Enkelparventie noidan luokse vie
Bayonetta julkaistiin alun perin vuonna 2009 PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle. Nyt vuosia myöhemmin Hideki Kamiyan ohjaama ja Platinum Gamesin kehittämä maaginen noitaseikkailu tarjoillaan tietokoneella pelaaville.
Bayonetta julkaistiin alun perin vuonna 2009 PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle. Nyt vuosia myöhemmin Hideki Kamiyan ohjaama ja Platinum Gamesin kehittämä maaginen noitaseikkailu tarjoillaan tietokoneella pelaaville.
Pikkuriikkinen lapsonen putoaa keskelle painajaista, jonka painostava alku lyö tahdin ahdistavalle pakomatkalle läpi kuolemansyntien. Little Nightmares muistuttaa, miksi unet saattavat olla pelottavia.
90-luvun puolivälin jälkeen trendikkäiden pelaajien tietoisuuteen räpännyt PaRappa on tehnyt paluun. Rytmipelien ensimmäistä aaltoa edustanut jamittelu teki aikoinaan vaikutuksen hassunhauskalla ulkoasulla, omintakeisella huumorilla ja ennen kaikkea korvamatoina pään sisään luikertelevilla kappaleillaan. Remastered-nimen saanut uusioversio on säilyttänyt kaiken sisällön sellaisenaan, mutta jääkö PaRappa the Rapperin puolivillaisesta comebackista enää kerrottavaa jälkipolville?
Sade luo elämää ja tuo sateenkaaret esiin piiloistaan. Lisäksi se koituu myös pienten valkoisten otusten kohtaloksi, ainakin mikäli Rain Worldia on uskominen.
Indiestudio Videocultin uutukainen on haastava, kaunis ja turhauttava kokemus. Kuutisen vuotta kehitteillä ollut nimike tekee monta asiaa oikein, mutta valitettavasti myös hutilyöntejä piisaa. Näin ollen siitä tuskin on jokaiselle pelaajalle, mutta mikäli kaipaat elämääsi lisää haastetta, voi Rain World olla juuri sinua varten.
Sakkolappujen kirjoittaminen on mahtavaa. Ainakin virtuaalimaailmassa.
NieR: Automata on suurella taiteellisella antaumuksella hiottu teos, jonka sanoinkuvaamattoman upea soundtrack ja lumoava maailma saavat haikailemaan yhä uudelleen takaisin pelin äärelle.
Indiestudio PaperSevenin debyyttipeli Blackwood Crossing istuttaa pelaajan sisarusten, Scarlettin ja Finnin, mielikuvituksen täyteiselle reissulle, jonka kantavia teemoja ovat rakkaus ja menetys.
Mass Effect -sarjan neljäs osa vie pelaajansa tutkimaan uutta galaksia. Tekniset puutteet eivät onnistu kaatamaan koko venettä.
Suomalainen Frozenbyte-studio lähtee uusimmalla pelillään uusille urille. Trine-sarjan tasoloikan sijaan tarjolla on nyt roguelike-tyyppinen Has-Been Heroes, joka yllättää haastavuudellaan sekä varsin näppärällä taistelumekaniikallaan.
Kannattiko muutos? Ensivaikutelma antaisi olettaa, että näin ei ole. Mutta mitä enemmän männävuosien sankarien kanssa viettää aikaa, sitä maukkaammalta seikkaileminen alkaa maistua.
Lego Worlds esittelee avoimeen seikkailuun, tutkimiseen ja rakenteluun pohjautuvan teoksen, joka havittelee Minecraft-sukupolven aikoja ja rahoja. Onko mikään esteenä kassakoneen kilinälle?
Mikä yhdistää kiroilevaa klovnia, haamua, aloittelevaa koodaria ja kahta liittovaltion agenttia? Hyvä seikkailupeli tietenkin.
Yli 25 vuoden ikään ehtinyt Civilization-sarja porskuttaa vuodesta toiseen.
Old Time Hockey yrittää vedota retrokiekkoilun ystäviin, mutta metsään menee.
Uuden tekijätiimin loihtima Flatout 4: Total Insanity onnistuuu selättämään siihen kohdistuneet pahimmat ennakkopelot, mutta nappisuorituksesta ei uskalla kuitenkaan puhua.