Veltoista kikkelijutuista jäi karvas maku suuhun – ennakossa Dispatch
Telltale Games -konkareiden uusin interaktiivinen sarja yhdistelee työpaikkakomediaa ja supersankarihommia. Tässä paketissa eniten ontuu se komedia.
Telltale Games -konkareiden uusin interaktiivinen sarja yhdistelee työpaikkakomediaa ja supersankarihommia. Tässä paketissa eniten ontuu se komedia.
Perinteinen katsaus menneeseen ja tulevaan.
Telltalen työstämän The Wolf Among Us 2:n kehitystyö etenee edelleen, siitä todisteena neljä uutta kuvakaappausta.
The Wolf Among Us -tarinan jatko-osa julkistettiin alkujaan jo vuonna 2017, siis peräti seitsemisen vuotta takaperin. Kehitystyö on edennyt hitaasti vastoinkäymisistä toiseen ja julkaisunkin oli jossain välissä tarkoitus tapahtua jo vuonna 2023 – sitä kuitenkin lykättiin, jotta Telltalen henkilöstä ei joutuisi liian kovan työtaakan alle.
Käynnissä olevien projektien kehitys kuitenkin jatkuu.
The Wolf Among Us 2 ei ehdi valmiiksi vielä kuluvan vuoden aikana, kertoo Telltale.
Alkuperäinen The Wolf Among Us julkaistiin episodimuodossa vuonna 2013 ja jatko-osaa onkin saatu siis odotella jo kymmenisen vuotta. Matkan varrelle mahtuu muun muassa Telltale Gamesin käyminen konkurssin partaalla, sittemmin firman jälleenrakennus ja maailmanlaajuinen koronapandemia.
The Wolf Among Us saa jatkoa ensi vuoden aikana, ensimmäinen traileri kuitenkin on nähtävillä vaikka heti.
The Wolf Among Us 2 esittäytyy keskiviikkona Geoff Keighleyn isännöimän videon muodossa.
Konkurssiin päätyneen Telltalen kertaalleen kuopattu Telltale's The Walking Dead: The Final Season saa sittenkin jatkoa. Nyt kolmannelle osalle on jopa lätkäisty julkaisupäivä.
Telltale Gamesin Minecraft: Story Mode on saapunut Netflix-suoratoistopalveluun.
Jo kertaalleen kuollut ja kuopattu The Walking Dead -peli on saamassa kolmannen episodinsa vielä loppuvuodesta.
Walking Dead -peleistään tunnettu studio Telltale Games on erottanut suurimman osan työntekijöistään ja ilmoitti sulkevansa ovensa.
Clementinen tarina tulee päätökseen joulukuun 18. päivä.
Netflixin kautta voi jatkossa myös... pelata pelejä?
Episodipelejä tehtaileva Telltale Games paljasti vihdoinkin viimeistä kauttaan starttailevan The Walking Deadin aloituspäivämäärän. Heitettiinpä tarjolle myös ensimmäinen videomaistiainen kuvakaappausten kera.
Juonivetoisista seikkailuistaan tunnettu Telltale Games tiedotti The Wolf Among Usin jatkon myöhästymisestä.
Peräti 19 The Walking Dead -episodia niputtava kokoelmapaketti saa julkaisunsa ensi viikolla. Kehittäjä Telltale Games esittelee pelin parantunutta ulkoasua tuoreella vertailuvideolla.
Episodipelejä liki liukuhihnalta tehtaileva Telltale Games irtisanoo peräti 90 työntekijäänsä. Määrä kattaa noin neljäsosan verran koko studion henkilöstöstä.
Telltale kertoo syyksi organisaation jatkuvasti muuttuvasta pelialasta johtuvat uudelleenjärjestelyt, joiden turvin studiosta on tarkoitus kehittää entistäkin kilpailukykyisempi kehittäjä ja julkaisija. Ympäripyöreähkön lausunnon lisäksi studion tuore toimitusjohtaja Pete Haley mainitsi tavoitteen luoda vähemmän, mutta sitäkin laadukkaampia pelikokemuksia pienemmän ydintiimin voimin.
Guardians of the Galaxy: The Telltale Series on ehättänyt jo viimeiseen episodiinsa saakka. Don't Stop Believing -nimellä kulkeva osa julkaistaan tiistaina, 7. marraskuuta.
Uusi traileri esittelee päätösepisodin tunnelmia, kun Star-Lord tiimeineen pyrkii kokoamaan kunnialla rivinsä ennen pakollista lopputaistelua. Panoksena on jälleen kerran galaksien pelastaminen tuholta – kuinkas muutenkaan.
Guardians of the Galaxy: The Telltale Seriesin pariin päästään PC:llä, PlayStation 4:llä, Xbox Onella sekä iOS- ja Android-laitteilla.
Episodipelejä tehtaileva Telltale Games on julkistanut The Walking Dead Collection -nimellä kulkevan pelipaketin.
Kokoelma sisältää kaikki kolme toistaiseksi ilmestynyttä The Walking Dead -tuotantokautta. Lisäksi mukaan on niputettu itsenäinen 400 Days -spesiaaliepisodi sekä Michonnen tähdittämä kolmiosainen spinoff-kausi. Grafiikkapuristeja pyritään miellyttämään lukuisilla visuaalisilla ehostuksilla, joita myös esitellään aihetta kertaavalla videolla.
Telltale Gamesin The Walking Dead -seikkailupelin ensimmäinen kausi on saatavilla maksutta Mac- sekä Windows-koneille.
Nuoren Clementinen ja tämän huoltajan rooliin päätyvän Leen edesottamuksia seurailevan The Walking Deadin voi napata omakseen Humble Store -kauppapaikalta. Kampanja on voimassa lauantai-iltaan saakka, joten aivan holtiton vitkuttelu ei pidemmän päälle kannata.
Telltalen vuonna 2012 aloitellut The Walking Dead -episodipelisarja on nyt tahkottavissa kokonaisuudessaan Xbox Onella.
Telltalen Guardians of the Galaxy -episodipelisarja jatkuu elokuun 22. päivä uuden episodin voimin.
Kauan kateissa ollut Arvuuttaja kylvää suurkaupungin kaduille hysteriaa omaleimaisella tavallaan. Arvoituksista ja sadistisista peleistä nauttiva konna haastaa Battiksen leikkiin, jossa ei ole varaa virheisiin. Samaan aikaan Arkhamin mielisairaalasta ”vapautunut” John Doe toimii arvaamattomana jokerikorttina taustalla.
Episodipeleihin erikoistunut Telltale Games julkisti Summer 2017 -kesäpäivityksessään jatkoa peräti kolmelle pelisarjalleen. Esittelyvideon voi katsella uutisen yläosasta.
Batman: The Telltale Seriesin elokuun 8. päivä starttaileva toinen tuotantokausi kantaa nimeä The Enemy Within. Pelaaja ohjastaa edelleen enimmäkseen Bruce Wayneä, joskin luonnollisesti osa ajasta liihotellaan myös Batmanin kumipuvussa. Ääninäyttelijä Troy Baker on toki edelleen kuvioissa mukana.
Telltalen kehittämä Minecraft: Story Mode saanee myös toisen tuotantokautensa.