Uutinen

Ghost Reconia sittenkin vielä tänä vuonna

PS3:lle, X360:lle ja PC:lle tekeillä oleva Ghost Recon: Future Soldier siirrettiin ensi vuoteen, mutta Ubisoft lupaa Wii- ja PSP-pelaajien saavan omat Ghost Recon -pelinsä vielä tämän vuoden aikana.
Oliver
Uutinen

NHL 11:n demo nyt Xbox Livessä

EA Sports on tuonut NHL 11:n demon Xbox Liven kauppapaikalle. Noin gigatavun kokoisen kokeiluversion voi käydä koppaamassa konsolinsa latausjonoon täältä.

NHL 11 uudistaa muun muassa kiekkosarjan fysiikanmallinnusta. Kyseessä on ensimmäinen vaihe kolmivuotisesta siirtymästä kohti reaaliaikaista fysiikkamoottoria ilman täysin esianimoituja liikkeitä.
Paavo Niskala
Uutinen

Kinect Eurooppaan 10. marraskuuta

Microsoft julkaisee Xbox 360:n Kinect-liikkeentunnistuskameran 10. marraskuuta Euroopassa, Afrikassa ja Lähi-idässä.

Suomessa Kinectiä myydään arviolta 150 eurolla. Pakettiin kuuluu Kinect Adventures -peli. Lisäksi laitetta kaupataan yhdessä konsolin kanssa. Julkaisussa Kinectiä tukee yli 15 peliä.
Paavo Niskala
Uutinen

Suomen virallinen pelilista ja myydyimmät Xbox 360 -pelit viikoilta 31 - 32

Suomen peli- ja multimediayhdistys FIGMA on julkaissut virallisen listan Suomen myydyimmistä Xbox 360 -konsolin sekä kaikkien laitealustojen peleistä ajalta 2. - 15.8.2010.

Xbox 360 -listalla mentiin ilman uutuuksia ja takaisin kärkikymmenikköön nousivat UFC 2009 Undisputed sekä Skate 3.

Starcraft II jatkoi Suomen virallisena ykkösenä ja kymmenenneksi teki paluun The Sims 3: Unelmaduuni.
Oliver
Uutinen

Suomen myydyimmät PS3- ja PSP-pelit viikoilta 31 - 32

Suomen peli- ja multimediayhdistys FIGMA on julkaissut virallisen listan Suomen myydyimmistä PS3- ja PSP-peleistä ajalta 2. - 15.8.2010.

PS3-listallakaan ei uutuuksia nähty, mutta liikettä toivat paluun tehneet Uncharted 2, UFC Undisputed 2010 ja Demon's Souls. PSP-listalle nousi uudelleen Monster Hunter Freedom United.

PS3:
Oliver
Uutinen

Suomen myydyimmät Wii- ja DS-pelit viikoilta 31 - 32

Suomen peli- ja multimediayhdistys FIGMA on julkaissut viralliset listat Suomen myydyimmistä Wii- ja DS-peleistä ajalta 2. - 15.8.2010.

Hiljaisina kesäviikkoina ei Wii- eikä DS-listoilla uutuuksia nähty. Paluun Wii-listalle teki kuitenkin Hunting Challenge ja DS-listalla saman tempun teki Mario & Luigi: Bowser's Inside Story,

Wii:
Oliver
Uutinen

Ladattavaa Red Factionia ensi vuonna

THQ ilmoittaa tuovansa Red Faction: Battlegroundsin ladattavaksi Live Arcadeen ja Playstation Networkiin ensi vuonna. Yhtiö esittelee pelin ensimmäistä kertaa Gamescomissa kuluvalla viikolla.

Moninpeliä painottava Battlegrounds keskittyy ajoneuvopohjaiseen toimintaan Marsin pinnalla ja syvyyksissä. Pelin lupaillaan tarjoavan sarjalle ominaisia tuhoutuvia ympäristöjä. Kerrallaan taisteluun voi osallistua neljä pelaajaa samalta konsolilta tai verkon välityksellä.
Paavo Niskala
Uutinen

Videokuvaa F1 2010 -pelistä

Codemasters on julkaissut 23.9. kauppoihin saapuvasta F1 2010 -pelistään videon (klik), jonka kerrotaan olevan pelikuvaa.

Ratatapahtumien lisäksi peliin on mallinnettu lisäksi varikkohenkilökuntaa ja mukana on myös varikon takaisia tapahtumia. Pelimuotoja luvataan pikakisoista aina kattavaan uramoodiin asti.

F1 2010 ilmestyy PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle ja PC:lle.
Oliver
Uutinen

LittleBigPlanet 2:n betatesti lähestyy

Media Molecule ilmoittaa virallisen LBP-yhteisön foorumilla, että LittleBigPlanet 2:n betatesti on tulossa lähiviikkoina.

Vanhat betaryhmäläiset ovat mukana automaattisesti, mutta mukaan otetaan myös uusia kasvoja, joille luvataan lisätietoa osallistumisesta pian.
Oliver
Uutinen

S.T.A.L.K.E.R. 2 myös konsoleille?

