Uutinen

Enclave siirtyy jo toiseen osaansa

GameSpot kertoo Starbreeze Studiosin päivittäneen kotisivujaan paljastaen samalla uuden pelin olevan kehityksessä. Kyseessä on Enclave II -roolipeli, joka tullaan julkaisemaan GameCubella, PlayStation 2:lla, Xboxilla ja PC:llä.

Kakkososa sijoittuu luonnollisesti ensimmäisen osan jälkeiseen aikaan, mutta kyseisellä ajanjaksolla taikuus on kaikonnut maailmasta. Asiaan kuitenkin tulee muutos, kun maaginen Valon kirja joutuu pahan Callia-velhottaren käsiin.

Guardian Viper
Uutinen

Futuraman peliversiosta tietoja ja kuvia

GameSpot kertoo muutamia uusia yksityiskohtia Sci:n tulevasta multiplatform-pelistä Futurama.

Samannimiseen animaatiosarjaan perustuvassa pelissä tullaan näkemään ohjelman tunnetuimmat hahmot ja tarinaakin laativat itse sarjan käsikirjoittajat. Tämä myös näkyy, sillä pelin alkuasetelmat ovatkin varsin hulppeat. Äiti-niminen bisnesnainen nimittäin sattuu ostamaan puolet maapallosta luodakseen siitä jättiläismäisen taistelualuksen, jolla valloittaa koko universumi. Tietenkin jää pelaajan vastuulle tehdä nämä aikeet tyhjiksi.

Guardian Viper
Uutinen

Electronic Arts panostaa Cube/GBA-linkkikaapelitukeen

Electronic Arts kertoo julkaisemassaan lehdistötiedotteessa tukevansa muutamassa tulevassa GameCube- ja Game Boy Advance -nimikkeessään laitteistojen välistä linkkikaapelimahdollisuutta.

Kolme ensimmäistä peliä, joiden kaksi eri versiota voidaan linkittää toisiinsa, ovat FIFA 2004, Tiger Woods PGA Tour 2004 ja Madden NFL 2004. Miten nämä pelit tulevat hyödyntämään tätä mahdollisuutta, ei vielä kerrota. Yleensä linkkikaapelin avulla saadaan avattua kummassakin versioissa bonuksia, kuten uusia kenttiä.

Guardian Viper
Uutinen

Enclave siirtyy jo toiseen osaansa

GameSpot kertoo Starbreeze Studiosin päivittäneen kotisivujaan paljastaen samalla uuden pelin olevan kehityksessä. Kyseessä on Enclave II -roolipeli, joka tullaan julkaisemaan PlayStation 2:lla, GameCubella, Xboxilla ja PC:llä.

Kakkososa sijoittuu luonnollisesti ensimmäisen osan jälkeiseen aikaan, mutta kyseisellä ajanjaksolla taikuus on kaikonnut maailmasta. Asiaan kuitenkin tulee muutos, kun maaginen Valon kirja joutuu pahan Callia-velhottaren käsiin.

Guardian Viper
Uutinen

Futuraman peliversiosta tietoja ja kuvia

GameSpot kertoo muutamia uusia yksityiskohtia Sci:n tulevasta multiplatform-pelistä Futurama.

Samannimiseen animaatiosarjaan perustuvassa pelissä tullaan näkemään ohjelman tunnetuimmat hahmot ja tarinaakin laativat itse sarjan käsikirjoittajat. Tämä myös näkyy, sillä pelin alkuasetelmat ovatkin varsin hulppeat. Äiti-niminen bisnesnainen nimittäin sattuu ostamaan puolet maapallosta luodakseen siitä jättiläismäisen taistelualuksen, jolla valloittaa koko universumi. Tietenkin jää pelaajan vastuulle tehdä nämä aikeet tyhjiksi.

Guardian Viper
Uutinen

Xbox Liven Euroopan teleoperaattorit

Ensiviikon perjantaina Xboxin Euroopan julkaisusta kuluneeksi yksi vuosi. Samana päivänä Xbox Live avautuu virallisesti pelaajille Euroopassakin. Mukana on aluksi kahdeksan maata joiden joukkoon Suomi ei ikävä kyllä kuulu, mutta ei anneta sen masentaa sillä Xbox Live-paketin voi ostaa myös jostain muusta Euroopan maasta.

