Uutinen

Halo-leffan ruoriin ensikertalainen

Gamasutra kertoo Microsoftin paljastaneen, että Halo-filmatisoinnin ohjaajan pallille istahtaa Neill Blomkamp, eikä suinkaan pelätty Uwe Boll.

Tämä on miehen ensimmäinen kokopitkä elokuva, sillä aikaisemmin hän on keskittynyt lähinnä mainoksiin ja lyhytfilmeihin. Etelä-Afrikasta kotoisin oleva Blomkamp ohjasi myös James Cameronin Dark Angel -sarjan jakson, josta hän saikin Emmy-ehdokkuuden. Muutenkin hän on kerännyt palkintoja ja arvostusta tuotoksillaan.

Paavo Niskala
Uutinen

Atari tuo japanilaispelejä länsimaihin

New Yorkissa majaileva Atari on ilmoittanut solmineensa japanilainen AQ Interactiven kanssa jatkuvan yhteistyösopimuksen, jonka nojalla kummankin kustantajan pelit saadaan levitettyä ympäri maailman.

Sopimuksen voimaan astumista merkitsee Japanissa hiljattain julkaistu Bullet Witch, AQ Interactiven Xbox 360 -toimintapeli, jota Atari on tuomassa länsimaihin. Newyorkilaisyhtiö ei tosin vielä virallistanut sen ilmestymisajankohtaa. Veikkaukset julkaisuajasta asettuvat ensi vuoden puolelle.

Hakkiz
Uutinen

Elävien kuolleiden päät putoilevat Euroopassakin

Capcom vakuuttaa, että eilen Pohjois-Amerikassa julkaistu Dead Rising saapuu Eurooppaan leikkaamattomana huolimatta Saksan tapahtumista.

Tämä uutinen tulee varmasti helpotuksena niille, jotka pelkäsivät Dead Risingin kärsivän saman kohtalon kuin Xboxin Ninja Gaiden. Silloin eurooppalalaiset pelaajat jäivät paitsi muun muassa vihollisten putoilevista päistä.

Paavo Niskala
Uutinen

Mechat rymistelevät PS3:lle

Namco Bandain Pohjois-Amerikan konttori on ilmoittanut, että toistaiseksi vain työnimellä Mobile Suit Gundam tunnettu mecha-pelisarjan tuorein osa julkaistaan PlayStation 3:lle vielä tämän vuoden aikana.

Pelaaja voi itse valita puolensa ja johtaa kokonaista Mobile Suit -pataljoonaa. Nousujohteinen urakehitys tuo tarjolle lisää mechoja ja kyvykkäämpiä pilotteja. Taisteluissa on tehtävä paljon strategisia valintoja ja elintärkeää on tietää vastustajan heikkoudet. Lisäksi tiimityöskentely on olennainen osa jokaista tehtävää. Mahdollisesta verkkomoninpelistä oltiin vielä vaiti.

Oliver
Uutinen

Uuden sukupolven väkivallatonta viihdettä Saksasta

CNT Median alaisuudessa toimiva, Saksassa päämajaansa pitävä Emerging Entertainment lupailee kehittävänsä Xbox 360:lle, PS3:lle ja Wiille väkivallatonta laatuviihdettä, joka kelpaa kaikenikäisille.

Yhtiön työn alla oleva projekti käyttää hyväkseen Gamebryo-pelimoottoria, joka oli The Elder Scrolls IV: Oblivionin kantavia voimia. Pelin parissa yhteistyötä tekevät eri studiot Hampurista, Los Angelesista, Bangkokista ja Singaporesta.

Paavo Niskala
Uutinen

P.E.L.K.O. valtaa myös PS3:n

PC:lle pian jo laajennusta saava ja tänä vuonna myös Xbox 360:lle ilmestyvä F.E.A.R. -kauhuräiskintä kääntyy Computer And Video Gamesin mukaan myös PlayStation 3:lle. CVG:n lähteet eivät ikävä kyllä paljastaneet mitään yksityiskohtia, mutta ainakin PC-versiota on kuvailtu yhdistelmäksi Matrix-tyyppistä toimintaa ja Ring-vaikutteista kauhua.

Oheinen kuvasto on lainattu X360-versiosta.

