Kaukaa komea mutta vuosien kuivattama Pesusieni
Lisää uusioversioita kansalle. Tällä kertaa nykyaikaan päivitetään PlayStation 2 -aikakauden tasoloikintaa.
Lisää uusioversioita kansalle. Tällä kertaa nykyaikaan päivitetään PlayStation 2 -aikakauden tasoloikintaa.
Sarjassamme "tätä ei kukaan tilannut" esittelemme tänään pintakiillotetun version alun perin PlayStation 2:lle julkaistusta merkkiteoksesta Destroy All Humans!
Shh, hiivitään ihan hissukseen...
Röki yhdistää menneisyyden ja nykyhetken ristiriitaisella tavalla. Välillä kaunis maailma ja liikuttava tarina vievät mennessään, mutta turhan usein kehno pelattavuus ja kömpelö kerronta pilaavat hyvän kokonaisuuden.
Rautamiehen pitäisi kaiken järjen mukaan soveltua mainiosti päteväksi VR-viihteeksi. Lähelle päästäänkin, ei vain aivan maaliin saakka.
Loppuvuoden huippupeli on vihdoin tarjolla myös PC:lle entistä viimeistellympänä.
Superliminalissa asiat eivät ole sitä miltä näyttävät.
Warhammer 40,000: Mechanicus tarjoaa mielenkiintoista vuoropohjaista taistelua pitkäikäisen pelisarjan jatkoksi.
Ghost of Tsushima jatkaa PlayStation 4:n perinteitä laadukkaiden kolmannen persoonan vinkkelistä kuvattujen toimintaseikkailuiden saralla.
SELF on mielenkiintoinen ja minimalistinen kiinalaisten kehittäjien tekemä tarinapeli.
Across the Groovesin juoni ei hienosta tunnelmasta huolimatta kanna maaliin asti.
Merkkitapaus versiosta riippumatta. Mikäli et ole vielä sarjan pelejä kokeillut, se kannattaa tehdä viimeistään NYT.