Microsoft on julkaissut tiedot siitä mitkä teleoperaattorit kussakin maassa on mukana hankkeessa, paitsi Saksan jotka ilmoitetaan myöhemmin. Suomalaisia ehkä kiinnostavin tieto koskee Ruotsin operaattoreita joista mukana on TeliaSonera, UPC/chello ja B2 Bredband.

Slaisser
Uutinen

Enclave saa jatkoa

Starbreezen Xboxille kehittämä ja myöhemmin myös konsoleille kääntyvä toimintaseikkailu Enclave saa jatko-osan. Enclave II sijoittuu ensimmäisessä osassa käydyn suuren hyvän ja pahan välisen taistelun jälkeisiin tapahtumiin - aikaan, jolloin taikuus on lähes kokonaan kadotettu maan päältä. Muinainen kirja kertoo kuitenkin myyttisestä Enclavesta, jossa taikuutta vielä löytyy.
Hakkiz
Uutinen

Uutta kuvamateriaalia F1 Career Challengesta

EA on julkaissut vinon pinon uusia kuvia F1 Career Challengestaan. Perinteisestä F1-huristelun kaavasta poikkeava peli keskittyy F1-kuljettajan uran luomiseen. Kaudet 1999, 2000, 2001 ja 2002 sisältävässä pelissä pärjätäkseen pelaajan on tultava tunnetuksi ja päästävä mahdollisimman hyvään talliin, lopullisena tavoitteenaan himoitun maailmanmestaruuden nappaaminen itselleen. Virallisen lisenssin ansiosta pelissä on tietysti mukana kaikki radat ja kuljettajat aiemmin mainituilta kausilta.
Hakkiz
Arvostelu

WWE Raw

WWE:n suuri debyytti MS:n jättikonsolilla tapahtui vuosi sitten USA:ssa, kestikin muutama tovi, jotta muu maailma saisi käsiinsä ko. pelin. Moni fani on odottanut tätä peliä kuin kuuta nousevaa, mutta kattaako WWE Raw odotusta?
Unreal-Hawk
Uutinen

Lady Sia saa jatkoa

N-Philes kertoo RFX Interactiven suhteellisen hyvin menestyneen Lady Sia -pelin saavan jatkoa.

Edellisessä Lady Siassa samanniminen neitokainen pelasti valtakuntansa sitä vaanivilta voimilta, mutta mikäs pahan tappaisi? Kakkososassa edetäkseen on pelaajien vierailtava muun muassa soilla, veden alla ja merirosvolaivalla. Apuna on tehokas miekka ja maaginen kaulakoru, jotka antavat hahmolle hänen erikoiset voimansa.

Guardian Viper
Uutinen

Medal of Honor: Rising Sun -ruutukaappauksia

CubeFIN raportoi eilen ensimmäiset yksityiskohdat Electronic Artsin tulevasta räiskintäpelistä Medal of Honor: Rising Sun.

Nyt Cube Europe on julkaissut kyseisestä tuotoksesta ensimmäiset kymmenen ruutukaappausta. Kuvia katsellessa kannattaa tietenkin huomioida, että peli on vielä varsin aikaisessa kehitysvaiheessa. Joka tapauksessa, ensimmäiset screenshotit voit tsekata täältä.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Elokuvien väsäystä Peter Molyneuxin kera

Activision on ilmoittanut, että se on napannut julkaisuoikeudet Lionhead Studiosin ja Peter Molyneuxin tulevaan The Movies -peliprojektiin. Allekirjoitettu sopimus mahdollistaa myös mahdolliset jatko-osat.

Itse projektissa pelaaja luo elokuvia. 1920-luvulta aloitettavassa projektissa voi kirjoittaa käsikirjoituksia ja säätää lähes kaikkea kuviteltavissa olevaa.

