THQ Nordicin studioshoppailu jatkuu – mukaan tarttui kotimaista rallirymistelyä ja vuohia länsinaapurista
Peliyhtiö THQ Nordic on ostanut sekä suomalaisen Bugbear Entertainmentin että ruotsalaisen Coffee Stain Studiosin.
Peliyhtiö THQ Nordic on ostanut sekä suomalaisen Bugbear Entertainmentin että ruotsalaisen Coffee Stain Studiosin.
Humble Bundle ja THQ Nordic ovat taasen asialla.
THQ Nordic on käynyt jälleen shoppailemassa pari kohtuullisen nimekästä pelisarjaa omaan käyttöönsä.
Odotettu Darksiders III päivättiin marraskuulle uuden trailerin ja pelikuvan voimin.
Vaikka Darksidersin kolmatta osaa onkin saatu odotella jo kuutisen vuotta, porskuttaa sarja edelleen kohtuullisen vahvasti. Gunfire Gamesin kehittämä Darksiders III heittää pelaajan Fury-protagonistin ohjaksiin, jonka tehtävänä on päihittää kaikki seitsemän kuolemansyntiä – helpommin sanottu kuin tehty, luulisin. Pelikuvaa voi katsastaa uutisen loppuun upotetulta IGN:n videolta tai samasta yhteydestä löytyvältä uudelta trailerilta.
Volitionin kehittämä avoimen maailman räiskintä julkaistiin alun perin vuonna 2009.
Tasohyppelyä ja pulmanratkontaa yhdistelevän de Blob 2:n ehostettu painos julkaistaan Xbox Onelle ja PlayStation 4:lle helmikuun lopussa.
MX vs. ATV All Out -kaahailun mutaisille radoille päästään maaliskuun 27. päivä, paljasti julkaisijan virkaa hoitava THQ Nordic.
IGN on päässyt käsiksi toukokuussa julkistettuun Darksiders III -toimintaseikkailuun, jota esitelläänkin nyt näyttävällä pelikuvavideolla.
Protagonisti Fury pistää videolla vihulaisia halki, poikki ja pinoon ruoskamaisen aseen avustuksella. Parin minuutin mittaisen maistiaisen loppupuolella vastaan marssitetaan rivivihollisia kookkaampi, valtavaa kirvestä heilutteleva laavaköriläs. Aiempaa avoimempaan maailmaan sijoittuvan Darksiders III:n on kerrottu koostuvan seikkailun, pulmanratkonnan sekä hurmeisen taistelun pyhästä kolminaisuudesta.
Vuonna 2006 julkaistu Titan Quest nähdään ensi vuonna nykykonsoleilla.
Vuonna 2006 julkaistun toimintaroolipelin ehostettu painos sai eilen uuden laajennuksen.
Vuonna 2008 Nintendo Wiillä ja mobiililaitteilla julkaistu pulmaseikkailu de Blob tekee tuloaan myös Xbox Onelle ja PlayStation 4:lle.
de Blob päästää pelaajat räiskimään maalia maailmaan, jonka värit on kähvelletty ison ja pahan INKT Corporation -yrityksen toimesta. Kiitosta haalinut de Blob on ehtinyt saada vuosien varrella myös jatko-osan, joka julkaistiin Wiin lisäksi Nintendo DS:lle sekä Xbox 360:lle.
Blitworks-studion työstämä de Blob ilmestyy 14. marraskuuta. Julkaisijana toimii THQ Nordic.
Pelijulkaisija THQ Nordic kertoi vaikeuksista kehittää nimikkeistään Switch-versioita.
Pitkään kehityksessä ollut ja aiemmin Next Car Gamena tunnettu Wreckfest julkaistaan virallisesti THQ Nordicin toimesta.
Toukokuun alkupäivinä julkistettu Darksiders III esittäytyy yhdentoista uuden konseptitaidekuvan voimin.
Päivitetty klo 21: Tulihan se virallinenkin vahvistus. Ohessa on ensimmäinen traileri tulevasta pelistä.
Vuonna 2008 Nintendo DS:lle ilmestynyt Lock's Quest tekee tuloaan myös astetta modernimmille alustoille.