Uutinen

The Walking Dead Season 2 tuo Clementinen takaisin

Jaakko Herranen

Telltale Games on julkaissut kuvarykelmän ylistystä keränneen The Walking Deadin toisesta kaudesta.

Kuvallisen materiaalin perusteella The Walking Deadin jatko sijoittuu lähestulkoon heti edellisen episodin jälkimaininkeihin ja ensimmäisen kauden ehkä mieleenpainuvin hahmo Clementine kantaa tällä kertaa päähahmon viittaa harteillaan. Telltale Gamesin mukaan ensimmäisen kauden sekä 400 Days -lisäepisodin päätökset tulevat näkymään myös tulevalla kaudella.



Odotettu The Walking Dead Season 2 käynnistyy marraskuun aikana lähestulkoon kaikilla alustoilla. Peli tulee edellisen kauden tapaan tarjolle aluksi ainoastaan digitaalisena latauksena.

Jaakko Herranen

Jaakko "JaakkimO" Herranen liittyi KonsoliFINin riveihin vuoden 2013 alkupuolella tarkoituksenaan vahvistaa miehistövajeessa rypevää uutistoimitusta. Tasaisen uutisvirran myötä mies kohosi nopeasti KonsoliFINin uutistoimituksen johtoportaaseen saakka. Vierailuja on tehty myös Podcast-jäsenistöön ja arvostelupuolelle. KonsoliFIN-ajan kohokohtana mainittakoon reissu Saksan Gamescom-messuille vuonna 2014. Peliaiheisia kirjoituksia voi kaivella KonsoliFINin ohella muun muassa Tiltin sivuilta ja Pelaajan verkko- ja printtimediasta.