Oliver
Uutinen

Pac-Man ladattavana Xbox Live Arcadessa

Namcon Pac-Man, kolikkopeliklassikko vuodelta 1980, on nyt ladattavissa Xbox Live Arcadesta Microsoftin valkealle konsolille. Peli vaatii 15,20 megatavua vapaata tilaa ja haukkaa Live-tililtä 400 pistettä (4,65 euroa). Pelaamisen makuun pääsee kuitenkin myös ilmaiseksi, jos tyytyy kahteen ensimmäiseen kierrokseen rajattuun kokeiluversioon.
Hakkiz
Uutinen

MechAssault-kehittäjältä ja LucasArtsilta uusi pelisarja

Pelijulkaisija LucasArts on tänään ilmoittanut sopineensa Day 1 Studiosin kanssa uuden pelisarjan kehittämisestä seuraavan sukupolven konsoleille. Projekti pyrkii hyödyntämään laitealustojensa resursseja maata järisyttävän pelikokemuksen luomiseksi.

”Day 1:n luoma ilmiömäinen teknologia vaikuttaa suoraan pelikokemukseen erittäin innovatiivisilla tavoilla”, LucasArtsin tuotekehityksen varajohtaja Peter Hirschmann kuvaili. Hänen mukaansa se täydentää mukaansatempaavaa tarinaa ja mielenkiintoisia hahmoja, joita George Lucasin perustamalta pelijulkaisijalta odotetaan.

Hakkiz
Uutinen

Wiin julkaisutiedoista huhuillaan jälleen

Xbox 360 on jo julkaistu ja PlayStation 3:nkin maailmanlaajuinen julkaisupäivä on ollut tiedossa jo kuukausia. Entäpä Wii? Nintendo ei ole vieläkään antanut tilanteesta kummoisempaa valaistusta, mutta nettiin tuntuu jatkuvasti ilmaantuvan tutun tutulta kuultua juttua asian suhteen.
Guardian Viper
Uutinen

Space Worldia ei tänäkään vuonna

Nintendo of American markkinointipäällikko Matt Atwood on vahvistanut, ettei yhtiöllä ole aikomusta järjestää tänäkään vuonna perinteikkäitä Space World -messujaan. Kyseinen tapahtuma oli vuoteen 2001 asti ison N:n vastine Tokyo Game Show -messuille, ja esiteltiinpä Space Worldien puitteissa muun muassa GameCube pelikansalle.

Nyttemmin Nintendo on tyytynyt esittelemään Wiitä ja muita tuotteitaan toisissa tapahtumissa, kuten kuun lopussa järjestettävillä Games Convention 2006 -messuilla.

Guardian Viper
Uutinen

HD DVD muuttaa Xbox 360:n käyttöliittymää

Xbox 360:n HD DVD -lisävarusteasema muuttaa konsolin käyttöliittymää – tosin vain marginaalisesti. Muutos koskee käyttöliittymän alaosaan sijoitettua DVD-kelkan symbolia, jolla voi nykyisin avata tai sulkea aseman ja käynnistää siellä olevan levyn.

Uuden aseman myötä symboli kokee pieniä visuaalisia uudistuksia ja saa vastaavat toiminnot HD DVD:lle. Eri asemien käskyjen välillä voi vaihdella ylös ja alas painamalla.

Ohessa oleva kuva selventää päivitystä. Asiasta tiedottaneet Microsoftin työntekijät kuitenkin huomauttivat, ettei ratkaisu ole vielä lopullinen.

Hakkiz
Uutinen

Harrison: PS4 ilman optista levyasemaa?

Wired Magazinen pelijakelun tulevaisuutta käsittelevässä artikkelissa SCE World Wide Studiosin johtaja Phil Harrison kertoi olevansa hämmästynyt, jos PlayStation 4:stä löytyy optinen levyasema.

"Meidän on muutettava bisnesmallejamme ja etsittävä uusia tapoja tavoittaa kuluttajat", hän lausui.

Oliver
Uutinen

Singer ja Diesel pelipuuhissa

Elokuvaohjaaja Bryan Singer (The Usual Suspects, X-Men 1 & 2, Superman Returns) vahvisti ohimennen SpikeTV:n Game Head -ohjelman haastattelussa valmistelevansa edelleen salaisen palvelun maailmaan sijoittuvaa peliä.
Oliver
Uutinen

Splinter Cell: Double Agentista pelattava demo

Splinter Cell: Double Agentin viivästyminen keväältä lokakuun loppupuolelle on saanut monen hiippailijan mielen mustaksi. Nyt Ubisoftilla on pitkästä aikaa hyviäkin uutisia faneilleen: Pelistä on kehitteillä moninpelidemo Xbox 360:lle. PC-pelaajat pääsevät kokeilemaan moninpelin lisäksi myös yksinpeliä. Demot ilmestynevät vähän ennen pelin julkaisua.

