Vuoden alku on perinteisesi hiljaista aikaa pelijulkaisujen suhteen, joten FIGMA-listalla nähtiin vain vanhojen tuttujen liikehdintää.
Taistelu sotapelien herruudesta käy edelleen kovana ja tällä kertaa niskan päälle kampesi Battlefield 3. Skyrim puolestaan peittosi Änärin ja listan hännille palasivat The Sims 3: Lemmikit ja Gran Turismo 5
Max Paynen ja Alan Waken synnyinsijana tunnettu Espoolainen Remedy Entertainment puuhaa työpaikkailmoituksensa perusteella uuraauurtavan konsoliprojektin parissa.
Uuden ohjelmoijan toivotaan nostavan tekoälyn uudelle tasolle ja käytössä on seuraava painos Remedyn omasta pelimoottorista, jolla tehtiin Alan Wake sekä ensi kuun puolivälissä Xbox 360:lle ladattavaksi tuleva Alan Wake's American Nightmare.
KonsoliFIN Podcastissa eletään edelleen poikkeustilassa, kun jryi seikkailee Amuurikoissa ja FelisLeo jatkaa isännän pallilla Paavin ja TUHOMURSUN säestäessä rinnalla. Onneksi jryi sentään jaksaa raportoida jotain CES-messuihin liittyvää matkoiltaan.
Jakson peliosiossa puhuttavat vanhojen tuttujen juttujen ohella Azura's Wrathin demo sekä mobiilipelit, jotka saavat niin kehuja kuin haukkujakin osakseen.
Tuoreet huhut väittävät, että pelijulkaisija THQ on perunut kaikki vuodelle 2014 kaavaillut projektinsa ja etsii uusia rahoitusvaihtoehtoja. International Game Developers Associationin mobiilityöryhmää vetävä Kevin Dent pani huhut liikkeelle Twitterissä.
Alkuvuoden vaisu julkaisulista näkyy vielä KonsoliFINissäkin, mutta pari latauspeliä ehti sentään arvosteluun. Podcastissa rikotaan vanhat pituusennätykset Riftwormin mitalla.
Yksinpelin lopputekstit valuvat parhaillaan television ruudulla. Todella vakuuttavaa jälkeä jälleen kerran Naughty Dogsilta. Kulissit kuin Ben Hurista, huimaavia näkymiä suuressa mittakaavassa. Seikkailua viimeisen päälle, pulmatehtävien ottaessa nyt oman paikkansa tasavahvana tekijänä yhdessä tasoloikan ja räiskinnän kanssa. Henkilöhahmot, erityisesti Nathan ja Sully todella vakuuttavia, kertaakaan ei tullut vaivaannuttavia hetkiä. Huumoria ja sitä kaivattua itseironiaa hahmojen itsensä heittäminä.
Pleikkarin räiskintöjen lippulaiva viskaa kranaatin ensin, ampuu sitten ja kysyy vasta kolmanneksi. Aiempia osia pelaamattomalle juonen alku on aikamoista höttöä, sillä edellisosan perusteiden selityksestä huolimatta syyt sotaan eivät oikein tahdo aueta. Tarinan statistin asemasta huolimatta ajaa sekin asiansa varsin mallikkaasti, eikä muutamien kikkojen, kuten Ricon niskoittelun jatkuva toistaminen pääse noin kahdeksan tunnin putkiräiskinnän aikana liiaksi harmittamaan.
Nintendo kertoo ottaneensa opiksi 3DS-käsikonsolin julkaisusta ja lupaa vahvempaa pelitarjontaa yhtiön seuraavan kotikonsolin Wii U:n alkutaipaleelle.
Kun Nintendo julkaisi 3DS:n viime vuoden alussa, se halusi jättää enemmän tilaa kolmansille osapuolille. Jälkikäteen tämä ei yhtiön mielestä ollut kuitenkaan oikea ratkaisu.
Nintendolla oli suuret odotukset The Legend of Zelda: Ocarina of Time 3D:n suhteen, mutta monet kuluttajat kaipasivat kuitenkin vielä Mario-pelejä.