The Movies ilmestyy ensi vuoden aikana. Ensimmäiset ruutukaappaukset näet klikkaamalla tästä.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Amerikan Nintendo paljasti GC-pelien julkaisuaikoja

Amerikan Nintendo on virallisilla nettisivuillaan paljastanut Yhdysvaltojen julkaisuaikoja tuleville GameCube-peleille. Tässä lyhyt lista:

- Sonic Adventure DX: Director's Cut: ??.5.2003
- Lost Kingdoms 2: ??.5.2003
- Mega Man EXE Network Transmission: Q2 2003
- F-Zero GC: ??.6.2003
- Product Number 03: ??.8.2003
- Soul Calibur 2: ??.8.2003
- Viewtiful Joe: ??.9.2003
- Dead Phoenix: Q4 2003

Esa Mäkijärvi
Uutinen

GameCuben Euroopan myyntitilastoja

GameCube Advanced on julkaissut sivuillaan ELSPAn laatimat Euroopan pelimyyntilastot viikolta 9. Listat löytyvät alta, ja ensimmäinen näistä käsittelee vain GameCuben pelejä, kun jälkimmäinen taas kattaa kaikkien laitteistoiden versiot.

GameCube:

Guardian Viper
Uutinen

PS2:n Splinter Cell ensin Eurooppaan

Gamers.com kertoo Ubi Softin ilmoittaneen sen tulevan hiiviskelypelin Splinter Cellin PlayStation 2 -version näkevän päivänvalon ensimmäisenä Euroopassa. Tämä tulee tapahtumaan 27. päivä maaliskuuta, joka on huomattavasti aikaisemmin kuin Yhdysvaltojen 8.4. tapahtuva julkaisu.

Alkuperäinen Xbox-versio onkin yksi kyseisen konsolin parhaimmista peleistä, joka on menestynyt maailmalla myös kaupallisestikin. Pian siis PS2-pelaajatkin pääsevät uuden agenttiseikkailun pariin!

Guardian Viper
Uutinen

Sony + Jet Li = Rise to Honor

Gamesarefun.com kertoo Sony Computer Entertainment American Foster Cityn studion ilmoittaneen tekevänsä uutta peliprojektia PlayStation 2:lle yhdessä actiontähti Jet Lin kanssa. Rise to Honor -nimisen pelin lupaillaankin vievän pelaajansa keskelle Hong Kong -toimintapätkistä vaikutteita saanutta pelipakettia, jota höystämään ollaan suunniteltu useita eri juonikoukeroita.

Pelissä astutaan Kit Yun -nimisen (Jet Li) henkivartijan rooliin, joka työskentelee Hong Kongin pahamaineisimman rikollispomon leivissä.

Guardian Viper
Uutinen

Famitsun arvosanoja tuleville PS2-peleille

Gamesarefun.com kertoo japanilaisen peliraamattu Famitsun uusimman numeron sivuilta löytyvän arvostelut kahdesta nimekkäästä PlayStation 2 –julkaisusta.

Ensimmäinen on Squaren Final Fantasy X-2, joka keräsi neljältä arvostelijaltaan pisteet 9, 9, 8 ja 8, eli yhteensä 34/40 mikä oikeuttaa pelille lehden kultapalkinnon. Alkuperäinen Final Fantasy X kuitenkin rohmusi samaisessa julkaisussa aikoinaan enemmän pisteitä yhteistuloksella 39/40 (10,9,10 ja 10).

Guardian Viper
Uutinen

Midtown Madness 3 keskikesällä

Microsoft Game Studiosin Midtown Madness -sarjan kolmas osa, joka julkaistaan vain Xboxille, tulee tuoreimpien tietojen mukaan Pohjois-Amerikassa myyntiin 17. kesäkuuta. Eurooppaan peliä voi odotella muutamia viikkoja myöhemmin. Alkujaan jo syksyllä 2002 julkaistavaksi tarkoitettu peli piti julkaista nyt kevään aikana, mutta todennäköisesti Live-tuen lisääminen kestikin odotettua kauemmin.
Hakkiz
Uutinen

Nintendo vahvisti kehittelevänsä uutta taskukonsolia

Amerikan Nintendo on vahvistanut, että se kehittelee tällä hetkellä seuraajaa yhtiön 32-bittiselle Game Boy Advance -taskukonsolille. Varsinaisia yksityiskohtia uuden laitteen tiimoilta ei ole vielä saatavilla, mutta Nintendon tavoitteena on jatkossakin pysyä pocket-pelaamisen kirkkaimmassa kärjessä.

