Nintendo

Uutinen

Dragon's Dogma: Dark Arisen näkee päivänvalon Switchillä

Capcom vahvistaa avoimen maailman seikkailuroolipeli Dragon's Dogma: Dark Arisenin rantautuvan keväällä Nintendo Switchille.

Dragon's Dogma julkaistiin alunperin vuonna 2012 PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle. Pelilaajennus Dark Arisen johdatti pelaajat Bitterblack Islelle vuotta myöhemmin. Sittemmin peli on nähty myös PC:llä, PlayStation 4:llä ja Xbox Onella uudelleen ehostettuina.

Joona Suonperä
Uutinen

Kolme uutta hahmoa liittyy alkuvuodesta Mario Tennis Aces -karkeloihin

Kaikkien tunteman putkimiehen tähdittämä Mario Tennis Aces -tennispeli saa ensi vuonna kolme uutta pelaajaa.

Hassunhauskoihin tenniskarkeloihin liittyy Super Mario Galaxystä tuttu Luma-tähtönen, Super Mario Odysseyn pormestarina nähty Pauline sekä klassinen pahis Boom Boom. Tarkka julkaisupäivä on toistaiseksi hämärän peitossa, mutta kolmikko nähtäneen tositoimissa heti alkuvuodesta, vieläpä ilman erillistä maksua. Hahmojen esittelytrailerin voi katsastaa uutisen lopusta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Pohjoismaiset Splatoon 2 -mestaruuskisat käynnistyvät viikonloppuna

Nintendo järjestää Splatoon 2 -pelin tiimoilta pohjoismaiden omat mestaruuskisat.

Splatoon 2 Nordics Championships -turnee käynnistyy jo 17. marraskuuta karsintakierrosten käynnistyessä. Karsinnoista etenevät neljä parasta tiimiä jatkavat matkaansa Pohjoismaiden finaalipeleihin Ruotsiin. Nämä järjestetään 25-26. tammikuuta 2019. Voittajajoukkue etenee aina keväällä pidettäviin European Championship -kisoihin saakka.

Jaakko Herranen
Uutinen

Hollywood-stara Seth Rogen paljasti monet yllättäneen ominaisuuden Duck Hunt -klassikosta

Hollywood-stara Seth Rogen on paljastanut pro-tipin yli 30 vuotta vanhasta Duck Hunt -klassikkopelistä.

Twitterissä rupatellut Seth Rogen kertoo, että toinen pelaaja voi kontrolloida ohjainkapulalla ruudulla liihottelevaa ankkaa Duck Huntia pelatessa. Vaikka kyseinen ominaisuus onkin ollut tiedossa aina, tuntuu tämä Twitter-kommenttien perusteella menneen hurjan monelta myös ohi. Ihmetystään on jakanut muun muassa Captain Marvelina temmeltävä Brie Larson. Twiitillä on tykkääjiä yhteensä jo yli 100 000 kappaletta.

Jaakko Herranen