Tampereella järjestetään jälleen viikonloppuna Suomen kolmanneksi suurin verkkopelitapahtuma LanTrek. Se kerännee Tampere Areenalle lähes 1000 henkilöä osallistumaan ja seuraamaan turnauksia sekä muuten vain tutustumaan harrastukseen.
Tänään käynnistyvä tapahtuma tarjoaa tilaa paitsi 722 tietokoneelle myös 122 konsolipelaajalle. Ennakkolippujen myynti loppui jo tammikuun alussa, mutta paikkalippuja voi ostaa ovelta edelleen 40 euron hintaan, mikäli tilaa vielä riittää. Kävijälipun voi lunastaa 10 eurolla.
Nintendo on vahvistanut, että alkuvuonna julkaistava Kid Icarus: Uprising tukee toisen analogitatin 3DS:ään lisäävää Circle Pad Pro -lisäosaa. Toisen tikun on tarkoitus auttaa vasenkätisiä pelaajia räiskimään vihollisia taivaan tuuliin sulavammin. Ainakin japanilaispelaajille on myös luvassa nimikkeen mukana tuleva jalusta konsolille, joka helpottaa pelaamista kätisyydestä riippumatta.
PlayStation 2:lle reilu seitsemän vuotta sitten julkaistu ensimmäinen Killzone-räiskintä tulee tammikuun lopulla ladattavaksi PS3:lle ainakin Pohjois-Amerikan Storeen.
Yhdysvalloissa ikärajoista päättävä Entertainment Software Ratings Board (ESRB) listasi pelin sivuilleen alkuviikosta ja Sony on sittemmin vahvistanut asian. Hinnaksi ilmoitettiin 9,99 dollaria, mutta pelin teräväpiirtoisuuteen tai muihin kohennuksiin ei vielä saatu vahvistusta.
Microsoft järjestää Xbox Livessä 15. helmikuuta alkaen House Party -tempauksen, jonka aikana palvelussa julkaistaan neljä uutta peliä. Yksi näistä on Alan Wake's American Nightmare.
Tällä viikolla Nintendon latauspalveluihin hypähtää kolme uutta nimikettä.
Toimintaa ja puzzleja porkkanapedillä tarjoileva Bobby Carrot Forever saapuu viimein ladattavaksi WiiWareen. Tarkoituksena on ohjata pelin nimihahmoa läpi kenttien porkkanoita keräten ja ongelmia ratkoen. Mielenkiintoiselta näyttävästä tuotoksesta saa esimakua katsomalla tämän videonpätkän.
Tällä viikolla PS3:n Storeen saatiin kohtalaisen mielenkiintoista sisältöä kun ladattavaksi tulivat Final Fantasy XIII-2 -roolipelin, Asura's Wrath -toimintapelin sekä Grand Slam Tennis 2:n demot.
Uusia lisukkeita saivat The King of Fighters XIII, Funky Lab Rat, Magic: The Gathering, Eyepet, Disgaea 4, Marvel vs Capcom 3, Little Big Planet 2 sekä Dancestar Party.
Blizzardin Micah Whiple on vahvistanut Twitter-viestissä, että studio työskentelee Diablo III -konsoliprojektin parissa. PC:lle ja Macille peli on luvassa alkuvuoden aikana ja konsoliversiosta on huhuiltu jo vuosia.
Vielä ei kuitenkaan ole tietoa, mille konsolialustoille Diablo III:a valmistellaan ja myös julkaisuaikataulu on avoinna.
Television Putous-sarjassa esiintyvä Sulo-mörkö on kuin kopio The Legend of Zelda: Skyward Sword -pelissä tavattavasta hahmosta, kertoo Iltalehden verkkosivusto. Lehti kertoo saaneensa lukijoiltaan useita yhteydenottoja yhdennäköisyyteen liittyen sarjan uusien hahmojen ensiesiintymisen jälkeen.