Double Agent on suositun sipsuttelusarjan neljäs kotikonsoleilla nähtävä osa. Se asettaa päähahmo Sam Fisherin uudenlaiseen tilanteeseen, jossa pelaaja pääsee valitsemaan tehtäviä kahdelta tyystin erilaiselta organisaatiolta.

Hakkiz
Uutinen

PS2-pelejä vuokralle Ärrältä

R-kioskit aloittavat tällä viikolla PS2-pelien vuokraamisen. Pelejä saa yli 500 kioskista ja valikoimasta löytyy ensi alkuun reilu 40 peliä. Valikoima vaihtuu jatkossa kysynnän ja uusien pelien ilmestymisen mukaan.

Vuorokauden pelivuokraus maksaa seitsemän euroa ja vuokrausta voi jatkaa 2,5 eurolla/vuorokausi.

Oliver
Uutinen

Square Enix laitevalmistajaksi?

Nikkei Business Online -sivustolle myöntämässään haastattelussa Square Enixin johtaja Yoichi Wada on paljastanut yhtiön suunnittelevan jonkinlaisen pelilaitteen julkaisua tulevaisuudessa.

Wadan mukaan Square Enixinkin on kehityttävä, mutta muutoksen pitää tapahtua vanhaa perustaa järkyttämättä, joten laitevalmistus on hänen mielestään sopiva kasvusuunta.

Oliver
Uutinen

Bethesdalta Star Trekiä myös PS2:lle

Star Trekin pelioikeuksien nykyinen haltija Bethesda Softworks aikoo julkaista uuden Star Trek -pelin myös PlayStation 2:lle. Jo alkuvuodesta paljastettiin Star Trek: Legacy Xbox 360:lle ja PC:lle sekä Star Trek: Tactical Assault PSP:lle ja DS:lle.

PS2:lle kaavailtu Star Trek: Encounters tulee olemaan arcade-tyyppinen avaruusräiskintä.

Oliver
Uutinen

Chocobot ratsastavat DS:lle

Square Enix jatkaa Nintendon taskukonsolien tukemista hiljattain paljastetulla DS-pelillä Chocobo’s Magic Picture Book. Nyt yhtiö on avannut pelille vaatimattoman teaser-sivuston, joka puhkeaa täyteen kukoistukseensa Tokyo Game Show 2006 -messujen aikoihin syyskuussa.

Final Fantasy -saagan maskottina tunnetun keltaisen linnun nimikkopeliä ympäröi vielä monia kysymysmerkkejä.

Guardian Viper
Julkaisu

The Sims 2: Pets

The addition of a new friend is guaranteed to enrich the daily lives of your Sims! Not only will players have the opportunity to choose from a variety of existing breeds, and hot designer mixes, but they'll also be able to personally design their new friend with the Create-a-Pet feature. The ability to customize gives fans the opportunity to create their ideal pet by choosing their body shape, unique markings, even their pet's personalities!
Jyri Jokinen
Julkaisu

Tiger Woods PGA Tour 07

Earn respect and climb the ranks with Team Play in Tiger Woods PGA TOUR 07. The top-selling golf video game franchise is packed with new content, including 21 new courses and 50 golfers. In all-new Team Tour mode, assemble a team, improve team status, establish rivalries, and compete for the coveted EA Cup as you chase down Tiger Woods and company.

Key features

Jyri Jokinen
Julkaisu

Tiger Woods PGA Tour 07

ake the road to the PGA Championship with Tiger Woods PGA TOUR 07. At home or on the go, challenge the world's top golfers in all-new PGA TOUR Mode, featuring training sessions, practice, and The FedEx Cup, the new PGA TOUR championship playoff system. Hone your skills in the all-new Shooting Gallery, then play as or against 11 players, including John Daly, on 12 championship courses. An enhanced Game Face features dramatic visual improvements, including player and course lighting, in addition to improved camera movements.
Jyri Jokinen
Julkaisu

NHL 07

The golden era of hockey videogames is back with NHL 07 brought to you by EA SPORTS – brand of the best-selling hockey videogame. Console hockey now rivals its counterpart on the ice with an unmatched level freedom and control.

NHL 07 puts you in total command with a revolutionary new Skill Stick system. Never take your hands off the analog sticks as you take complete control of all skating on the left, and - for the first time in a hockey videogame - passing will use an intuitive motion on the right analog stick to execute with precision.

