Uusi Dragon Ball Z -peli 27. lokakuuta
DBZ: Budokai Tenkaichi 2 yhdistelee salamannopeita taisteluita, toimintaa ja kevyesti myös roolipelielementtejä. Yksinpelin televisiosta tuttuihin tehtäviin voi ottaa seurakseen kaksi muuta hahmoa. Yhteensä peliin on saatu yli sata DBZ-taistelijaa, joista osaa ei olla aikaisemmin nähty peleissä.
Phantasy Star Universen beta julkaistu
Peli julkaistaan 24. marraskuuta, ja kokoversion verkkopeli maksaa 9,99 euroa kuukaudelta.
Ubi-pomo: Ensi vuoden joulu ratkaisee konsolisodan
Hänen mukaansa on vielä liian aikasta ennustaa markkinoiden jakautumista, mutta hän pitää varmana, että Nintedolla ja Microsoftilla tulee olemaan aikaisempaa suurempi rooli.
Sony tyrmää huhut PS3:n lisämyöhästymisestä
Huhut lähtivät liikkeelle, kun espanjalainen Meristation väitti artikkelissaan Ken Kutaragin kertoneen, että pula konsoleista Japanissa ja Pohjois-Amerikassa jättäisi eurooppalaiset odottelemaan omiaan vielä pidempään.
Livetys katkeaa ensi tiistaina
Uutta liiketunnistustekniikkaa Wiille
LiveMove syrjäyttää monimutkaisen liikkeentunnistuksen ohjelmoinnin käsin, sillä sen avulla kehittäjät voivat lisätä haluamansa liikkeet peliin yksinkertaisesti tekemällä liikkeet itse ohjaimella.
Jos kiinnostaa nähdä työkalu toiminnassa, Gamasutrassa on ladattavissa LiveMoven esittelyvideo.
Xbox Live Arcade Unplugged Volume 1
Killzone: Liberation
In Killzone: Liberation, two months after the events of Killzone, most of southern Vekta is still under Helghast control. The rules of war have been cast aside with the Helghast General, Metrac, employing brutal measures in order to seize the initiative and strengthen his position further. Returning as Templar, players will be sent on a mission to undertake a covert operation to save hostages captured by Metrac, while ISA troops continue the fight for liberty.
KEY FEATURES
Xbox 360:n design palkitaan Japanissa
Microsoftin uutukaiskonsolissa raatia viehättivät laitteen kovera ulkomuoto, mahdollisuus horisontaaliseen ja vertikaaliseen sijoittamiseen, vaihdettavat etulevyt sekä langattoman ohjaimen ja Ring of Light -teeman yhdistelmä.
Maailman kovin virtuaalifutari taas haussa
Viime vuonna mestariksi nousi Chris Bullard Englannin Ipswichistä. Tällä kertaa voittaja saa 20 000 dollaria palkintorahaa sen lisäksi, että hän pääsee Zürichissä järjestettävään jalkapallogaalaan palkittavaksi.
Surffaa Live-kauppapaikalle PC:llä
Capcom lopetti Clover Studion *PÄIVITYS*
Capcomin mukaan Clover saavutti päämääränsä kehittämällä luovia ja omaperäisiä pelejä, mutta uusi strategia vaatii resurssien keskittämistä
Killzone: Liberationin uudet kuvat
KonsoliFINin ennakon pelistä pääset lukemaan tästä.
PS3:n myyntipakkauksen sisältö
Itseasiassa mukana ei tule mitään HD-tasoista johtoa, vaan pakkauksesta löytyy vain vanhoista Pleikkareista tuttu komposiittijohto. Tosin aikaisempiin Pleikkareihin hankitut komponentti-, RGB-, S-Video- sekä VGA-johdot toimivat myös PS3:n kanssa ja laitteeseen käyvät myös kaikki standardit HDMI-johdot.
Live Arcade -pelit testissä, osa 2
Level 5:ltä Nintendo DS -seikkailu
Sony ja Xfire yhteistyöhön PS3:lla
Mikäli PS3-pelistä löytyy Xfire-ominaisuus, näkevät viisi miljoonaa sovellusta käyttävää PC-pelaajaa myös PS3-pelaajan verkossa. Lisäksi Xfire mahdollistaa chättäilyn alustasta ja pelistä riippumatta ja esimerkiksi ilmoittaa kun kaveri kirjautuu verkkoon.