Nintendon 3DS-käsikonsolin myynti on lyönyt ennätyksiä pelijätin kotimaassa Japanissa. Stereoskooppista 3D-kuvaa näyttävää pelilaitetta myytiin viime vuoden viimeisen kuukauden aikana lähes 1,5 miljoonaa kappaletta. Laite on ollut myös muuten kuluttajien suosiossa, sillä se oli Japanin eniten myyty konsoli vuonna 2011.
Ridge Racer Unbounded on saanut monilta osin ristiriitaisen vastaanoton. Helsinkiläisen Bugbearin kehittämä kaahailu erottuu kuitenkin massasta kattavan ja yllättävän monipuolisen rataeditorinsa avulla.
Metal Gear Solid: Snake Eater 3D julkaistaan Euroopassa 8. maaliskuuta.
Snake Eater 3D on viritelty versio PlayStation 2:lle julkaistusta Metal Gear Solid 3:sta. 3DS-versio hyödyntää laitteen erikoisominaisuuksista muitakin kuin itsestäänselvää 3D:tä. Gyroskooppia käytetään tasapainotteluun ja kosketusnäyttö toimii alavalikkona. Lisäksi 3DS:n kameralla otetuilla kuvilla voi muuttaa Snaken suojavaatetusta.
KonsoliFIN Podcastin ensimmäisessä spoilercastissa eli LTTP-jaksossa puidaan perinpohjaisesti Gears of Waria kaikilta kanteilta ja spoilereita säästelemättä. Keskusteluun osallistuvat toimituksen virallisen Gears of War -spesialistin eli FelisLeon johdolla Cubase, Paavi ja TUHOMURSU.
Jakson alkpuoliskella käydään kuitenkin läpi perinteisesti pelatut pelit ja uutiset. Peleistä puhuttavat erityisesti Assassin's Creed, Deus Ex, Angry Birds sekä Vanquish, jonka voi mitä ilmeisimmin lausua monella hämmentävällä tavalla.
EA:n virtuaalikiekkoilun tuorein inkarnaatio ei mullista käsitystä pelaamisesta, mutta on jälleen askeleen edellisosia parempi. Vaikka pelin pääpiste onkin viety verkkopelaamista kohti, löytyy yksinäiselle pelaajallekin perinteiset pelimuodot, kuten managerointi, yksittäispeli talviklassikkona tai normaalina, Be a Pro, Be a Legend, pelaajakortteihin perustuva Hockey Ultimate Team sekä sitten muut perinteisemmät vaihtoehdot.
Vaikka netissä ja lehdissäkin jo spekuloidaan Playstation 3:n ja Xbox 360:n seuraajien julkaisusta tai julkistamisesta tänä vuonna, ei ainakaan Sonylla vielä harkita keskustelun aloittamista PS4:stä.
Joulukuun PS Vitan Japanin julkaisun yhtedessä puhunut Sony Computer Entertainmentin johtaja Andrew House (kuvassa) sanoi, että PS3:lla on edessään loistava jakso, eikä tulevista konsoliversioista keskustelu ole vielä harkinnassa. House painotti edelleen Sonyn pyrkimystä konsolien elinkaaren jatkamiseen, kuten PS2:n kohdalla on tehty.
Viime marraskuussa kotikonsolipelaajien ulottuville saapunut Rayman Origins tekee tuloaan myös Nintendon 3DS-käsikonsolille. Ubisoft on kertonut Raymanin ja kumppanien tasoloikkaavan käsikonsolille maaliskuun puolessavälissä.
Rayman Originsin kotikonsoliversioilla 1-4 pelaajaa voi ottaa ohjattavakseen raajattoman sankarin ja hänen matkakumppaninsa läpi vihollisia vilisevien kenttien. 3DS-version tarkempia tietoja ei ole vielä julkistettu, joten mahdollisen moninpelin muodosta ei ole vielä selvyyttä.
Vuosi vaihtui, mutta elo KonsoliFINissä jatkuu tutuilla urilla. Tällä viikolla hierotaan Vitaa ja ennakoidaan alkanutta pelivuotta.
