Tullako vai eikö tulla, Ulala?
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Sega-pelin levityksessä vanhalla mantereella on epäselvyyksiä. Yhtiön olisi syytä ottaa ohjat omiin käsiinsä.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Sega-pelin levityksessä vanhalla mantereella on epäselvyyksiä. Yhtiön olisi syytä ottaa ohjat omiin käsiinsä.
Tarinallisesti Network Transmissions sijoittuu Game Boy Advancen kahden ensimmäisen Mega Man: Battle Network -pelin välimaille. WWW-organisaation suunnitelmista kaapata sateelliitti on kulunut noin kuukausi ja nyt pelin virtuaalimaailmaan on ilmaantunut uusi uhka Zero Virus -nimisen viruksen muodossa.
Pelin Xbox- ja PlayStation 2 -versioiden kehitys kuitenkin jatkuu vanhaan tuttuun malliinsa. Toisaalta, eipä Baseball taida olla ainakaan täällä Euroopassa kovinkaan suosittua kuin Yhdysvalloissa, mutta juttu varmasti harmittaa lajista pitäville.
Lisäksi sivu vahvisti, että Nintendo aikoo 1.
Uudesta konsolista on kuitenkin turha odottaa uutta informaatiota ainakaan vähään aikaan. CubeFIN uutisoi asiasta tarkemmin, kun viralliset yksityiskohdat uudesta koneesta julkaistaan.
Nintendo itse ei ole vielä virallisesti kommentoinut tätä tietoa, joten toistaiseksi se on vielä huhu.
Lisää informaatiota tapahtumasta löydät messujen virallisilta kotisivuilta.
Ubran Freestyle Street Soccer ilmestyy tänä syksynä.
Ruudut löytyvät täältä.
Tämän lisäksi sivusto julkaisi ensimmäiset kuvat Space Channel 5: Ulala's Cosmic Attack -pelistä, joka julkaistaan GBA:lle tänä keväänä.
Pelin ja musiikki-cd:n raidat ovat Konami Computer Entertainment Tokyon säveltäjä Akira Yamaokan käsialaa. 70 minuutin pituinen levy tulee omaamaan pelin kaikki musiikkiraidat, sekä myös 4 vain cd:ltä löytyvää vokalisoitua kappaletta.
21-vuotias Nuji on Ajito-allianssin johtaja ja miehen kuvaillaan olevan kylmäpäinen, mutta lämminsydäminen. Ajito-allianssi on uusi tuttavuus Spiran maailmassa ja se tietojen mukaan vastustaa Yevonin uusia opetuksia. Pelin tähtikaartiin ollaan aikaisemmin paljastettu kuuluvan mm. Yuna, Rikku ja Paine.
Factor 5:n johtajan Julian Eggebrechtin sanojen mukaan tiimillä on aina useita projekteja kehitteillä, mutta vain harva niistä "hedelmöityy". Mies ei suostunut kommentoimaan, jatkavatko he GameCube-yksinoikueslinjaansa, vai ovatko he kehittämässä nimikkeitä myös muillekin alustoille.
Elokuva tulisi tietojen mukaan sijoittumaan galaksiin, jonka rauhaa vavisuttaa uusi eliömuoto nimeltä Metroid. Metroidit liittyvät toisiin eliömuotoihin ottaakseen niistä ravintonsa, eikä tilannetta juurikaan auta Metroidien nopea lisääntymistahti.
Näin ollen jo PlayStation 2:lle julkaistu Haven jää Sonyn koneen yksinoikeuspeliksi.
Samuli Laitinen Sanura Suomi Oy:stä lähetteli sähköpostia, että he ovat juuri saaneet Datelilta varastoon uuden Game Boy Advancen Action Replay -laitteen. Action Replayhän löytyy lähes kaikilta vähänkään uudemmilta koneilta, ja se mahdollistaa erilaisten huijauskoodien käytön.
- Lyhyempi versio (1.9MB)
- Pidempi versio (2.7MB)
Tämän lisäksi Activision vahvisti, että se tekee pelit Dreamworksin tulevista hittielokuvista Sharkslayer, Madagarscar ja Over The Hedge. Ensimmäinen firman leffapeli tullaan julkaisemaan ensi vuonna.
Lisää piakkoin.
Helmikuun 19. päivä julkaistaan kaksi cd:tä käsittävä paketti, joista ensimmäisellä cd:llä on musiikkia itse pelistä ja toiselta taas on löydettävissä pidennetyt versiot kaikista lauluista. Molemmat levyt yhteenlaskettuna lauluja on kaikkiaan massiiviset 74 kappaletta. Kaiken muun hyvän lisäksi mukaan tulee itsensä Nobuo Uematsun kommenteista koostuva kirjanen.
Uudessa pelissä tulee olemaan kahdeksan hahmoluokkaa (kaksi kertaa niin paljon kuin edeltäjässä). Soldier, Black Mage, White Mage, ja Archer saavat nyt seurakseen Ninjan, Monkin, Martial Artistin, ja toisen wizard-luokan.
Phantom esitellään prototyyppimalleineen maaliskuussa.
Jeff Minterin aiempia aivotuksia ovat mm. legendaariset Defender ja Tempest, joten jotain uutta ja erikoista on lupa odottaa. Lisää piakkoin.
Kaikki edellisten Bubble Bobble -pelien hahmot ovat mukana ja peli tukee samanaikaista nelinpeliä jaetulla ruudulla. Uudessa Shot Bubble -moodissa taivaalta sataa reaaliajassa palloja ja pelaajan on tuhottava ne, ennen kuin ne täyttävät koko ruudun.
James Bond: Nightfire julkaistaan GBA:lle Euroopassa 27. päivä maaliskuuta.
Originaali SS julkaistaan Euroopassa 14. päivä helmikuuta. Jatko-osan julkaisuaikataulua Japanin ulkopuolella ei ole vielä lyöty lukkoon.