Uutinen

Kehittäjät kertovat Revon konehuoneesta

IGN kertoo saaneensa Revolutionin parissa työskenteleviltä kehittäjiltä uusia tietoja konsolin sisällä hyrräävästä teknologiasta, josta Nintendo itse ei aio välttämättä kertoa mitään.

Ilmeisesti IBM:n valmistama, 729 MHz:n kellotaajuudella varustettu Broadway-prosessori ja ATI:n kehittämä, 243 MHz:n Hollywood-grafiikkasuoritin perustuvat pitkälti GameCubesta tuttuun arkkitehtuuriin, mikä mahdollistaisi pelistudioiden aikaisempien puheiden mukaisen, kivuttoman siirtymisen pelikuutiosta vallankumoukseen.

Paavo Niskala
Uutinen

PSP:n Gradius-kokoelma kesällä Eurooppaan

Konami julkaisee 20-vuotiaan Gradius-sarjan kokoelman PSP:lle ensi kesänä. Gradius Collection kokoaa yksiin kansiin sarjan neljä ensimmäistä arcade-räiskintää sekä aikaisemmin Euroopassa julkaisemattoman Gradius Gaiden -pelin ensimmäiseltä PlayStationilta. Täytteenä on lisäksi videoita ja musiikkia vuosien varrelta. Kuvasuhteeksi voi valita aluperäisen 4:3 -suhteen tai PSP:n ruudun täyttävän 16:9 -kuvasuhteen.
Oliver
Uutinen

Black pyörii sittenkin Xbox 360:llä

Xbox 360:n emulaattorin tukemien Xbox-pelien lista on pitkästa aikaa kasvanut 16 pelillä, joten aikaisemmista puheista huolimatta BLACKiakin voi nyt pelata uudella Xboxilla:

  • BLACK(tm)
  • Star Wars Battlefront(tm) II
  • World Soccer Winning Eleven 9
  • Darkwatch(tm)
  • Grand Theft Auto: San Andreas(tm)
  • Half-Life® 2
  • Fable®
  • Fable®: The Lost Chapters(tm)
  • Forza Motorsport(tm)
  • Ninja Gaiden®
  • Ninja Gaiden® Black
  • SSX 3
  • Tom Clancy's Splinter Cell® Chaos Theory(tm)
  • kill.switch
  • Paavo Niskala
    Uutinen

    B-poikia Pleikkareille

    Sony Computer Entertainment Europe (SCEE) julkaisee syyskuussa PS2:lle ja PSP:lle B-Boy -pelin, jossa on tarkoitus breikata tiensä tähtiin. FreeStyleGamesin kehittämää peliä ovat olleet suunnittelemassa legendaarisen Rock Steady Crewn Crazy Legs, sekä vastaavassa maineessa Britanniassa oleva DJ Hooch.

    B-boyssa pelaajan on otettava haltuun yli 800 oikeilta breikkaajilta napattua liikettä ja edetä urallaan katu-battleista maailmanmestaruuskisoihin asti.

    Oliver
    Uutinen

    DS Liten tuotanto nousee kohisten

    Nintendo on ilmoittanut kuun alussa Japanissa lanseeratun DS Liten tuotannon kasvavan edelleen huomattavasti. Tuotantovaikeuksien takia heti julkaisussa kaupoista loppunutta konsolia pukkaa maaliskuun aikana 550 000 suunnitellun 450 000 kappaleen sijasta ja huhtikuussa markkinoille saadaan noin 700 000 laitetta.
    Paavo Niskala
    Uutinen

    Lisää Kingdom Heartsia luvassa

    Kingdom Hearts II julkaistaan Pohjois-Amerikassa tänään ja tapauksen kunniaksi Los Angelesissa järjestetyssä juhlassa haastateltu pelisarjan tuottaja Tetsuya Nomura on kertonut jo suunnittelevansa jatkoa sarjalle. Aikaisemmat pelit ovat vieneet tarinaa eteenpäin aikajärjestyksessä, mutta Nomuran mukaan näin ei välttämättä tule olemaan seuraavan osan kohdalla.
    Oliver
    Uutinen

    StarCraft: Ghost jää haaveeksi?

    Blizzardin jo vuosia myöhästyneen StarCraft: Ghostin kehitys on toistaiseksi lopetettu. Pelin GameCube-versio peruutettiin jo viime vuonna ja nyt PlayStation 2 - ja Xbox-versiotkin on laitettu jäihin. Blizzard aikoo seuraavaksi keskittyä tutkimaan uusien konsolien tarjoamia mahdollisuuksia ja lähiaikoina on tarkoitus päättää lopullisesti myös StarCraft: Ghostin kohtalosta.
    Oliver
    Uutinen

    Revo ei seuraa Xbox 360:n ja PS3:n esimerkkiä

    Nintendon toimitusjohtaja Satoru Iwata on todennut, että Revolutionin samanaikainen maailmanlaajuinen julkaisu on epätodennäköinen. Hänen mielestään kilpailijoiden strategiat eivät ole mikään peruste Revon maailmanlaajuiselle julkaisulle.

