PilotWings 64 lennähtää Nintendo Switch Onlineen – trailerilla maalaillaan vaikka sun mitä aktiviteettia matalan miesäänen saattelemana
Astetta erilaisempi traileri!
Pelaajat löysivät kummallisia eroavaisuuksia uuden Pokémon-trailerin eri versioista
Nyt pelaajat pohtivat, kumpi trailereista tarjoaa todenmukaisemman kuvan pelistä.
Heitetään supersankaritrikoot hetkeksi roviolle – arvostelussa Marvelin Werewolf by Night -spesiaali
Kauhistuttava Halloween-spesiaali kumartaa klassisen kauhun suuntaan.
The Super Mario Bros. -elokuva sai ensimmäisen trailerinsa
Sienivaltakunta herää henkiin ensi kesänä.
Valve sai Steam Deckin toimitusvaikeudet selätettyä – kysyttyä laitetta saa jo passelisti pukinkonttiin
Valven Steam Deck -masiinaa voi nyt ostaa jopa ilman minkään sorttisia ennakkovarauksia.
Yllättävänkin suosituksi kohonnutta Steam Deckiä on voinut haalia viime heinäkuusta saakka ennakkovarausjärjestelmän kautta, jonotusaikojen oltua hetkittäin suorastaan holtittoman mittaiset. Nyt ne pahimmat toimitusvaikeudet tuntuvat selättyneen, sillä kaikkia kolmea hinnaltaan ja raudaltaan hieman poikkeavaa mallia saa Valven sivuilta vielä tälle vuodelle. 256 gigatavun version saa kotiin saakka jopa alle parissa viikossa – saatavuus tietysti hieman vaihtelee alueittain.
EA:n WILD HEARTS -toimintametsästyspelistä paljastui uutta pelikuvaa
Ensimmäinen laajempi katsaus Omega Forcen uuteen peliin.
Aarteenmetsästysretki englannin nummilla ei aiheuta suuria tunteita suuntaan tai toiseen
The Excavation of Hob's Barrow on brittiläisestä kansanperinteestä ammentava, tarinavetoinen kauhuseikkailu.
Huhu: Starfield saattaa viivästyä vuoden 2023 jälkimmäiselle puoliskolle
Hartaasti odotettu avaruusseikkailu Starfield saattaa viivästyä jopa vuoden 2023 loppupuoliskolle, mikäli SteamDB-palvelun muutokset pitävät paikkaansa.
Datapankki seuraa Steamissä julkaistavien pelien päivitystietoja, joita kehittäjät lisäävät järjestelmään tasaisella tahdilla. Valven omaa dataa käyttävä palvelu on ollut viimeksi otsikoissa, kun muutamien PlayStation-yksinoikeusjulkaisujen listaukset vuosivat nettiin ennen niiden virallista julkistusta.
CD Projekt Redin Cyberpunk-kehittäjät vaihtavat mannerta – uusi studio avataan Bostoniin
Puolalaisstudio CD Projekt Red avaa uuden toimipisteen Bostoniin, Pohjois-Amerikkaan.
Disney+ -suoratoistopalvelu on nyt entistä näyttävämpi PlayStation 5 -konsolilla
Entistä ehompaa Disneytä.
Tosiaikastrategia Company of Heroes 3:n julkaisu siirtyy marraskuulta ensi vuodelle
Company of Heroes 3:n julkaisua on jouduttu siirtämään, kertoo kehittäjä Relic Entertainment.
Ystävät vahvistavat: Metro Exodus -pelin animaattori on kuollut taistelussa Venäjän joukkoja vastaan
Andrii "Nizrok" Korzinkin on kuollut.
Gungrave G.O.R.E. kieltäytyy kasvamasta aikuiseksi niin hyvässä kuin pahassa
2000-luku soitti ja laittoi faksia.
Avaruudessa kuullaan kohta huutoa – ensimmäisen Dead Spacen uusioversio sai ihkaensimmäisen trailerinsa
Dead Space on palannut. Tai palaa kohta. Mutta nyt on katsottavana hurja traileri!
CD Projekt paljasti suunnitelmiaan pitkälle tulevaisuuteen: The Witcher -pelejä luvassa viisi kappaletta, Cyberpunk 2077 saa jatkoa, täysin uusi nimikekin työn alla
CD Projekt Red paljasti roadmappiaan pitkälle tulevaisuuteen.