PC:n post-apokalyptinen S.T.A.L.K.E.R. -FPS-räiskintä saattaa seuraavan osansa myötä saapua myös konsoleille.

Kehityksestä vastaava ukrainalainen GSC Game World ilmoittaa virallisen jatko-osan, S.T.A.L.K.E.R. 2:n, olevan jo tekeillä ja käytössä on studion omaa monialustateknologiaa. Julkaisualustat varmasti tarkentuvat, ennen kuin peli joskus vuonna 2012 ilmestyy.
Oliver
Uutinen

Tony Hawk Shred tähdätään lapsille

Suurin odotuksin viime jouluksi julkaistu Tony Hawk Ride oli arvostelu- ja myyntifloppi, joten Activision hakee E3-messuilla paljastetun Tony Hawk Shredin myötä pelisarjalle uutta yleisöä.
Oliver
Uutinen

id Tech 5:ttä ei lisensoida ulkopuolisille kehittäjille

id Software ei aio lisensoida tuoreinta teknologiaansa ulkopuolisille kehittäjille. Studion johtaja Todd Hollenshead vahvisti Eurogamerille, että id Tech 5:ttä käytetään vain emoyhtiö Zenimaxin projekteissa.

– Tämä on kilpailullinen etu ja haluamme pitää sen meidän julkaisemissamme peleissä – ei välttämättä pelkästään id:llä tai id:n peleissä, mutta jos aiot tehdä id Tech 5:llä pelin, niin sen täytyy olla Bethesdan julkaisema, mikä on mielestäni reilua, Hollenshead kertoi.
Paavo Niskala
Uutinen

Rage kauppoihin ensi vuoden syyskuussa

Ragen eurooppalaiseksi julkaisupäiväksi paljastettiin Quakeconissa 16. syyskuuta 2011. Pohjois-Amerikassa id Softwaren räiskintäpeli julkaistaan 13. syyskuuta.

Kehittäjät esittelivät peliään Quakeconissa samanaikaisesti kaikilla kolmella alustalla eli Xbox 360:lla, PlayStation 3:lla ja PC:llä. Lisäksi eilen kerrottiin, että iPhonelle ollaan tuomassa ainakin kaksi Rageen pohjautuvaa peliä.
Paavo Niskala
Uutinen

Arkane Studios Zenimaxin huomaan

Arkane Studios on siirtynyt Zenimax Median omistukseen Bethesdan ja id Softwaren kaveriksi. Yhtiö ilmoitti asiasta Quakeconin yhteydessä.

Arkanen kädenjälkeä ovat Arx Fatalis ja PC:n Dark Messiah of Might and Magic. Vuonna 1999 perustetu studio osallistui myös muun muassa Bioshock 2:n kehitystyöhön.

Tällä hetkellä kehittäjät työstävät uutta peliä yhteistyössä Bethesda Softworksin kanssa.
Paavo Niskala
Uutinen

PSP-puhelin taas huhumyllyssä

Engadget raportoi, että Sony Ericsson olisi tuomassa markkinoille Android 3.0 -käyttöjärjestelmällä toimivaa älypuhelinta, josta löytyisi PSPgon tapaan esille liukuvat peliohjaimet sekä olkanapit. Engadgetin mukaan laite kantaisi lisäksi PlayStation-merkkiä.

Jää nähtäväksi, yltääkö tämä huhu pidemmälle, kuin viime vuosien muut paljastukset.

(Kuvassa Engadgetin oma luomus)
Oliver
Uutinen

Kojimalta iso ilmoitus viikonloppuna?

Metal Gear -guru Hideo Kojima kiusoittelee Twitter-viestissään, että lauantaina tai sunnuntaina on odotettavissa jokin suuri ilmoitus.

Hän kuitenkin kiirehti tyynnyttelemään myrskyä kertomalla, ettei kyseessä ole kuitenkaan Zone of the Enders 3 tai edes mikään niin suuri ilmoitus. Hän uskoo kuitenkin fanien olevan tyytyväisiä.
Oliver
Uutinen

PSP- ja DS-uutuuksia Japanin listalle

Media Createn kokoaman Japanin pelilistan kärkeen nousi suoraan PSP:n Tales of Phantasia: Narikiri Dungeon X -roolipeli. PSP:m StormLover-seikkailu ylsi puolestaan kuudenneksi.

DS-uutuuksista kymmenikön hännille mahtui Battle Spirits: Digital Starter -korttipeli, mutta Heart Catch PreCure! Oshare Collection -toimintapeli ja Tetris Party Deluxe -puzzle jäivät juuri ulkopuolelle.
Oliver
Uutinen

Xbox 360 ja jenkkifutis myivät Jenkeissä

Rantakuntoon kesäkuussa hoikistunut Xbox 360 myi NPD Groupin listausten mukaan heinäkuussakin melkein 450 000 kappaletta ja nousi ensi kerran lähes kolmeen vuoteen myydyimmäksi konsoliksi.