Jyri Jokinen
Julkaisu

Def Jam Fight for NY: The Takeover

Ikäraja: 18+

Take your fight to the streets and experience the ultimate hip hop fighting game anywhere you go. With a new story mode, new moves, new venues and head to head wireless gameplay, Def Jam Fight For NY: The Takeover is this year's must-have title for the PSP (PlayStation Portable) handheld entertainment system.

Jyri Jokinen
Uutinen

Jengisotia Xbox 360:n kyytipojaksi?

Näyttäisi siltä, että kanadalaisten lisäksi ainakin ranskalaiset kuluttajat pääsevät nauttimaan uudesta Xbox 360 -paketista. Microsoftin kerrotaan listanneen Euroopan lehdistösivustollaan myyntipakkauksen, joka sisältää tyyriimmän konsoliversion lisäksi Saint's Row -toimintapelin.

Paketti olisi tarkoitus julkaista 8. syyskuuta 439 euron hintaisena, mutta näillä näkymin ainakin aluksi vain Ranskassa. Virallista ilmoitusta asiasta ei Microsoft ole kuitenkaan antanut.

Paavo Niskala
Uutinen

Palikat pinoon Madonnan siivittämänä syyskuussa

Official Xbox Magazine kertoo nettisivuillaan Microsoftin paljastaneen Live Arcaden lähikuukausien aikataulun. Odotetusti nyt keskiviikkona on luvassa Pac-Man, mutta tulevienkin keskiviikkojen ratoksi on tiedossa ladattavaa viihdykettä, sillä Texas Hold 'Em -pokeri julkaistaan 16. elokuuta. Seuraavilla viikoilla nähdään Time Pilot (23.8) ja Scramble (30.8).

Odotetuin Live Arcade -nimike lienee kuitenkin Lumines Live!, joka julkaistaan 6. syyskuuta.

Paavo Niskala
Uutinen

Pikkuautot valtaavat ravintolat, kaupat ja minigolfradat

Xbox 360 -pelaajat saavat tänä syksynä ajettavakseen pikkuautoja, kun pelistudio Load Inc. julkaisee konsolille Mad Tracks -nimisen kaahailunsa. Peli ilmestyy Xbox Live Arcadeen näillä näkymin lokakuussa. PC-version perusteella käännöksestä joutunee pulittamaan 1200 Microsoft-pistettä (13,96 euroa).

Mad Tracks perustaa kaistapäiset ratansa jokapäiväisiin ympäristöihin, kuten esimerkiksi ravintoloihin ja kauppoihin. Pelin sisältö koostuu 23 kilpailusta ja samasta määrästä minipelejä.

Hakkiz
Uutinen

Sateessa ja mudassa saa sotamies elää

Activision julkaissut uusia kuvia Call of Duty 3:n Xbox 360 -versiosta. Nivaska on peräisin samasta kohtauksesta kuin aiemmin uutisoidut PlayStation 3 -version kuvat.

Call of Duty 3 ilmestyy syksyn aikana kaikille uuden sukupolven konsoleille sekä Xboxille ja PlayStation 2:lle. Toista maailmansotaa jäljittelee tällä kertaa Treyarch, ei kakkososasta tuttu Infinity Ward.

Hakkiz
Uutinen

Uudet taskuhirviöt esittäytyvät

Nintendo DS:n ensimmäinen kunnollinen Pokémon-pelikaksikko, Pokémon Pearl ja Pokémon Diamond, julkaistaan Japanissa ensi kuussa, minkä myötä peleistä on alkanut tihkua tietoa japanilaispelimedialle.

Aikaisempien seikkailuiden tapaan pelin alussa pelaajan on valittava kolmen taskuhirviön välillä oma ensi-pokémoninsa. Tällä kertaa tulityyppiä edustaa simpanssimainen Hikozaru, ruohotyyppiä kilpikonnamainen Naetoru sekä vesityyppiä Pocchama-lintu.

Guardian Viper
Uutinen

Call of Duty 3:n PS3-kuvastoa

Activision päätti piristää aurinkoista kesäpäivää muutamalla sateisella kuvalla Call of Duty 3:n PlayStation 3 -versiosta. Pelin pitäisi ehtiä PS3:n julkaisuun ja se ilmestyy lisäksi ainakin PS2:lle, Xboxille, Xbox 360:lle sekä Nintendon Wiille.
Oliver
Arvostelu

Shinobido: Way of the Ninja

Muistinsa menettänyt yksinäinen ninja puuttuu japanilaisen maakunnan valtataisteluun kurkkuja aukomalla ja... no, enimmäkseen kurkkuja aukomalla.
Jyri Jokinen