Ubi-pomo: Siirtyminen EA:lle tappaisi luovuuden
"Mielestäni olisi vaarallista, jos Ubisoft joutuisi liian lähelle EA:n kaltaista yritystä, sillä se voisi tappaa luovuuden ja tällä alalla luovuus on avainasemassa", Corre laukoi.
Dig Dug kaivautui Live Arcadeen
Sonyn Australian pomo uskoo PS2:n vievän joulun
Ephraim kuitenkin tunnustaa, että PS3:n julkaisun viivästyminen ensi vuodelle oli valitettavaa, eikä tilanne ole paras mahdollinen. Ennakkovarauksia ei kuitenkaan ole juurikaan peruttu ja vaikka yksi taistelu onkin hävitty, on 5-6 -vuotinen konsolisota vielä edessä.
The Lord of the Rings: The Battle for Middle-earth II
Bomberman Act Zero
Uutiset pelistä:
Kiinnostus Xbox 360:tä kohtaan kasvaa Japanissa (24.9.2006)Virallinen tiedote:
Bomberman brings a classic selection of characters and environments to life in full 3D with a variety of different play modes. ‘Normal’ mode offers single-player Bomberman adventures, complete with a new story and 100 levels and a new item stock system that allows for the collection and strategic use of items.
Haastattelussa Xbox-pomo Peter Moore
Tom Salta säveltää Red Steelin musiikit
Red Steel rantautuu Eurooppaan konsolin kanssa samassa veneessä 8. joulukuuta.
Nettirope livettäjien testiin ilmaiseksi
Phantasy Star Universe ilmestyy eurooppalaisten kauppojen hyllyille 24. marraskuuta, ja lopullisessa versiossa pelaaminen onnistuu verkossa Liven kaikilta jäseniltä erillistä kuukausimaksua vastaan.
Päivitys: Betatestauksen alkua on siirretty lähitulevaisuuteen.
Segan klassinen ilmailuräiskintä uudistuu PSP:lle
Black Falconiin on lisensoitu 19 sotilaskonetta, joita voi kustomoida mieleisekseen. Tarinavetoisen yksinpelin lisäksi mukana on lukuisia moninpelimuotoja, joissa voi langattomasti haastaa kavareita taisteluihin tai ratkaista tehtäviä yhteistyössä.
Matti Nykänen vei Prey-skaban
KonsoliFINin ja XCN:n järjestämä Prey-kilpailu on nyt päättynyt ja voittaja selvillä. Tarkoituksena oli vastata mahdollisimman omaperäisesti, nokkelasti ja hauskasti kysymykseen "Mitä ottaisit mukaan, jos humanoidit kidnappaisivat sinut?"
Prey sai ilmaisen lisäsisältönsä
Kaikki nyt julkaistu lisäsisältö on ladattavissa ilmaiseksi.
Ekat kuvat PS3-koriksesta
NBA 2K7:n vapaaheittoihin on saatu uutta realistisuutta liikkeentunnistavan Sixaxis-ohjaimen avulla. Yhdelle koneelle mahtuu pelaamaan seitsemän pelaajaa ja verkossa voi otella viisi viittä vastaan.
PS3 pelattavana Lontoossa ensi kuussa
Samaan aikaan Helsingin Messukeskuksessa järjestetään DigiExpo, mutta mahdollisesta PS3:n esiintymisestä ei ole vielä varmaa tietoa.
Guitar Hero II:n virallinen biisilista julki
- 1. Opening Licks
Motley Crue - Shout at the Devil
Danzig - Mother
Cheap Trick - Surrender
Wolfmother - Woman
Spinal Tap - Tonight I'm Gonna Rock You Tonight
2. Amp-Warmers
Kiss - Strutter
Nirvana - Heart-Shaped Box
Police - Message in a Bottle
Van Halen - You Really Got Me
Kansas - Carry on Wayward Son