    Yhtiö ei ole vielä ilmoittanut uudelle konsolilleen virallista julkaisupäivää, joka sijoittunee marraskuun tienoille, mutta GDC 2006 -tapahtumassa pitämässään puheessa Iwata lupasi, että lähiaikoina Nintendo paljastaa suunnitelmiaan.

    Paavo Niskala
    Uutinen

    GDC 2006: Revon ohjain sylkee seittiä

    IGN:n mukaan Activisionilla on kehitteillä Revolutionille oma versio Spider-Man 3:sta, jonka kontrollien on tarkoitus hyödyntää nimenomaan konsolin uutta ja ihmeellistä ohjainta. Mitään tarkempia tietoja ei vielä ole tullut julki, mutta mahdollisesti ohjaimella tähdätään ja lingotaan seittiä hämiksen seikkaillessa suurkaupungin rakennusten seassa.

    Activisionin tavoitteena on julkaista ainakin yksi peli Nintendon uudelle konsolille neljän kuukauden kuluessa sen loppuvuoden julkaisusta, mutta vielä ei tiedetä, mikä peli on kyseessä.

    Paavo Niskala
    Uutinen

    David Reeves (SCEE): Eurooppa samalle viivalle

    MCV-verkkosivulle antamassaan haastattelussa Sony Computer Entertainment Europen (SCEE) johtaja David Reeves on kertonut tähtäävänsä siihen, että Eurooppaa kohdellaan tasavertaisesti Japanin ja USA:n kanssa PlayStation 3:n julkaisussa. Tarkkoja lukumääriä toimitettavista konsoleista Reeves ei vielä kuitenkaan pystynyt antamaan.

    Reeves oli myös iloinen, että uusi konsoli saadaan Euroopassakin jo seuraaville joulumarkkinoille, mikä merkitsee paljon jälleenmyyjille sekä tietenkin myös pelijulkaisijoille.

    Oliver
    Arvostelu

    Shadow the Hedgehog

    Sonicit kuuluvat jokaisen pelurin perussivistykseen, mutta mitä jää käteen kun perinteisten Sonicien oivallukset heitetään romukoppaan uudistusten tieltä?
    gilgamesh1
    Uutinen

    PlayStation (1994 - 2006) in memoriam

    PlayStation 3:n julkaisun lähestyessä Sony on ilmoittanut lopettavansa ensimmäisen pelikonsolinsa valmistuksen. PlayStation julkaistiin Japanissa joulukuussa 1994 ja vuoden 2000 syyskuussa paljastettiin nuorennusleikkauksen läpikäynyt PSone-malli.

    Ensimmäinen PlayStation ohitti viime kesänä 100 miljoonan myydyn konsolin virstanpylvään ja se palkittiin syksyllä Emmyllä edelläkävijän roolista polygonipohjaisen 3D-pelikokemuksen saralla. Pleikkarin ansioksi luetaan myös videopelaamisen tuominen massamarkkinoille.

    Oliver
    Uutinen

    GDC 2006: Cel-shading Zelda DS:lle!

    Satoru Iwata paljasti puheensa aikana DS:lle kehitettävän The Legend of Zelda: Phantom Hourglassin. GameCuben Wind Wakerista tutun tiimin cel-shading -grafiikoilla höystetty seikkailu julkaistaan vielä tämän vuoden puolella, mutta ei välttämättä Euroopassa.

    Linkiä ohjataan kosketusnäytöllä, josta myös pelikuva pääasiassa nähdään ylemmän näytön toimiessa lähinnä karttana.

    Paavo Niskala
    Uutinen

    GDC 2006: PSP:n tulevaisuus

    Eilen pitämässään puheessa SCE WWS:n pomo Phil Harrison selvitti myös PSP:n tulevaisuutta. Pääosin uutiset oli tosin jo paljastettu Tokiossa viime viikolla.

    PSP:lle on siis vihdoinkin tulossa netistä muistikortille ladattavia pelejä. Emulaattorilla toimivien ekan Pleikkarin klassikoiden lisäksi saataville tulee myös kokonaan uusia pelejä, jotka kaikki eivät tule olemaan vain pikku välipaloja, vaan tarkoitus on jakaa isompiakin pelejä sähköisesti.

    Oliver
    Uutinen

    Uusi traileri tulevasta Tomb Raiderista

    Eidos on julkaissut uuden trailerin ensi kuussa Xbox 360:lle, Xboxille, PS2:lle sekä PC:lle ilmestyvästä pelistään Tomb Raider: Legend. Suunnittelusta vastaa Crystal Dynamics ja mukana häärii tällä kertaa myös ensimmäisen osan menestyspelin luonut Toby Gard, joka ei ole ollut mukana sarjan muiden osien suunnittelussa. Trailerilla on pituutta 1:44 ja se on ilmeisesti otettu pelin Xbox 360 -versiosta. Sen voit ladata alla olevasta linkistä.

