Uncharted 2:een lisäkarttoja ja -hahmoja vielä tänä vuonna
Yksityiskohtiin menemättä hän kertoi lisäsisällöstä löytyvän muun muassa uusia karttoja sekä hahmoja ja maksullisen materiaalin lisäksi tiedossa on ilmaistakin ladattavaa.
Monster Hunter Tri tipauttaa pois Wiin ystäväkoodit
Verkossa pelaamisen maksuista ei ole vielä tietoa. Japanissa Monster Hunter Trin verkkopelaamiseen tarvitaan Nintendo-pisteitä.
Xboxin sota-FPS uusiksi Wiille
Nintendon latauspalveluihin uutta ja vanhaa
Virtual Consolen valikoimaan tuli arcadeversio Segan Shinobista. Vuonna 1987 julkaistu Shinobi on sivuttain rullaava ninjatoiminta, ja hintaa pelillä on 800 Ninteno-pistettä.
Yli 40 tuntia GTA IV:ää putkeen
Microsoftin viihdeyksikkö tuplasi voittonsa
Viihdeyksikön voittoja auttoivat kasvattamaan Xbox 360:n pienentyneet valmistuskustannukset, Xbox Liven vahva liikevaihto sekä vähentynyt henkilöstömäärä. Samalla erityisesti Halo 3: ODST menestyi syyskuussa mainiosti.
The Conduit
Parasta mitä wiillä on tarjolla. Suosittelen ehdottomasti niin yksinpelin kuin moninpelinkin puolesta.
IL-2 Sturmovik: Birds of Prey
Itsellä on aina uponnut arcade-pohjaiset lentoräiskinnät, joten tämä oli siihen tarkoitukseen oikein sopiva peli. Uskon kuten arvostelijakin, että simulaation ystävät löytävät lentopelinsä ennemminkin PC-puolelta. Minuun tämä vetosi jopa enemmän kuin taannoinen HAWX.
Forza Motorsport 3 nyt myynnissä
KonsoliFIN-jäsenet voivat käydä lataamassa Forza 3:n sisäiseltä Storefront-kauppapaikalta ilmaiset KonsoliFIN-tarrat autoihinsa. Lisäksi tarjolla on jo kasoittain oikeasti hienoja maalauksia.
PS3 jatkaa Japanin myydyimpänä kotikonsolina
Laitelistalla PS3 on viettänyt jo kuusi viikkoa myydyimpänä kotikonsolina. Kokonaismyynneissä ollaan tietysti vielä kaukana Wiin perässä, mutta tämän vuoden luvuissa on eroa enää noin 70 000 kappaletta Wiin hyväksi (Wii: 1 119 974, PS3: 1 049 288).
Japanin pelimyynti ajalta 12. - 18.10.09:
Batman: Arkham Asylum
Kirjoittanut: metal8585 :)
(Batman: Arkham Asylum arvio)
Batman tuli kuin puun takaa ja yllätti,iloisesti!
Siitä on kyllä aikaa varmaan ainakin yksi sukupolvi,kun näin ja pelasin oikeasti hyvää Batman peliä.Kone oli muistaakseni Sega Megadrive,ja vuosi jotain 199? jotakin(ei muista).Se oli sellainen sivusta kuvattu mätkintä.
Sen jälkeen ei Batmaniakaan siunattu nautittavilla seikkailuilla,kuten ei kovin montaa muutakaan supersankaria valitettavasti.Teräsmies ei pärjännyt omilla peleillään kovinkaan pitkälle,vaikka terästä olikin.
Xbox 360:lle ei ole tulossa blu-ray-asemaa
Hryb jatkaa Microsoftin aikaisempaa linjaa korostamalla digitaalisen jakelun merkitystä Xbox 360:lle. Konsolin videopalvelu leviää uusille alueille marraskuussa tuoreimman päivityksen mukana.
Lisää postapokalyptista toimintaa Xbox 360:lle ja PC:lle
Metro 2033:n synkässä lähitulevaisuudessa maailma on joutunut julman mullistuksen kouriin. Katastrofin seurauksena suurin osa ihmiskunnasta menehtyi. Osa yrittää kuitenkin selvitä Moskovan raunioituneissa metrotunneleissa.
NHL 10 päivittyy pian
Kehittäjät korjailevat päivityksellä liudan bugeja sekä pelattavuutta heikentäviä ongelmia. Pelaajat eivät enää pysty muun muassa sitomaan vastustajia laitaan niin helposti. Täydellisen listan uudistuksista voi katsoa uutisen kommenteista.
Epic Games lupaa jotain epätodellista
Epic Games tunnetaan Unreal Engine -teknologian sekä Unreal- ja Gears of War -pelisarjojen kehittäjänä. Kiusoittelun kohteena saattaa kuitenkin olla jotain pienemuotoisempaa, kuten esimerkiksi uudistetut verkkosivut.
PS3:n MAG-betaan päivitys
Päivityksen kerrotaan lisäävän vote/kick-ominaisuuden, korjaavan ruudunpäivitystä, tuovan monia visuaalisia parannuksia ja paljon muuta.
Useimmat brittikauppiaat eivät ota Muramasaa myyntiin
PS3:n Storessa tälläkin viikolla kevyt linja
Left 4 Dead 2 pysyy sensuroituna Australiassa
Valve teki pelistä australialaisia markkinoita varten sensuroidun version, jolle myyntilupa myönnettiin aikaisemmin. Julkaisija pyrki saamaan samalla lupaa myös alkuperäiselle tuotteelle, mutta OFLC ei suostunut antamaan sitä.
Australiassa videopelien ylin ikäraja on MA 15+.