Lisää, kun jotain kertomisen arvoista ilmaantuu.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Capcom vahvisti Super Ghouls 'n Ghosts Onlinen

Capcom on Cube Europen uutisen mukaan vahvistanut, että se työstää Super Ghouls 'n Ghosts -pelin online-versiota GameCubelle, PlayStation 2:lle ja Xboxille. Uutta tuotosta kehittää Game Factory ja se keskittyy parempaan pelattavuuteen, tarinalinjaan sekä hahmoihin.

Varsinaisia yksityiskohtia ei vielä kerrottu, mutta lisää varmasti piakkoin.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Ei Battlebotsia Eurooppaan

THQ on ilmoittanut, että sen Yhdysvalloissa jo jokin aikaa sitten julkaistua Battlebots-peliä ei tulla näkemään Euroopassa. Kyseisen projektin piti ilmestyä viime viikolla, mutta nyt titteli on virallisesti peruutettu. Varsinaista syytä tähän päätökseen ei kerrottu, mutta tuotos myi rapakon takana varsin surkeasti.
Esa Mäkijärvi
Uutinen

Paluu Persian mystisiin maisemiin

GameCube Europe kertoo Ubi Softin ja Jordan Mechnerin paljastaneen työskentelevänsä uuden Prince of Persia -pelin parissa, joka kulkee nimellä Prince of Persia: The Sands of Time. Sarjan luoja Mechner valvoo tiivisti pelin kehitystä, josta vastaa Ubi Softin Montrealin studio, jonka viimeisimpiin luomuksiin kuuluu GameCubellekin ilmestyvä Tom Clancy’s Splinter Cell.
Guardian Viper
Uutinen

Uusi Prince of Persia työn alla

Kuuluuhan sieltä Persian suunnasta vaihteeksi hyviäkin uutisia. Muinainen hitti Prince of Persia palaa nimittäin peliksi. Uusi projekti pitää Ubi Softin Splinter Cell -tiimin kiireisenä loppuvuoteen saakka.

Jatko-osa 1980-luvun puolella alkaneelle sarjalle tulee kantamaan nimeä The Sands of Time. Projektia valvoo alkuperäispelin ideoitsija Jordan Mechner. Taikavoimien ja vallanhimoisten sulttaanien ympärillä liikkuvaa juonta selvitetään, kun Prince of Persia: The Sands of Time ilmestyy myöhemmin tänä vuonna alustanaan viimeisimmät konsolit ja PC.

saintbert
Uutinen

Naughty Dog puhuu Jak and Daxter 2:sta

Gamers.com-sivusto kertoo Naughty Dogin perustajan ja varajohtajan Jason Rubyn puhuneen tiimin Jak and Daxter: The Precursor Legacy -pelin jatko-osasta Las Vegasissa järjestetyssä D.I.C.E. -tapahtumassa.

Tapahtumassa pidettiin seminaari, jossa keskusteltiin jatko-osien hyvistä ja huonoista puolista. Siinä Ruby puhui avoimesti ensimmäisen Jak and Daxterin parissa työskentelystä.

Guardian Viper
Uutinen

Molyneux'n uusimmassa tavoitellaan valkokankaita

Activision on nähty vääntämässä sopimusta pelijumala Peter Molyneux'n kanssa. Kyse on miekkosen tekeillä olevasta projektista The Movies. Ensi vuoden julkaisukalenterista paikkaansa etsivä managerointi heittää keskelle Hollywoodin hullunmyllyä. Aikajana venyy mykkäfilmien kultakaudelta tulevaisuuden tehostespektaakkeleihin.
saintbert
Uutinen

Xbox v1.2?

Eräs sivusto kertoo kuinka heidän aktiivisimmat kävijät ovat lähettäneet kuvia uudesta Xboxista, joka eroaa sisällöltään vanhempiin malleihin. Vielä ei ole tiedossa onko sisusten muuttelussa haettu vain halvempia tuotantokustannuksia, vai onko mukaan laitettu taas jotain purtavaa modaamisen ystäville. Heidän sanoja lainaten :

Althought we don't know yet if the changes on the protection scheme are big , we decided to give this new board a name before the confusion starts again : Xbox v1.2. v2.0 is reserved for what MS will show at E3 :)
Wombut
Arvostelu

Tony Hawk's Pro Skater 4

Tony Haukan kolmas GBA-inkarnaatio on samalla miehen nimeä kantavan pelisarjan neljäs osa. Pienet uudistukset eivät kuitenkaan pysty kantamaan kovin tutun oloista kokonaisuutta.
Esa Mäkijärvi
Uutinen

Huhu: Uusia Earthbound-pelejä sittenkin kehitteillä?