    Niko Martiskainen
    Uutinen

    Kauppapaikka ilmahyökkäyksen kohteena

    Ubisoftin Romanian studion kehittämästä Blazing Angels: Squadrons of WWII:stä on ladattavissa 638,30 megatavun kokoinen demo Xbox 360:n Live Marketplacelta. Maistiaisia pelistä saadaan kolmen tehtävän verran erilaisten alusten puikoissa.

    Toisen maailmansodan tärkeimmille ilmasotanäyttämöille sijoittuva ja hieman arcadeen painottuva lentely sisältää 18 tehtävän kampanjan, jonka aikana muun muassa puolustetaan Englantia Saksan hyökkäykseltä.

    Paavo Niskala
    Uutinen

    GDC 2006: Colossus kaappasi GDC-pystejä

    International Game Developers Association (IGDA) palkitsi jälleen parhaita pelejä Game Developers Choice Awards -gaalassa San Josessa.

    Suurin palkintoimuri oli Shadow of the Colossus, joka voitti parhaan pelisuunnittelun, parhaan hahmosuunnittelun, parhaan visuaalisen taiteen sekä vuoden parhaan pelin palkinnot. Lisäksi Colossus sai kunniamaininnan innovaatiosta, kuten myös Nintendogs ja Guitar Hero. Suureksi yllätykseksi lähes kaikissa kategorioissa ehdolla ollut God of War jäi palkinnoitta.

    Oliver
    Uutinen

    GDC 2006: Iwata on puhunut

    Nintendon toimitusjohtaja Satoru Iwata paljasti Game Developers Conferencessa puhuessaan, että Revolutionin Virtual Console -palvelun kautta voi ladata NES-, SNES- ja N64-klassikoiden lisäksi myös Sega Mega Driven ja PC Enginen suosituimpia pelejä. Lisäksi sekä pienet että suuret studiot voivat tuottaa uutta sisältöä palveluun.

    Ennen puhetta huhuiltiin, että Iwata kertoisi Revolutionin lopullisen nimen. Monilla sivustoilla on spekuloitu sen olevan Nintendo GO, sillä go tarkoittaa japaniksi "viisi" ja kyseessähän on yhtiön viides kotikonsoli.

    Paavo Niskala
    Uutinen

    Sonylta lisää PSP-futista kesäkuussa

    Sony Computer Entertainment Europen oma PSP-futispeli World Tour Soccer saa toisen osansa kesäkuussa. Kahdeksan uuden stadionin ja 71 kansainvälisen joukkueen lisäksi pelissä on lukuisia eri pelimuotoja, joita löytyy vielä lisää ladattavaksi netistä. Moninpeli toimii langattomasti neljän konsolin kesken ja kaksinpeliin seuraa voi hakea internetin kautta kauempaakin.
    Oliver
    Uutinen

    Call of Duty 2:n moninpeli päivittyi

    Pelaajat toisen maailmansodan maisemiin heittävän Call of Duty 2:n moninpeliin on tullut Xbox 360:lle Livestä ladattava päivitys, joka verkkopelin sujuvoittamisen lisäksi antaa pelaajille muun muassa mahdollisuuden tehdä omia servereitään ja varata niissä ystävilleen paikkoja. Serverin isännälle annetaan muutenkin enemmän vaihtoehtoja.

    Aikaisemmin jo yksinpelin ongelmia paikanneen päivityksen saanut peli päivittää itsensä automaattisesti Liveen kirjautuessa.

    Paavo Niskala
    Uutinen

    GDC 2006: PlayStation 3:n peleistä aluekoodivapaita!

    Sony Computer Entertainment Worldwide Studiosin johtaja Phil Harrison ei varsinaisesti paljastanut mitään suuria PS3-salaisuuksia Game Developers Conference -tapahtumassa pitämässään puheessa, mutta joihinkin viimeksi epäselviksi jääneisiin kohtiin saatiin kuitenkin selvyyttä.

    PlayStation 3:lle kaavaillaan edelleen maailmanlaajuista julkaisua marraskuun alussa ja koneessa tulee olemaan vakiona 60 gigan kiintolevy.

    Oliver
    Uutinen

    Twilight Princess on täydellinen

    Nintendo Official Magazinelle puhuessaan Shigeru Miyamoto kertoi, ettei The Legend of Zelda: Twilight Princessin julkaisun siirtyminen syksylle johdu paljon spekuloitujen Revolutionin ohjainta hyödyntävien ominaisuuksien lisäämisestä.
    Paavo Niskala
    Uutinen

    PSP:n PoPoLoCrois Eurooppaan keväällä

    Ignition Entertainment julkaisee japanilaisen PoPoLoCrois -roolipelin Euroopassa keväällä. Perinteiseen 2D-grafiikkaan luottavan pelin ovat kehittäneet yhteistyössä G-Artists sekä Sony Computer Entertainment Worldwide Studios Japan. Tarinassa hypätään nuoren Pietro-prinssin saappaisiin, tutkitaan lumottuja maita, tutustutaan uusiin ystäviin ja tietysti pelastetaan maailma uhkaavalta jäädemonilta.
    Oliver