Huhu: Entinen suurtapahtuma vaikeuksissa – Sony, Nintendo ja Xbox jättävät E3-messut väliin tänä vuonna
E3-messut ovat kokeneet kovia viime vuosina.
E3-messut ovat kokeneet kovia viime vuosina.
Nintendo petailee Metroid Prime -paljastusta?
Toimitus kertoo peleistä, jotka jäivät syystä tai toisesta kesken. Mukana saattaa olla myös juuri sinun suosikkipelisi.
Pinnan alla kuohuu vain pari viikkoa ennen julkaisua.
Nintendo on joutunut sulkemaan Nintendo Switch Sportsin palvelimet ikävän bugin vuoksi.
Switch Sports -urheilukarkelot päivittyivät aiemmin männä viikolla versionumeroon 1.2.1. Päivitys toi valitettavasti mukanaan ikävän bugin, jonka vuoksi peli kaatuili joko verkossa tai yksikseen urheillessa. Nintendo on joutunut varotoimena sulkemaan väliaikaisesti peliserverit, mikä taas estää moninpelin verkossa sekä tallennusten siirron pilveen. Asiaa tutkitaan ja korjaus pyritään luonnollisesti saamaan linjoille mahdollisimman sukkelaa tahtia.
Mario-elokuvaa odotetaan innolla.
Nyt ei tarvinne pelätä pahinta, tuleva elokuvahan vaikuttaa varsin oivalta!
Nyt pelaajat pohtivat, kumpi trailereista tarjoaa todenmukaisemman kuvan pelistä.
Sienivaltakunta herää henkiin ensi kesänä.
The Legend of Zelda: Breath of the Wildin jatko-osa tottelee nimeä The Legend of Zelda: Tears of the Kingdom.
The Legend of Zelda: Tears of the Kingdom esiteltiin juuri päättyneen Nintendo Direct -lähetyksen lopuksi. Ytimekkään, mutta ilahduttavasti rahtusen pelikuvaakin esittelevän trailerin lisäksi pelille saatiin vihdoin myös julkaisupäivä: 12. toukokuuta 2023.
The Legend of Zelda: Tears of the Kingdom julkaistaan Nintendo Switchille.
Splatoon 3 on muodostunut Japanissa suorastaan hillittömäksi myyntihitiksi.
Värikkään räiskinnän kolmas osa on ylittänyt Nintendon laskujen mukaan 3,45 miljoonan kappaleen myynnit vaivaisessa kolmessa päivässä. Kyseessä Switchin heittämällä menestynein pelijulkaisu koskaan aikojen nousevan auringon maassa. Valtavaan lukemaan on laskettu mukaan sekä Splatoon 3:n digitaaliset että fyysiset myynnit.
Nintendolla ei ole suunnitelmissa nostaa Switch-konsolinsa hintaa.
Ei enää kauaa, niin saadaan uusi roolipelieepos kätösiimme.
Nintendo suunnittelee ostavansa Tokiossa majailevan Dynamo Pictures -animaatiostudion.
Vuonna 2011 perustettu Dynamo Pictures on työstänyt aiemmin muun muassa Pikmin-lyhytvideoita ja muita videopeliaiheisia animaatioita. Kauppojen jälkeenkin tarkoituksena on luonnollisesti keskittyä Nintendon omiin pelisarjoihin liittyvien videoiden luomiseen. Studio saa matkan varrella myös uuden nimen: Nintendo Pictures Co Ltd. Ostos on tarkoitus lyödä lukkoon 3. lokakuuta meneillään olevaa vuotta.
Nintendo tuo Kirbyn takaisin parrasvaloihin Kirby's Dream Buffet -moninpelissä.
Metroid Primen uusioversio saatetaan nähdä loppuvuodesta Nintendo Switchin valikoimissa, huhuilee aina yhtä kaikkitietävä Jeff Grubb.
Grubbin lähteiden mukaan ensimmäisen Metroid Primen ehostettu painos alkaa olla jo julkaisua vaille valmis. Ilmestymisajankohtaa Grubb arvuuttelee marraskuulle, 20 vuotta alkuperäisen pelin Pohjois-Amerikan julkaisun jälkeen. Myös kaksi jatko-osaa on kuuleman mukaan jo aikalailla valmiina, mutta nämä on tarkoitus julkaista myöhemmin.
Xenoblade Chronicles 3 Direct -lähetys starttaa klo. 17:00 Suomen aikaa.
Switchin Mario Strikers: Battle League on heitetty Switch Online -jäsenten kokeiltavaksi ilmaisen demon verran.
Metroid Dread on myynyt paremmin kuin yksikään Metroid aiemmin, kertoo Nintendon tuorein tilivuosikatsaus.
Nintendon tämän vuoden isoimmat pelijulkaisut saivat julkaisuajankohtansa.
Splatoon 3 julkaistaan syyskuun 9. päivä, kertoo Nintendo.
Julkaisupäivätiedotteen ohella peliä odottavien ulottuville heitettiin uusi traileri. Kuten lähes neljän minuutin mittainen videopätkäkin kertoo, rakentuu 4 vastaan 4 -moodi Turf War niin uusista kuin vanhoistakin kentistä, joissa taistelutanner on tarkoitus roiskia mahdollisimman tehokkaasti oman tiimin väreillä. Räiskähtelevää meininkiä voi ihastella uutisen loppuun upotetulta trailerilta.
Splatoon 3 julkaistaan Nintendo Switchille.
Lisää aiheesta:
Xenoblade Chronicles 3:n julkaisuajankohtaa on aikaistettu heinäkuun 29. päivälle.
Siinä missä lähes kaikkien viime aikaisten julkaisujen ilmestyminen on lykkääntynyt, käy Xenoblade Chronicles 3:lle päinvastoin. Alkujaan syyskuun julkaisuksi uumoillun roolipelieepoksen kimppuun päästäänkin nimittäin jo heinäkuun lopussa. Aiheen tiimoilta julkaistiin myös taistelusysteemiä ja pelin juonikuvioita esittelevä traileri, jonka voi katsastaa uutisen lopusta.
MONOLITHSOFT-studion kehittämä Xenoblade Chronicles 3 julkaistaan Nintendo Switchille.
Metroid Dread saa lisää pelattavaa juuri ilmestyneen päivityksensä myötä.
Nintendo on lupauksiensa mukaisesti tuonut Metroid Dreadiin Boss Rush -moodin. Tarjolla on perinteinen Boss Rush, joka päästää pelaajat kurmottamaan pomovastuksia toisensa perään ilman mitään muita hidasteita. Survival Rush ja Dread Rush taas lisäävät vaikeustasoa esimerkiksi aika- ja yhden osuman rajoitusten muodossa. Mikäli homma tuntuu liian haastavalta, voi taitojaan treenata Practice Mode -pelimuodossa.
Nintendon Mario Kart 8 Deluxe -turnauksessa jaetaan palkintoja viidelle parhaalle. Skabailu käynnistyy viikon kuluttua.