Puolalaisstudio paljasti jo aiemmin työstävänsä uutta The Witcher -peliä, nyt suunnitelmissa on kuuleman mukaan kokonainen trilogia – näistä ensimmäinen osa tottelee koodinimeä Polaris. AAA-mittakaavan roolipelitrilogian julkaisuajankohdasta ei luonnollisesti ole tällä haavaa mitään tietoa, mutta koko kolmikko on tarkoitus saada kauppoihin kuuden vuoden sisällä ensimmäisen ilmestymisestä.
Lokakuun ensimmäisen puoliskon Game Pass -lisäykset paljastettiin – joukossa pitkään odotettuja nimikkeitä A Plague Talen jatko-osasta Scorniin
Microsoft on paljastanut lokakuun alkupuoliskon Game Pass -lisäykset.
Kuukauden odotetuin nimike lienee kiistatta yllätyshitiksi kohonneen A Plague Tale: Innocencen jatko-osa Requiem – onpa tuota H. R. Gigerin teoksista inspiraationsa hakenutta Scorniakin odoteltu jo vuositolkulla. Pelattavaa riittää näiden kahdenkin lisäksi laidasta laitaan, kuten alla oleva listaus osoittaa.
Lisätietoja Xboxin uutistiedotteesta, täältä.
4.10.
Torstai-illan Nintendo Direct -lähetys keskittyy täysin tulevaan Super Mario -elokuvaan
Kuluvan viikon Nintendo Direct -lähetys on pyhitetty täysin tulevalle Super Mario -elokuvalle.
Torstaille ajoittuva Nintendo Direct pitää sisällään pitkään työstetyn ja vieläkin pidempään odotetun Super Mario -animaatioleffan ensitrailerin. Mitä todennäköisimmin kuulemme siis myös Chris Prattin Mariota, Charlie Dayn Luigia, Anya Taylor-Joyn Peachia, Seth Rogenin Donkey Kongia sekä tietysti Jack Blackin Bowseria. Ensi-iltaa joudutaan odottelemaan ensi vuodelle, aina huhtikuun 7. päivään saakka.
Fallout täyttää kunnioitettavat 25 vuotta – Xbox-kaupasta sarjan pelejä jopa 75 prosentin alennuksella
Xboxin kauppapaikalta voi napsia talteen Fallout-sarjan pelejä poikkeuksellisen halvalla.
Elden Ring -kehittäjän omistavaa yhtiötä kohtasi korruptioskandaali
FromSoftwaren emoyhtiön puheenjohtaja tuomittiin lahjonnasta.
Tappamisen tahti ei ole koskaan ollut näin tarkkaa touhua – tupla-arvostelussa rytmipeliä ja räiskintää yhdistelevä Metal: Hellsinger
Rytmiräiskinnän lyhyt oppimäärä kaksien silmien voimin.
Uutispalat 39/2022: Skull and Bones myöhästyy jälleen, Google Stadian taru päättyy ja Community palaa elokuvana
Hieman ytimekkäämmät palauutiset.
Black Panther: Wakanda Forever sai ensimmäisen trailerinsa
Black Panther: Wakanda Forever on saanut ensimmäisen trailerinsa.
Black Panther: Wakanda Forever heittää pantteripukuun uuden hahmon Chadwick Bosemanin kuoleman johdosta. Uutta sankaria ei vieläkään suoraan paljasteta, mutta trailerin lopussa nähdään vahvoja viitteitä ainakin hahmon sukupuolesta – mikäli siis haluat säästyä täysin spoilerivapaana, jätä traileri suosiolla katsomatta.
Miten paljon nostalgiasta kannattaa maksaa?
Live A Live on yhä kaunis ja mukaansatempaava seikkailu, mutta nostalgiasta täyden hinnan maksaminen tuntuu raskaalta.
Six seasons and a movie: Community-leffa julkistettiin yli seitsemän vuotta sarjan päättymisen jälkeen
Kulttimaineeseen kohonnut Community-sarja saa vihdoinkin kauan kaivatun päätöksensä elokuvan muodossa.
Kuuden kauden ajan vuodesta 2009 vuoteen 2015 pyörinyt Community on haalinut vankan kannattajakunnan. Neljättä seinää nokkelasti rikkonut ja pop-kulttuuriviittauksia viljettyt sarja vihjaili mahdollisesta elokuvasta jo toiselta tuotantokaudeltaan lähtien erityisesti leffafani Abedin toimesta – nyt moinen on siis toteutumassa.