Ballmer vihjaili Xbox 360:n blu-ray-asemasta
– En tiedä, tarvitseeko meidän pistää blu-rayta konsoliin – blu-ray-asemia saa lisälaitteina, Ballmer totesi.
Xbox 360:n mahdollisesta blu-ray-asemasta on huhuiltu monesti aikaisemminkin, mutta huhut on aina teilattu nopeasti. Microsoft on korostanut panostavansa digitaaliseen jakeluun.
Project Natal -tuki Fable III:een (päivitetty)
– Olisimme melko tyhmiä, jos emme käyttäisiä Project Natalia Fable III:ssa, Molyneux totesi BAFTA-luennossaan Twitter-viestien mukaan.
Sonylta jälleen uusi ohjainpatentti
Tekstissä laitetta kuvaillaan ympäripyöreästi kädessä pidettäväksi peliohjaimeksi ja mallikuvissa esiintyy kapula, jonka viistossa yläpäässä on neljä nappia. Tiedossa ei ole, onko ohjain tarkoitettu ensi keväänä julkaistavan "Wand"-liikkeentunnistusohjaimen pariksi vai kenties uudeksi ohjaimeksi Buzz!-peleihin.
Uusin Ratchet & Clank Suomeen 4. marraskuuta
Parivaljakon tuoreimpaan seikkailuun päästään ottamaan tuntumaa jo tänään, kun pelin demo ilmestyy PlayStation Storeen.
Call of Dutyn laajennuksilla miljoonatuotot
Mikäli arviot pitävät paikkansa, räiskintäpelin laajennukset ovat tuottaneet Activision Blizzardille noin 45 miljoonaa dollaria liikevaihtoa. Karttapaketteja on ladattu julkaisijan antamien tietojen mukaan vajaat seitsemän miljoonaa kappaletta.
Microsoft aikoo palkita Xbox Live -käyttäjiä
Yhdysvaltalaiset Xbox Live -jäsenet saivat aiheesta jokin aikaa sitten sähköposteja, joissa ilmoittautumisen takarajaksi asetettiin 21. lokakuuta. Microsoftin edustaja vahvisti suunnitelmat Kotakulle keskiviikkona.
Spectrobes: Origins
Ääninäyttelijä lipsautti julki uuden Marion
- Mahtava uusi Mario-peli! Se ei ole NSMB Wii eikä Galaxy 2, mutta se tulee olemaan järjettömän hauska!, Martinet kirjoittaa.
Viestit on poistettu miehen Twitter-sivustolta, mutta ne voi lukea kuvasta uutisen ohessa. Käyttäjätunnuksen aitoutta tukee Official Nintendo Magazinen Martinetille lähettämä pelin äänityksiin liittyvä viesti.
Uncharted 2 tällä viikolla myös Homeen
Need for Speed -pelejä myyty yli 100 miljoonaa
Julkaisijan mukaan pelaajat ovat ajelleet Need for Speedin parissa yli 279 miljardia mailia teillä ja radoilla. Lisäksi käyttäjät ovat muokanneet reilut 17 biljoonaa autoa.
Kuvia Pako-videopelistä
Slovenialainen Zootfly kehittää Prison Breakia PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle ja PC:lle. Pelin tapahtumat kulkevat rinnakkain sarjan ensimmäisen tuotantokauden kanssa, mutta ne seurataan uuden hahmon näkökulmasta.
Tekken 6:n latausajat lyhenevät 4 gigan asennuksella
Tekken 6 julkaistaan PS3:lle sekä X360:lle ensi viikolla ja PSP:lle ilmeisesti myöhemmin.
Ratchet & Clankin ensimmäinen demo torstaina
Ensimmäisessä demossa päästään Clankin ohjaksiin kokeilemaan uusia ajanhallintataitoja ongelmien ratkontaan ja vihollisten torjuntaan.
Lisätietoja toisesta demosta, jonka pääosassa on Ratchet, luvataan lähipäivinä.
God of War III:een ladattavia lisähaasteita
Nyt saatavilla ilmainen NES-peli Operan ostaneille
Inversion kääntää painovoiman PS3:lla ja Xbox 360:lla
Yhteistyötilan tarjoava Inversion hyödyntää Havok Destruction -teknologiaa, jonka ansiosta ympäristöjen tulisi tuhoutua uskottavasti. Lisäksi pelimoottoriin kuuluu suojautumisjärjestelmä.
Rakettiritari laskeutuu tehokonsoleille ja PC:lle
Sega Mega Drivellä ja Nintendon SNES-konsolilla menneisyydessä suihkinut Rocket Knight saa uusintakäsittelyssä luonnollisesti uuden uljaan ulkoasun, mutta seikkailu säilyy kehittäjien mukaan 2,5-ulotteisena.
The Queen rokkaa Lego-hahmoina
Jo aikaisemmin pelin esiintyjäkaartista on vahvistettu Iggy Pop, David Bowie sekä brittiorkesteri Blur. Biisilistan löydät ensimmäisestä kommenttiviestistä.
Musta Wii pian Eurooppaan
Samaan aikaan julkaistaan myös musta Classic Controller Pro, paranneltu versio alkuperäisestä Classic-ohjaimesta. Lisäksi Wiin ohjaimet sekä MotionPlus-lisälaite tulevat mustana myyntiin myös irrallisina.
Suomen pelilista ja myydyimmät Xbox 360 -pelit 5. - 18.10.2009
Suoraan Xbox 360 -listan ykköseksi meni Operation Flashpoint 2: Dragon Rising ja viidenneksi Brütal Legend. Fallout 3:n GOTY-painos löytyy sijalta yhdeksän.