Artikkelit:
PlayStation Vita - ensikosketus - jryi on ehtinyt testailla PlayStation Vitan japaniversiota viikon verran. Ensitunnelmia laitteesta ja Sonyn käyttissuunnittelusta voi lukea artikkelista tai katsoa videosta.
Sveitsiläinen verkkokauppa 1ADVD väittää Nintendon tuovan Eurooppaan erikoisversion The Last Story -roolipelistä. Nettisivuston uutisen mukaan kyseinen metallikantinen pelipaketti saapuisi myyntiin samaan aikaan perusversion kanssa.
Peli on ihan hyvä, mutta ei sitä tälläisiä ylimahtipontisia ja ylieeppisiä pelejä jaksa pelata montaa vuodessa. Enimmäkseen sitä mielummin pelaa enemmän jalat maassa olevia pelejä, jotka ovat lyhyempiä. Ei sitä pelin pituuden takia viitsi pisteitä kuitenkaan rokottaa, koska pelin sisältö oli hyvin monipuolinen ja vaihteleva, että itseääntoistavaksi peliä ei voi moittia. Hahmojen puhetta on ihan mukava seurata, eivät heitä mitään superdraamaa, mutta välillä näkee peleissä aika luokattomia esityksiä. Varsinaista peliteknisiä moitteita on vaikea keksiä.
KonsoliFINin joulukalenterin viimeisessä luukussa lahjapaketista paljastui PlayStation Vita. Joulukiireiden jälkeen laitteeseen on ehditty jo ottamaan tuntumaa, ja jryin raportin ensitestistä voit lukea täältä.
Artikkelissa käydään läpi Vitan perusteita. Kehuja saavat osakseen muun muassa konsolin ohjaustatit, kun taas risuja viskotaan esimerkiksi käyttöliittymälle.
Joulukalenterin luukut on avattu ja vuosi vaihdettu. Keväistä pelitulvaa odotellessa palataan kuitenkin vielä hetkeksi joulukuuhun Gameranking-kisan tuloksien myötä.
Palkintopeli lähtee tällä kertaa Exectalle, joka purki sydäntänsä Batman: Arkham Cityn arvostelun muodossa.
Paljastuneesta väärinkäytöstä johtuen KonsoliFIN-t-paita jää tällä kertaa arpomatta.
Onnittelut voittajalle ja muille tsemppiä tammikuun kilpailuun!
Travellers tales kehittää parhaillaan Lego Batman 2: DC Super Heroesia käytännössä kaikille alustoille, 3DS ja Vita mukaanlukien. Pelin pitäisi ilmestyä kauppoihin kesällä.
Jatko-osassa Lepakkomiehen ja Robinin rinnalla taistelevat DC:n muiden tuttujen supersankareiden rinnalla. Remmiin liittyvät muun muassa Teräsmies, Ihmenainen ja Vihreä Lyhty. Heitä vastassa ovat Lex Luthorin ja Jokerin joukot.
Ehdokkaat järjestyksessään 12. Game Developers Choice Awards -palkinnoille on paljastettu. Eniten ehdokkuuksia kahmivat Bastion, Portal 2 ja The Elder Scrolls V: Skyrim.
Firaxis Games työstää parhailaan XCOM: Enemy Unknown -strategiapeliä Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle ja PC:lle, Game Informer paljastaa. Pelin on tarkoitus valmistua syksyksi.
XCOM: Enemy Unknownissa ihmiskunta puolustautuu muukalaisia vastaan epätoivoisessa taistelussa. Pelaajat huolehtivat suurista kuvioista reaaliaikaisessa strategianäkymässä, kun taas taistelut hoidetaan perinteiseen vuoropohjaiseen malliin tuhoutuvien ympäristöjen kera.
Crystal Dynamics paiskii parhaillaan töitä aloittaakseen Tomb Raider -sarjan uudelleen puhtaalta pöydältä. Studio valmistelee samalla myös uutta peliä, yhteisövastaava Meagan Marie lupaa Square Enixin virallisessa blogissa.