Lähes kymmenen vuotta työstetty Skull and Bones viivästyy vielä kertaalleen – julkaisu lipsahti ensi vuoden maaliskuuhun
Ubisoft lykkää ikuisuuksia työstetyn Skull and Bones -piraattiseikkailunsa julkaisua.
Vuodesta 2013 saakka työstetty Skull and Bones sai ensijulkistuksensa peräti viitisen vuotta sitten. Kunnianhimoinen projekti paljastettiin kuitenkin uusiksi männä kesän aikana, julkaisun ollessa tarkoitus ajoittua marraskuulle. Näin ei kuitenkaan tule tapahtumaan, vaikka kehitystyö onkin käytännössä saatu jo päätökseensä.
Ed Sheeranin Pokémon-teemainen kappale julki – musiikkivideolla kahmalokaupalla tuttuja taisteluturrikoita
Taisteluturrikat ja Ed Sheeran lyöttäytyvät jälleen yhteen.
Sympaattinen kyläsimulaattori, jossa väsy iskee liian nopeasti
Hokko Life on Animal Crossingin ja Stardew Valleyn hybridi, jolla on paljon potentiaalia mutta kehno toteutus.
Ei enää kauaa Marion ja Rabbids-otusten seikkailuun – tarinatraileri valottaa tulevia juonikuvioita
Kohta raikaavat Waaaaaah-huudot.
Google Stadia saapuu tiensä päähän tammikuussa – laitteita, pelejä ja lisäsisältöjä ostaneille rahat takaisin
Google Stadia -pelipalvelu lakkautetaan tammikuussa 2023, vain hiukan alle kolme vuotta julkaisunsa jälkeen.
PlayStation 5 -hitti Returnalin PC-versio näyttää entistäkin varmemmalta – video pelin PC-asetuksista valui julki
Kotimaisen Housemarquen Returnal näyttäisi entistäkin varmemmin tekevän tuloaan myös PC:lle.
Pelivinkit syyskuulle 2022
Syyskuussa piratoidaan, kaivetaan, taistellaan ja ollaan kettumainen Link.
PlayStation Stars -kanta-asiakasohjelma suututtaa Japanissa – tulossa Eurooppaan ensi kuussa
PlayStation Stars -kanta-asiakasohjelma ei täysin miellytä pelaajia.
Lokakuun PS Plus -ilmaispeleissä miniatyyrikaahailua, supersankarimätkintää ja omaperäistä räiskintää
Sony on paljastanut lokakuun PlayStation Plus -jäsenten ilmaispelit.
Tarjolla on tuttuun tyyliin kolme nimikettä, kahdelle eri pleikkarigeneraatiolle. Uudenkarheaa kaahailua tarjoaa Hot Wheels Unleashed, siinä missä supersankarimätkintä Injustice 2 ja varsin omaperäinen Superhot loikkaavat tyystin erilaisiin tunnelmiin. Valikoima menee vaihtoon tiistaina, 4. lokakuuta.
Alla vielä lisäykset alustoineen ja arvostelulinkkeineen:
Deadpool-leffasarja jatkuu vuonna 2024 – Hugh Jackman palaa Wolverinen rooliin
Deadpool-leffasarja saa jatkoa, vieläpä Hugh Jackmanin Wolverinen kera.
Deadpool-fani ja elokuvien nimiroolia näytellyt Ryan Reynolds vavisutti sosiaalista mediaa tiistaiaamuna paljastamalla Deadpool 3:n. Juonelliset yksityiskohdat jätettiin toistaiseksi minimiinsä, mutta fanit lienevät riemuissaan Hugh Jackmanin Wolverinen mukanaolosta – Reynolds ja Jackman tuntuvat nimittäin todella pitävän toistensa seurasta.
Odotettu poppariräiskintä ei petä, mutta... – testissä Call of Duty: Modern Warfare II:n moninpeli
Avoimen beetan perusteella uusin CoD tarjoaa juuri sitä itseään, hyvässä ja pahassa.
Jeesuksen kosto leviää – tummanpuhuva fantasiaseikkailu The Inquisitor paljastui
The Inquisitorissa Jeesus ei kuollut ristillä, vaan laskeutui alas ja kosti kaikille epäuskoisille.
Team Ninjan Nioh-pelejä on turha odotella Xbox-konsoleille – Wo Long: Fallen Dynastyn puolestaan uskotaan hyötyvän Game Passista
Team Ninjan Nioh-pelit eivät ole näillä näkymin saapumassa Xbox-masiinoille, joskin tulevan Wo Long: Fallen Dynastyn suhteen studiolla on suuret suunnitelmat.