulevaa Avatar: Frontiers of Pandoraa parinkin videomaistiaisen voimin.
The Division -kehittäjä Massiven työstämä Avatar: Frontiers of Pandora sijoittuu tarinallisesti ensimmäisen Avatar-elokuvan jälkimaininkeihin. Pandoraa asuttavia Na'vi-hahmoja vastaan asettuvat RDA:n sotavoimat, joita vastaan voi mitellä joko yksin tai yhteistyössä kaverin kera. Peräti kuuden minuutin mittaisen pelikuvavideon voi katsastaa trailerin lisäksi uutisen ohesta.
The Crew palaa tiiviimmissä muodossa.
Los Angelesin pelimessuilla ei onnista vieläkään.