Toni Turunen

Puukädet!.jpg

Morjensta! Olen pitkän linjan peliharrastaja ja hairahduin tälle polulle suunnilleen kouluikäisenä, kun pienenä jouduin polttavan kysymyksen eteen "Haluatko joululahjaksi polkupyörän vai tietokoneen?" ja sen jälkeen se oli menoa. Konsolit ovat aina olleet itselleni se isoin juttu, vaikka tietokoneitakin on talossa ollut. Joidenkin kavereiden mielestä olenkin jämähtänyt 80- ja 90-luvulle, jolloin koin ne parhaat muistot C64:n, Amigan, Nintendon ja Segan parissa. Retroilu on toki vielä tänäkin päivänä melko merkittävä osa ajanviettoani, kun saatan valita vanhan pelin tallennetun longplay-videon katsottavaksi esimerkiksi hyvän elokuvan sijaan. PlayStation-linjalla on menty jo vuodesta 1996. KonsoliFINin keskustelufoorumilta minut voi bongata nimimerkillä Eliminaattori.

Valitse näytettävät sisältötyypit

Uutinen

McDonald's suunnitteli PlayStation 5 -ohjaimen, joka paljastui koko maailmalle

Pikaruokajätin suunnittelema PlayStation 5 -peliohjain jäljittelee orjallisesti ketjun tunnusvärejä. Ohjaimen haluaisi melkeinpä syödä heikkona hetkenä, kun nälkä riivaa toden teolla.

McDonald's-pikaruokaketju juhlii 50-vuotista taivaltaan. Pyöreiden vuosien ohessa ketjun Australian osasto taiteili mäkkäriteemaisen DualSensen, joka kuitenkin päätyi ö-mappiin jo suunnitteluvaiheessa. Kuva ohjaimesta julkistettiin kuitenkin vahingossa medialle. Sonyn ja McDonald'sin välillä ei ole yhteistyösopimusta.

Toni Turunen