Jutut

Artikkeli

Esikatselussa Airblade

PS2FIN:n iskuryhmä on päässyt tutustumaan Airbladeen aikaisemminkin, tosin kiireen ja hälyn keskellä ilman selvyyttä mitä mistäkin napista tapahtuu. Tällä kertaa XShava pääsi testaamaan Airbladen demoa kaikessa rauhassa
Kimmo Sjöblom
Artikkeli

Esikatselu - Wario Land 4

Päivityksen toinen uusi esikatsaus käsittelee Game Boy Advancelle ilmestyvää Warion neljättä tasohyppelyseikkailua, jota on jo Japanissa ehditty kehua varsin kovasti paikallisissa pelijulkaisuissa. Mutta minkälaisesta pelistä oikein on loppujen lopuksi kyse? Esikatselu selvittää.
Esa Mäkijärvi
Artikkeli

Arvostelu: Sonyn PS2 DVD-Kaukosäädin

Playstation 2:a markkinoidaan kodin viihdekeskuksena, mutta tähän asti laitteeseen ei kumma kyllä ole saanut Sonyn tekemää kaukosäädintä. Kunnollisen kaukosäätimen puute ja sen myötä kehno käytettävyys DVD/CD-käytössä onkin ollut suosittu valituksen aihe. Nyt asiaan on tullut korjaus, sillä vihdoinkin lähes vuoden odotuksen jälkeen Sonyn virallinen PS2:n DVD-kaukosäädin on saatu myyntiin.
kani
Artikkeli

Tulevia pelejä: No One Lives Forever

Matkustele ympäri maailmaa tässä 1960-luvulla tapahtuvassa, palkintoja voittaneessa toiminta-ammskelupelissä. Pelaaja on tuore, peloton ja aina muodikas salainen agentti Cate Archer, jonka täytyy suojella ihmiskuntaa hulluilta terroristeilta.
Anonyymi (ei varmistettu)
Artikkeli

Tulevia pelejä: Jurassic Park: Survival

Pelin juoni eroaa jonkin verran elokuvan juonesta. Jurassic Park: Survival -pelissä pelaaja on tavallisella tutkimusmatkalla oleva David Espinoza, arvostetun tutkijatiimin jäsen. Hauskuus loppuu lyhyeen, kun pahamaineinen terroristiyhtiö yrittää vallata Espinozan työnantajayrityksen etsiessään dinosaurusten DNA:ta.
Anonyymi (ei varmistettu)
Artikkeli

Tulevia pelejä: Half-Life

Pelaaja on Gordon Freeman, nuori tutkimusapulainen Poikkeavien Materiaalien laboratoriossa. Freeman tietää tutkimuslaitoksesta vain työnsä kannalta tarpeelliset asiat, eikä hänellä ole aavistustakaan kuinka vaarallista hänen työnsä onkaan - ennen kuin jotain menee pieleen.
Anonyymi (ei varmistettu)
Artikkeli

Tulevia pelejä: Time Crisis 2

Kahden pelaajan ammuntapeli on nyt totta, Namco tuo arcadepelin olohuoneisiin. Pelissä on lisämausteena mukana GunCon2. Pelistä löytyy kahden pelaajan moodi jaetulla ruudulla tai linkkikaapelin kautta sekä yksinpeli kahdella aseella. Mukana on myös lisähaastetta ylimääräisten peliominaisuuksien muodossa.
Anonyymi (ei varmistettu)
Artikkeli

Tulevia pelejä: MotoGP 2

Maailman menestyneimmän moottoripyöräsimulaattorin MotoGP:n kehittäjän, Namcon, uusin PS2-peli MotoGP2 tarjoaa, paitsi ensimmäisen pelin jännityksen ja realismin, myös lisää virallisesti lisensioituja ratoja, kaikki tämän vuoden parhaimmat GP kuskit, nopeampia pyöriä ja parempia törmäyksiä.
Kimmo Sjöblom
Artikkeli

Tulevia pelejä: The Mummy Returns

The Mummy Returns tuo Muumion paluu -elokuvan toiminnan ja jännityksen PS2:lle. Peli tapahtuu vuonna 1935, kymmenen vuotta alkuperäisen Muumio-elokuvan tapahtumien jälkeen. Aartenmetsästäjät löytävät pappi Imhotepin jäännökset ja kuljettavat ne Lontooseen. Imhotep herää henkiin ja jälleen aloittaa julmuudet tavoitellessaan kuolemattomuutta.
Kimmo Sjöblom
Artikkeli