Pelilistan kärkeen ampaisivat X360:n sekä PS3:n NCAA Football 11 -versiot ja pronssipaikan nappasi Crackdown 2. DS-uutuus Dragon Quest IX ylsi sijalle kahdeksan.

Yhdysvaltain pelimyynti heinäkuussa 2010:
Oliver
GTA Online: The Kortz Center Heist pelattavissa nyt!
Uutinen

Black Opsin keräilyversio jatkaa hulluttelulinjalla

Activision paljasti tänään Call of Duty: Black Opsin kahden eri keräilyversion sisällön. Paketeista muhkeampi, Prestige Edition, sisältää kameralla varustetun radio-ohjattavan auton.

Pliisumpi Hardened Edition pitää sisällään keräilymitalin, Black Ops -aiheisen ulkoasun avatarille sekä neljä ylimääräistä yhteistyökarttaa.
Paavo Niskala
Uutinen

Housemarquelta lisää ladattavaa pelattavaa

Housemarque paljastaa uuden pelinsä Penny Arcade Expossa syyskuun alussa, helsinkiläisstudio tiedottaa Twitterin välityksellä. Peli julkaistaan Live Arcadessa ja Playstation Networkissa.

Housemarque on debytoinut jo molemmissa verkkopalveluissa. Super Stardust HD on kuulunut Playstation 3:n menestystarinoihin, kun taas Golf: Tee It Up! on saanut jäädä vähemmälle huomiolle Live Arcadessa. Lisäksi studio työstää PS3:lle Dead Nation -zombiräimettä.
Paavo Niskala
Uutinen

Test Drive Unlimited 2 lipsahti ensi vuoteen

Loppuvuoden julkaisuruuhka harveni taas yhdellä pelillä, kun Atari ilmoitti siirtävänsä Test Drive Unlimited 2:n ensi vuoden ensimmäiselle neljännekselle. Luonnollisesti myös pelin betatesti siirtyy ja uusi aikataulu ilmoitetaan lähiviikkoina.

Julkaisun siirrolla annetaan Eden Studiosille lisäaikaa moninpelin hiomiseen ja tarkoitus on ottaa huomioon myös pelaajilta saatu palaute.
Oliver
Uutinen

Mafia II ja Scott Pilgrim PS3:n Storeen

Tiistaina Plus-asiakkaiden ulottuville tullut Mafia II -pelin demo nyt kaikkien täysikäisten saatavilla PS3:n Storessa. Ilmaiseksi pääsee kokeilemaan myös sarjisleffaan perustuvaa Scott Pilgrim vs. the World -peliä, jonka voi ladata täysversioksi 9,95 eurolla.
Oliver
Uutinen

Monday Night Combat nyt Live Arcadessa

Live Arcaden kesäkampanjan toiseksi viimeinen peli, Monday Night Combat, saapui verkkopalveluun keskiviikkona. Moninpelipainotteisen räiskintäpelin voi ostaa 1200 Microsoft-pisteellä.

Monday Night Combat yhdistelee hahmoluokilla varustettuun tiimipohjaiseen räiskintään visailuohjelmista tuttuja elementtejä. Yhdellä konsolilla toimintaan voi osallistua enintään kaksi pelaajaa ja verkossa 12 taistelijaa.
Paavo Niskala
Uutinen

Dead Rising 2 Eurooppaan odotettua aikaisemmin

Capcom tuo Dead Rising 2:n Eurooppaan ja Australiaan odotettua aikaisemmin. Peli julkaistaan kyseisillä alueilla perjantaina 24. syyskuuta Xbox 360:lle ja PlayStation 3:lle. PC-versio ilmestyy kauppoihin 28. syyskuuta.

Aikaisemman ilmoituksen mukaan Dead Rising 2 olisi julkaistu Euroopassa lokakuun alussa, tosin vielä sitä ennen Capcom lupaili peliä vanhalle mantereelle syyskuun alkuun.
Paavo Niskala
Uutinen

Wii saavutti 30 miljoonaa Jenkeissä

Nintendon Wii-konsoli on saavuttanut 30 miljoonan myydyn laitteen rajapyykin Yhdysvalloissa. Aikaa saavutukseen meni 45 kuukautta.

Samalla Nintendo listasi Wiin myydyimmät pelit Yhdysvalloissa:

Top-10 Nintendon omat julkaisut:
Oliver
Uutinen

SingStar SuomiHitit -biisilista paljastettu

Heti syyskuun alussa PS3:lle ja PS2:lle julkaistavan SingStar SuomiHitit -pelin biisilista on paljastettu ja löydät sen alempaa.

PS2-version levyltä löytyy 25 raitaa ja PS3-painoksesta vielä viisi lisää.

PS3- & PS2 -versiot:
Oliver
Uutinen

Double Finen seuraava peli ladattavaksi

Brütal Legendin odotuksia heikommaksi jääneen kaupallisen menestyksen jälkeen julkaisijana toiminut EA päätti haudata ajatukset jatko-osasta ja kehityksestä vastannut Double Fine päätti siirtyä neljän pienemmän projektin pariin.
Oliver