Square Enix

Uutinen

Just Cause 3:n traileri esittelee peliä 4K-resoluutiolla

Avalanche Studiosin kehittämä Just Cause 3 on saanut uuden trailerin, joka esittelee peliä 4K-resoluutiossa. Parhaalla kuvanlaadulla video tuo esille räjähdysten pienetkin yksityiskohdat. Videon kuvamateriaali on pelin PC-versiosta.

Toisena Just Cause 3 -uutisena Avalanche on hiljattain vahvistanut tutkineensa moninpelin mahdollisuutta, mutta toistaiseksi tarkoitus on pitäytyä pelkässä yksinpelissä. Just Cause 3:sta voi keskustella KonsoliFINin foorumilla.

Jarmo Kuutti
Uutinen

Deus Ex: Mankind Divided -pelin julkaisu viivästyy puolella vuodella

Alun perin helmikuulle suunnittellun Deus Ex: Mankind Dividedin julkaisu nytkähti puolella vuodella eteenpäin, kertoo kehittäjä Eidos-Montreal.

Eidos-Montrealin johtajan David Anfossin tiedotteen mukaan ylimääräinen puolen vuoden rutistus käytetään pelin ominaisuuksien hienosäätämiseen. Markkinoille ei haluta tuoda peliä, joka ei saavuta kehittäjänsä korkeita laatuvaatimuksia.

Deus Ex: Mankind Divided nähdään elokuun 23. päivä PC:llä, Xbox Onella sekä PlayStation 4:llä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Suosiota kerännyt Life Is Strange saa tyylikkään erikoisversion

Dontnodin episodiseikkailu Life Is Strange on rantautumassa kauppoihin rajoitetun erikoisversion muodossa.

Tammikuun 22. päivänä Euroopassa ilmestyvä Life Is Strange: Limited Edition julkaistaan niin PC:lle kuin myös PlayStation 4:lle sekä Xbox Onelle. Näistä pelin PC-versio lähtee matkaan noin 25 eurolla, kun taas konsoliversiot on varustetttu noin 35 euron hintalapulla. 

Henrik Savonen
Uutinen

Rise of the Tomb Raider esillä uudella musiikkivideolla

Rise of the Tomb Raiderin julkaisupäivä lähestyy ja sen juhlistamiseksi peli on päässyt mukaan uuteen musiikkivideoon. Videolla kuultavan I Shall Rise -nimisen laulun on kirjoittanut palkittu muusikko Karen O.

Musiikin lisäksi video tarjoaa runsaasti pelikuvaa ja näkymiä Rise of the Tomb Raiderin erilaisista ympäristöistä. Videon pääsee katsomaan alla ja pelistä voi käydä keskustelemassa KonsoliFINin foorumilla.

Jarmo Kuutti
Uutinen

Hitman-video esittelee pelin Italiaan sijoittuvaa aluetta

Square Enix on julkaissut uuden Hitman-videon Italian Sapienzasta, joka on yksi pelin fiktiivisistä tapahtumapaikoista. Video oli esillä tämän viikon Paris Games Week -tapahtumassa.

Sapienza näyttää melko isolta muihin jo nähtyihin alueisiin verrattuna. Videolta voi nähdä, miten iso ja monikerroksinen ympäristö mahdollistaa erilaisia reittejä, kuten kellotorniin kiipeämisen. Erilaisia lähestymistapoja pääsee hyödyntämään alueen kahdessa päätehtävässä ja lähes loputtomassa Contracts-pelitilassa.

Jarmo Kuutti
Uutinen

Platinum Gamesin Nier-peli sai nimen ja ensimmäisen trailerinsa

Square Enixin harmittavan pienelle huomiolle jäänyt Nier-roolipeli on saamassa jatkoa toimintapeleistään tunnetun Platinum Gamesin toimesta. Nyt aiheen tiimoilta julkaistiin debyyttitraileri.

Tuottaja Yosuke Saiton mukaan Nier: Automata sijoittuu maailmaan, jossa mekaanisin asein varustetut ihmiset ottavat yhteen äkäisten androidien kanssa. Tarinan aikana vastaan marssitetaan tuttuja hahmoja ja ympäristöjä vuonna 2010 julkaistusta ensimmäisestä Nier-pelistä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Adam Jensen päivittyy versioon 2.0 uudella Deus Ex -trailerilla

Deus Ex: Mankind Divided siintää ensi vuoden horisontissa, mutta mikään ei kuitenkaan estä kiihdyttämästä hypejunaa jo nyt uuden videomateriaalin avulla. Pelistä on nyt nimittäin julkaistu uusi tyylikäs traileri, joka esittelee tulevaa nimikettä ja sen päivittynyttä pääosan esittäjää.

Sarjan edellisen osan tapaan myös tällä kertaa otetaan ohjat reilusti augmentoidusta Adam Jensenistä. Uusien ympäristöjen ja juonikuvioiden lisäksi luvassa on reilusti uusia kykyjä, joista osa perustuu hiljaiseen etenemiseen ja osa toiminnallisempiin ratkaisuihin.

Petri Kataja
Uutinen

Life Is Strangen ensimmäinen kausi sai vihdoin päätösosansa

Dontnod Entertainmentin Life Is Strange on saanut tänään Polarized-nimeä kantavan päätösosansa.

Arcadia Bayn kyläpahaseen sijoittuvia juonikoukeroita on seurattu neljän osan verran tammikuusta alkaen. Tänään julkaistu viides ja viimeinen jakso lupailee sitovansa juonen irtonaiset langanpäät yhteen pelaajia tyydyttävällä tavalla. Pääsääntöisesti kehuja keränneen Life Is Strangen tulevaisuus ja mahdollinen toinen "kausi" odottelee toistaiseksi julkistustaan.

Jaakko Herranen
Uutinen

Just Cause 3 -traileri antaa kontekstia pelin kaaokselle

Just Cause 3 on saanut uuden trailerin nimeltä On A Mission. Videon tarkoitus on selittää, miksi pelin päähenkilö Rico räjäyttelee niin paljon rakennuksia, autoja ja siltoja.

Uusista ominaisuuksista videolla on näytillä mahdollisuus ampua laskuvarjon varasta. Vanhan tutun kiipeilykoukunkin pääsee näkemään toiminnassa, kuten myös paljon ruutuaikaa saavan liitopuvun. Noin neljän minuutin trailerin voit katsoa alla.

Jarmo Kuutti