Vielä ei ole kaikkia kerätty – Pokémon Gon lähdekoodista löytyy viittauksia tuleviin otuksiin
Vielä on kerättävää jäljellä, vielä tulee uusia otuksia, vielä voit löytää Moltressin, vielä tilaisuuden saat!
Vielä on kerättävää jäljellä, vielä tulee uusia otuksia, vielä voit löytää Moltressin, vielä tilaisuuden saat!
Maailmanlaajuiseksi ilmiöksi kohonnutta Pokémon GO -peliä on saatu toistaiseksi odotella saapuvaksi Suomen perukoille. Nyt odotus on päättynyt.
Pokémon GO on menestyksestään huolimatta – tai ehkä juuri siitä johtuen – kärsinyt julkaisustaan saakka palvelinongelmista. Kehittäjä Niantic Labs on nyt onneksi saanut serverinsä siihen kuosiin, että taskuhirviöitä päästään metsästämään peräti 26 uudessa maassa.
Pokémon GO on jälleen askeleen lähempänä suomalaisia pelin tehtyä Euroopan debyyttinsä tänään Saksassa.
Muutamassa päivässä valtaisaksi ilmiöksi kohonnut Pokémon Go on näkemässä päivänvalon piakkoin myös Suomen kamaralla.
Pokémon Go on toistaiseksi houkutellut ihmisiä ylös, ulos ja lenkille ainoastaan Pohjois-Amerikassa, Uudessa-Seelannissa sekä Australiassa. Ingress-aluevaltauspelinkin kehittänyt Niantic Labs lykkäsi laajempaa julkaisua selvittääkseen peliä vaivaavat, astetta suuremmat serveriongelmat. Yhteysongelmien lisäksi Pokémon Go on painiskellut monenlaisten bugien kanssa.
Puhelimen sijaintipalveluihin ja tosielämän liikkumiseen luottava Pokèmon GO on saatu julkaistua Australiassa, Uudessa-Seelannissa sekä Japanissa. Australian viranomaiset ilmoittivat heti kättelyssä hupaisista lieveilmiöistä Darwinilaisella poliisiasemalla.
Wii U:n pelirintamalla on ollut viime kuukausina hiljaista Nintendon siirtäessä pikkuhiljaa painopistettään ensi vuonna julkaistavan NX-konsolinsa suuntaan. Lokakuussa ehditään onneksi tavata vielä kaikkien tuntema italialainen putkimies, Mario.
Huhut ovat välillä mukavaa luettavaa, mutta niiden totuudenmukaisuus on aina kyseenalainen asia. Yksi tulevaa The Legend of Zelda: Breath of the Wildia koskeva huhupläjäys kertoi, että pelissä päästäisiin pelaamaan myös naispuolisella sankarilla sekä kuulemaan ääninäyttelyä.
Nintendon parasta aikaa käynnissä oleva E3-lähetys on paljastanut tulevan Zelda-pelin nimen. Tuleva luomus on saanut nimen The Legend of Zelda: Breath of the Wild.
Amerikan Nintendon toimitusjohtaja Reggie Fils--Aime kertoi lähetyksessä, että kyseessä on helposti yksi suurimmista seikkailuista, joita pelijätti on koskaan julkaissut. Nimikkeessä pelaajat pääsevät luonnon helmaan, kuten ylläoleva uusi traileri näyttääkin.
Nintendo aloittaa näillä näppäimillä oman E3-lähetyksensä, jossa käsitellään yhtiön laitteille saapuvia pelejä.
Nintendo NX:n konsolin massatuotantoa on lykätty pelijätin päätöksestä varustaa laite myös VR-ominaisuuksilla, selviää IT-lehti Digitimesin raportista.
Nintendon presidentin Tatsumi Kimishiman mukaan yhtiö on tulevaisuudessa liittymässä elokuva-alalle.
The Game Awardsin luoja Geoff Keighley on kertonut, että hän aikoo luoda uuden peligaalan. Tapahtuma on suunnattu lapsille ja sen ajankohta on ensi lokakuussa
Kid's Game Awardsissa palkitaan lasten ja nuorten äänestämiä pelihahmoja, pelejä, artisteja ja ammattilaispelaajia. Tilaisuus lähetetään suorana muun muassa DreamWorksTV:n kautta. Gaalaan kanssa yhteistyössä toimivat Nintendo, Activision ja Warner Bros. Interactive.
Smosh Games -Youtube-kanava on julkaissut uuden rehellisen videopelitrailerin. Tällä kertaa valokeilaan otetaan äskettäin Wii U:lle julkaistu Star Fox Zero, joka saa runtua oikein olan takaa.
