Joskus päivät vain tuntuvat toistavan itseään – vuoden parhaat aikasilmukat
Vuoteen mahtuu kovaa toimintaa, parasta rogueheavyä ja pari harmillisesti unohdettua moninpeliä – uudelleen ja uudelleen.
Vuoden 2021 kovimmat pettymykset koostuivat muun muassa Battlefieldistä, Deathloopista ja... Chris Prattista?
Ei mennyt kaikki ihan putkeen tänä(kään) vuonna!
Kuusi syytä, miksi Deathloop on yksi vuoden parhaista peleistä, ellei jopa PARAS (ja pari pienenpientä nurinan aihetta)
Kuusi syytä sille, miksi JUURI SINUN olisi syytä innostua Deathloopista.
Murhamurmeli ja kahdeksan kalmokandidaattia
Deathloop osoittaa tiukan tunnelman ja huikean mielenkiintoisten maailmojen kumpuavan syvältä Arkane Studiosin DNA:sta.
Nouset kyytiin kerran, olet kyydissä aina
Bethesda osaa vetää oikeista naruista roguelike-uutukaisessaan.
Deathloop (PS5) 15.9.2021 | KonsoliFIN – Toni
Deathloop vaikuttaa oikein lupaavalta peliltä ensimetrien aikana. Sitä ei kuitenkaan voi pelata kuin vaikkapa Call of Dutya, jossa rynnitään pyssyt paukkuen ja kranaatteja viskellen vihollisten kimppuun. Sniikkailu on se juttu, sen avulla pysyy paremmin hengissä.
Kas, nyt on Deathloop-kuukausi, sopiva aika pistää odotetun pelin James Bond -tyylinen tunnussävelmä soimaan
Deathloop-kuukausi. Kas näin siihen voi valmistautua!
Loppuvuosi on pelaamisen kulta-aikaa – toimitus nimesi tulevien kuukausien odotetuimmat pelijulkaisut
Loppuvuosi tuo tullessaan ison kasan uutta pelattavaa! Toimituksemme pähkäili niistä kaikkein kiinnostavimmat nimikkeet.
DualSensen ominaisuudet luovat lisäimmersiota Deathloopin aikasykleihin
PlayStation 5:n DualSense-ohjain tuo lisäimmersiota Arkane Studiosin Deathloop-sessioihin.
Aikasykliräiskintä Deathloop hyödyntää DualSensen ominaisuuksia esimerkiksi haptisen tärinäpalautteen, alati tilanteen mukaan elävien liipaisinten sekä ohjaimen kaiuttimen osalta. Tarkoituksena on luoda lisäimmersiota lähestulkoon tilanteeseen kuin tilanteeseen pelaajan omien kätösten kautta. Ominaisuuksia voi katsastaa uutisen lopun ytimekkäältä videolta.
Deathloop julkaistaan syyskuun 14. päivä PC:lle sekä PlayStation 5:lle.