Gamesarefun.com raportoi vahvistamattomasta huhusta, jonka mukaan "Nintendon sisäiset lähteet" olisivat paljastaneet kahden uuden Mother-pelin olevan kehitteillä GameCubelle ja Game Boy Advancelle.

Näistä ensimmäinen olisi Famicomilla (NES) nähtyjen Mother 1- ja 2-pelien yhdistelmäpaketti täysin uusituilla grafiikoilla. Julkaisualustana toimisi GBA ja ilmestymispäivä olisi suurin piirtein sama kuin Game Boy Playerilla.

Toinen huhupeli olisi jo kertaalleen kuopattu Nintendo 64 -projekti Mother 3, joka olisi japanilaisen Quiter-sivuston mukaan nyt tulossa GameCubelle.

Esa Mäkijärvi
Arvostelu

Mortal Kombat: Deadly Alliance

Brutaaliudellaan aikoinaan kohauttanut Mortal Kombat -sarja on palannut vuosien hiljaiselon jälkeen pelimarkkinoille. Verta, hikeä ja armotonta mätkintää on siis luvassa, kun värikkäät taistelijat ottavat jälleen mittaa toisistaan.
Guardian Viper
Uutinen

Uutta Medal of Honoria tulossa

IGN Cube ja Cube Europe raportoivat, että Electronic Arts on kehittämässä uutta Medal of Honor -sarjan peliä PlayStation 2:lle, GameCubelle ja Xboxille. Uuden julkaisun ilmestymispäiväksi on asetettu Syksy 2003.

Toistaiseksi ainoan pelistä julkaisun ruutukaappauksen löydät täältä.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

The Sims -videoita julkaistu

Nintendo on julkaissut muutaman videon GameCubelle 4.4. ilmestyvän The Sims -pelin tiimoilta. Muutama julkaistu videopätkä sisältävät jonkin verran suhteellisen mukavalta näyttävää pelikuvaa.

Tässä linkit videoihin:

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Ubi Softille Harvest Moonin PAL-julkaisuoikeudet

Suuri ranskalainen julkaisijajätti Ubi Soft on ilmoittanut, että se on tehnyt sopimuksen Harvest Moon: A Wonderful Life- (GameCube) ja Harvest Moon: Friends of Mineral Town (Game Boy Advance) -pelien tuomisesta Eurooppaan. Molempien tittelien julkaisu tapahtuu lokakuussa 2003.

GC-projektista voit lukea lisää täältä, GBA-version yksityiskohtia taas voit lukaista klikkaamalla tästä.

Lisää piakkoin.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Ubi Softille Harvest Moonin PAL-julkaisuoikeudet

Suuri ranskalainen julkaisijajätti Ubi Soft on ilmoittanut, että se on tehnyt sopimuksen Harvest Moon: A Wonderful Life- (GameCube) ja Harvest Moon: Friends of Mineral Town (Game Boy Advance) -pelien tuomisesta Eurooppaan. Molempien tittelien julkaisu tapahtuu lokakuussa 2003.

GC-projektista voit lukea lisää täältä, GBA-version yksityiskohtia taas voit lukaista klikkaamalla tästä.

Lisää piakkoin.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Shigeru Miyamoto puhuu GameCubesta

Las Vegasissa järjestetyssä lehdistötilaisuudessa Nintendon legendaarinen pelisuunnittelija Shigeru Miyamoto puhui lyhyesti GameCuben tulevaisuudesta.

Ensinnäkin, uusi Donkey Kong -peli on virallisesti kehitteillä GC:lle. Nintendon sisäisen EAD-tiimin kehittämästä tuotoksesta ei ole kuitenkaan minkäänlaisia yksityiskohtia. Kyseessä voi siis olla vaikkapa tasohyppely, ajopeli tai jotain aivan muuta.

Esa Mäkijärvi