Tulevia pelejä: Crash Bandicoot: The Wrath Of Cortex

Neo-Cortexin mitta on täysi. Cortex on lukuisten tappioiden jälkeen kehitellyt erikoissalaisen suunnitelman päästäkseen eroon perivihollisestaan Crash Bandicootista. Cortex aikoo valmistaa Crashin tuhoajan, geneettisesti muunnellun super-olion, jonka hän on varta vasten suunnitellut vain tätä tarkoitusta varten.
Kimmo Sjöblom
Artikkeli

Esikatselu - Doom

Vuonna 1993 yksi peli PC:llä hämmästytti suuresti PC:n omistajia. Tämä peli oli Doom, ensimmäisen persoonan räiskintäpeli, josta yleisesti uskotaan nykyisen ammuntapelien massavyöryn alkaneen. Alunperin tämä ID Softwaren tekemä mestariteos oli ennennäkemättömän suosittu ja lähes jokainen, myös allekirjoittanut, hakkasi aikoinaan Doomia vapaa-aikanaan.

Nyt, kahdeksan vuotta myöhemmin, David A.

Esa Mäkijärvi
Artikkeli

Tulevia pelejä: Jak and Daxter: The Precursor Legacy

Jak and Daxter: The Precursor Legacy tuo pelaajan nähtäväksi ennennäkemätöntä grafiikkaa. Pelaajat voivat vapaasti tutkia suuria maailmoja: kiivetä vuorille näkemään pitkän rantaviivan ja rantaa pitkin levittäytyneet kylät. Vuorelta laskeutuessaan pelaaja voi tutkia maailmojen erilaista kasvillisuutta ja eläinmaailmaa sekä alati muuttuvia säätiloja.
Kimmo Sjöblom
Artikkeli

Esikatselu - Golden Sun

Mario Tennis 64-pelin tekijänä kunnostautunut Camelot on jo varsin pitkään työstänyt Golden Sun-roolipeliä, joka juuri julkaistiin Japanissa varsin hyvään vastaanottoon -- paikallinen "peliraamattu" Famitsu Weekly antoi pelille 34/40 pistettä, mikä on todella hyvin ottaen huomioon, että lehti on hyvin kriittinen juuri taskukonsolipelejä kohtaan.
Esa Mäkijärvi
Artikkeli

Esikatselu - Donkey Kong Coconut Crackers

Toisin kuin eräät Nintendon tuottamista pelihahmoista, Donkey Kong ei ole kovinkaan usein seikkaillut tasohyppelypeligenren ulkopuolella. Nyt kuitenkin Kongin perhe korjaa tämän asian kunnolla Rarewaren valmistaman Donkey Kong Coconut Crackers-puzzlepelin muodossa.

Coconut Crackers-pelissä, maalilla täytettyjä kookospähkinöitä putoaa ruudun ylälaidasta kohti maata. Kun kookospähkinä osuu maahan, sen sisältämä maalimäärä jää maahan ärsyttäviksi länteiksi. Pelaajan on manipuloitava putoavia kookoksia niin, että niiden sisältämä maali muodostaa nelikulmioita ja suorakulmioita.

Esa Mäkijärvi
Artikkeli

Nintendo Finlandin tulevaisuus

Nintendo Finlandin uudessa pääkirjoituksessa sivun tekijä käsittelee tämän sivun tulevaisuutta ja mahdollisuuksia kehittää palvelua jatkossa. Mielenkiintoista luettavaa.
Esa Mäkijärvi
Artikkeli

Tulevia pelejä: Primal

Primal on synkkä, upea maailma kuolevaisten ja kuolleiden maailmojen välissä, jossa vallitsee ikuinen taistelu järjestyksen ja kaaoksen kesken. Abaddon (Kaaos) on väsynyt riitaan Arellan (Järjestys) kanssa ja rikkoo sääntöjä. Primalin luonnollinen järjestys järkkyy ja paholaisten voimat lisääntyvät.
Kimmo Sjöblom
Artikkeli

Tulevia pelejä: Ace Combat 4

Ace Combat 4:ssä, suunniteltu ilmestyväksi loppuvuodesta, on ennen näkemätöntä 3D-grafiikkaa ja useita erilaisia pelimoodeja. Pelaajien taitoja koetellaan lentäessä kanjonien ja pilvien läpi ajettaessa takaa vihollista.
Kimmo Sjöblom