Square Enix

Uutinen

Final Fantasy XV:sta saatiin uutta pelikuvaa

Square Enix julkisti Final Fantasy XV:sta uutta pelikuvaa Active Time Report -verkkolähetyksensä aikana.

Uusi pelivideo sijoittuu Niflheimin sotilastukikohtaan, jossa pääsankari Noctis ja tämän kumppanit pääsevät esittelemään hiottua pelimekaniikkaa niin hiippailukykyjensä kuin myös toiminnallisemman vauhdin merkeissä.

Lähetyksen yhteydessä yhtiö ilmoitti myös vahvistavansa pelille virallisen julkaisupäivän Hollywoodissa järjestettävässä tilaisuudessa, joka pidetään 31. maaliskuuta. Final Fantasy XV on työn alla sekä PlayStation 4:lle että Xbox Onelle.

Henrik Savonen
Uutinen

Final Fantasy IX suuntaa PC:lle ja mobiililaitteille

Viitisentoista vuotta sitten julkaistu Final Fantasy IX suuntaa myös PC:lle ja mobiililaitteille, kertoo pelin kehittänyt Square Enix.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun yhdeksäs fantasia nähdään jollain muulla kuin Sonyn alustalla. Julkaisua juhlistavan trailerin perusteella Zidane, Garnet, Vivi, Steiner sekä kumppanit ovat hyvin pitkälti säilyttäneet vuosituhannen alun tyylinsä. Myöskään pelattavuuteen ei ole liiemmin kajottu.

Jaakko Herranen
Uutinen

Uutta pelikuvaa Kingdom Hearts III:sta

Square Enix on julkaissut Kingdom Hearts III:sta uutta pelikuvaa esittelevän trailerin.

Uusi traileri sisältää myös taustoittavaa kuvamateriaalia ennen kolmososaa ilmestyvästä Kingdom Hearts 2.8 Final Chapter Prologue -kokoelmasta, joka on saapumassa yksinoikeudella PlayStation 4:lle vuoden 2016 aikana.

Henrik Savonen
Uutinen

Lara kohtaa Baba Yagan Rise of the Tomb Raiderin trailerilla

Crystal Dynamics paljasti uutta tietoa Rise of the Tomb Raiderin tulevasta sisällöstä The Game Awardsissa. Baba Yaga: Temple of the Witch -laajennus sai myös oman trailerinsa.

Uudessa sisällössä Lara kohtaa slaavilaisesta kansanperinteestä tunnetun myyttisen hahmon Baba Yagan ja pelin tapahtumat saavat hyvin yliluonnollisen sävyn. Usean tunnin mittaisen tarinan lisäksi laajennus tuo mukanaan uusia vihollisia, ratkottavia ongelmia, sekä tutkittavia hautoja.

Jarmo Kuutti
Uutinen

Final Fantasy XV on viilausta vaille valmis

Monta vuotta kehityksessä jyllännyt Final Fantasy XV on vihdoin saatu lähes julkaisuvalmiiseen kuntoon.

Pääohjelmoija Satoshi Kitade kertoo, että peli on alusta loppuun täysin pelattavassa kunnossa, mikä auttaa kehitystiimiä saamaan vihdoin aukottoman kokonaiskuvan lopullisesta tuotteesta. Miehen mukaan seikkailun alkupuolisko vastaa tällä hetkellä täysin valmista peliä, minkä johdosta kehittäjätiimi pääsee keskittymään niin loppupuolen viimeistelyyn kuin myös pelattavuuden ja yleisen lopputuloksen hiomiseen.

Henrik Savonen