Outoa elämää: Chloen paluu
Vahvasti suorittava jatko-osa palauttaa kauan kaivatun hahmon elävien kirjoihin.
Vahvasti suorittava jatko-osa palauttaa kauan kaivatun hahmon elävien kirjoihin.
Kelpaisiko aarreaitta täynnä männävuosien Marvel-pelejä?
Myös tuore traileri ulkona.
007 First Light sisältää oman tunnusbiisinsä, kuten Bond-tyyliin tapana on.
007 First Lightin teemakappaleen esittää Lana Del Rey. Yhdysvaltalaislaulajahan nousi kansan tietoisuuteen viimeistään 2012 ilmestyneellä Born to Die -albumillaan, joka sisälsi myös suurhitin Video Games. Sittemmin levyjä on tipahdellut tasaiseen tahtiin aina parin vuoden välein, ja nyt vuorossa on siis First Light -nimellä kulkevan Bond-tunnarin laulaminen IO Interactiven peliin – sen voi kuunnella uutisen lopusta.
Sony on kertonut huhtikuun Plus-lisäykset Extra- ja Premium-jäsenille.
Marion ihmeellinen seikkailu vuodelta 2023 on yhä täyttä rautaa. Etenkin ensikertalaiset tasoloikan ystävät, mars kauppaan. Alkuperäisensä pelanneiden kannattaa harkita kahdesti.
Hades II julkaistiin eilen PlayStation 5:lle ja Xbox Series X/S:lle.
Yeti GX on oiva ja soiva peli.
Replaced on yksi vuoden kauneimpia pelejä, joka haluaisi ehkä mieluummin olla elokuva. Alkukankeuden jälkeen siitä kuitenkin muovautuu huima dystopiajännäri, joka pitää otteessaan loppuun saakka.
Viime viikonloppuna hakkeriryhmä ShinyHunters vaati lunnaita kertoen saaneensa haltuunsa dataa Rockstar Gamesin pilvipalvelimilta.
Bloodborne on taipumassa elokuvamuottiin, kertoo Sony.
CinemaCon 2026 -tapahtumassa julkistettiin Bloodborne-elokuva, joka kuuleman mukaan pysyy hyvin uskollisena lähdemateriaalinsa hengelle. Luvassa olisi aikuisille suunnattu R-Rated-animaatioelokuva, jonka peräsimessä ovat PlayStation Productionsin lisäksi Lyrical Animation sekä paremmin JackSepticEye-nikillään paremmin tunnettu Seán McLoughlin. Leffan julkaisuaikataulusta ei ole vielä tietoa.
Blizzardin hittiräiskintä Overwatch tekee tuloaan Switch 2:n pelivalikoimiin.
Pragmata höystää perinteistä räiskintää omintakeisella hakkerointimekaniikalla ja kuorruttaa kakun äärimmäisen komeisiin kuoriin. Ja lopputulos toimii.
Skystone Games julkaisi Neoludic Gamesin kehittämän Tiny Bookshopin PC:lle ja Nintendo Switchille vuonna 2025, ja nyt peli julkaistiin myös muille konsolialustoille. Kirjojen myymiseen keskittyvä kotoisa simulaattori vei sydämeni täysin.
Metal Gear Solid -elokuvaprojekti on jälleen liikkeellä. Tällä kertaa ohjaajat ja tuotantotiimi on jo kiinnitetty.
Lyhyt ja ytimekäs, sanoi kultisti uhrilleen.
Massairtisanomisia harrastavat muutkin kuin pelifirmat. Mitä ajatuksia yksi joukkokenkiminen aiheuttaa?
Ruotsalaiskehittäjä Hazelight Studiosilla pyyhkii loistavasti ainakin myyntilukujen valossa.
Graafisia parannuksia, uusi ase ja pelattavuusparannuksia.
Tahdon laulaa, laulaa, laulaa!
Pelimaailma on menettänyt jälleen yhden klassikkopelejä luoneen kehittäjän.
Yoshihisa Kishimoton ura käynnistyi 80-luvun alkupuolella, jolloin kehittäjä työsti muun muassa Laserdisc-pelit Cobra Command ja Road Blaster. Se suurin hitti taitaa kuitenkin olla Double Dragon, joka raivasi mallikkaasti tietä Streets of Ragen ja Final Fightin kaltaisille klassikoille. Myös Renegade- ja River City Ransom -sarjat ovat Kishimoton käsialaa, unohtamatta Double Dragonin lukuisia jatko-osia.
Tykkäsin Darwin’s Paradoxista, mutta annoin sille kolme tähteä. Siinäpä teille paradoksi.
The Super Mario Galaxy Movie jatkaa samalla kaavalla kuin ensimmäinen osa, lainaten paperin ohuen juonensa pelisarjan Galaxy-osilta.
Pitkästä historiastaan huolimatta Super Meat Boy pääsee riehumaan ja loikkimaan vasta nyt kolmiulotteiseen maailmaan. Miten lihakuutiomme sopeutuu?
Kosolti kehuja kerännyt ja narratiivillaan säväyttänyt kokemus julkaistiin noin vuosi sitten Xboxille ja PC:lle. On toisen mielipiteen aika.
Sony on paljastanut huhtikuun PlayStation Plus Essential -valikoiman.
Aiemminhan Dealabsin toimesta valuivat julki jo vuoden 2023 versio Lords of the Fallenista sekä Sword Art Online: Fractured Daydream. Nyt kaksikon kasvattaa kolmikoksi klassisen Tomb Raider -trilogian niputtava Tomb Raider I-III Remastered Starring Lara Croft. Lisäykset voi heittää latausjonoon 7. huhtikuuta alkaen, PS Plus -jäsenyyden turvin tietysti.
Alla vielä lueteltuna kaikki nimikkeet arvostelulinkkeineen:
Kovimmat meisselit, niitähän meiltä löytyy.
Turtle Beachin Burst II Pro jatkaa kilpailullisiin peleihin suunnattujen hiirten pitkää linjaa, joka juontaa juurensa ROCCATin aikaan.
Arvioiden mukaan Marathon on myynyt jo noin 1,2 miljoonaa kappaletta.
Ylistetty Hades-sarja jatkuu pitkän odottelun jälkeen myös Xboxilla ja PlayStationilla.
Voit pysäyttää pelin, siirtää kameraa vapaasti sekä muokata hahmojen asentoja ja ilmeitä.
Sota ei koskaan muutu, ei edes Nintendon Switch 2 -konsolilla.
Esteettisesti upea, mutta sisällöllisesti armoton keräilyammuskelu kompuroi viihdyttävyyden kanssa.
Uusi Pokémon-peli ilmestyy Nintendo Switchille sekä mobiililaitteille.
Animea ja autoilua Hot Wheels -tekijöiltä, mitäs ihmettä tämä on?
Razerin uusin oheistuote on pelaajille suunnattu hiiri. Kyllä, luitte oikein.
Tuore päivitys korjasi joukon pelin ongelmia.
Thrustmaster T248R tekee sen minkä lupaa, eli tarjoaa peruspätevän vaihtoehdon hintaluokassaan. Rattimaailman klassikon asemaan nykyeväät eivät kuitenkaan enää riitä.