Juuri saapuneen tiedon mukaan Nintendon seuraava Zelda-peli tullaan julkaisemaan maaliskuussa 2017.
Nintendon panostus mobiili -ja verkkopalveluihin alkaa tuottaa tulosta. Nyt japanilaisjätti on julkaissut ihka ensimmäisen mobiilisovelluksensa.
Google Playstä sekä App Storesta löytyvä sovellus antaa pelaajalle vapaat kädet rakentaa itselleen Mii-hahmo. Alati syvällisiä tiedustelevan Miin kanssa voi jutella, ja myös kavereiden vastauksia voi kommentoida. Kännykkäkamera mahdollistaa luomansa hahmon pudottamisen mitä jännittävimpiin tilanteisiin. Miitomo-ystävien hakeminen onnistuu kätevästi vaikkapa Facebookin tai Twitterin puolelta.
KonsoliFIN järjestää yhdessä Nintendon maahantuonnista vastaavan Bergsalan kanssa The Legend of Zelda: Twilight Princess HD -kilpailun, jonka voittajalle on luvassa vihreänuttuisen Linkin seikkailun keräilyversio Wii U:lle. Special Edition -paketti pitää sisällään alkujaan GameCubelle ja Wiille julkaistun seikkailun uusioversion, pelin soundtrackin sekä Wolf Link -amiibon.
Nintendo ja Google ovat lyöttäytyneet yhteen uuden The Legend of Zelda: Twilight Princess HD -pelin tiimoilta. Kaikille tutun vihreänuttuisen Linkin voi löytää vaeltelemasta Googlen karttapalvelusta.
Vuonna 1986 debyyttinsa tehnyt Link löytyy Google Mapsin selainversiosta tutun keltaisen Street View -miekkosen paikalta. Zelda-peleistä tuttu Link on varustautunut maailmanvalloitukseensa peleistä tutulla miekalla ja kilvellä.
Eilen pidetyssä Pokémon Direct -tiedotustilaisuudessa vahvistettiin, että Nintendo julkaisee vuoden 2016 lopussa uudet Pokémon Sun ja Moon -pelit.
Olipa kerran aika, jolloin ensimmäisestä persoonasta koettava seikkailu tarkoitti putkessa juostavaa sotilasräiskintäa. Pahimmassa tapauksessa tämän kuvakulman käyttäminen takasi pelille leiman Doom-klooni.
Wii U:lle sekä 3DS:lle julkaistu Super Smash Bros. täydentyy vielä kerran ladattavalla lisäsisällöllä. Vihoviimeinen fanfaari on saadaan ilmoille hyvinkin pian, helmikuun neljäntenä päivänä.
Viimeinen kattaus pitää sisällään kaksi uutta taistelijaa, yhden taisteluareenan sekä liudan Mii-hahmojen kostyymejä. Uudet hahmot ovat Bayonetta-pelien nimiosassa tavattava noita sekä tulevasta Fire Emblem: Fates -pelistä lainattu Corrin.
Namco Bandain Tekken-tyylitelty Pokémon-peli Pokkén Tournament on saanut julkaisupäivän.
Vanhat kilpakumppanit Mario ja Sonic kirmaavat Rion olympialaiskentille maaliskuun aikana, kertoo Nintendo.
Mario & Sonic at the 2016 Rio Olympic Games on Nintendon ja Segan viides yhteistyö olympialaisten tiimoilta. Sinisen siilin ja putkimiehen lisäksi karkeloihin päästetään esimerkiksi Luigi, Peach, Bowser, Knuckles, Tails sekä Robotnik. Urhailulajeista mainittakoon rantalentopallo, rugby sekä luonnollisesti jalkapallo.
Ensitunnelmia Wii U:n kehutun Xenoblade Chronicles X:n parista.
Vuonna 1996 Super Nintendolla julkaistu Super Mario RPG herätellään piakkoin henkiin Wii U eShopissa, kertoo Nintendo.
Kulttimaineeseen kohonnutta Super Mario RPG:tä ei saatu Eurooppaan saakka ennen vuotta 2008, jolloin julkaisu nähtiin alkuperäisen Wiin Virtual Console -valikoimissa. Tutut Mario-hahmot roolipelimaailmaan heittänyttä konseptia jatkettiin myöhemmin muun muassa Paper Mario- ja Mario & Luigi -peleissä.
Amiibojen keräilijöille on luvassa herkkua, sillä Nintendo julkaisee ensi vuonna rajoitetun määrän kultaista Mega Man -hahmoa.
Varsin arvokkaasti patsasteleva Mega Man juhlistaa 3DS:lle ilmestyvää Mega Man Legacy Collectionia. Ikoninen hahmo onkin niputettu kattavan kokoelman kylkiäisiksi.